Matkamuistelmia Persiasta, Mesopotamiasta ja Kaukaasiasta

by Sven Anders Hedin

Kun sitten europalaiset lähettiläät ovat käyneet häntä tervehtimässä, alkaa suuri yleinen vastaanotto, joka on jo ennen mainitussa valta-istuinsalissa. Tämä on erittäin komea huone, jonka peiliseinämillä riippuu valtavia maalauksia, jotka kuvaavat Persian suuria kuninkaita. Se puoli salia, joka on tilavaan linnapihaan päin, on aivan avonainen, jokseenkin kuin kahden mahtavan marmoripatsaan päällä, jotka Aga Muhamed Khan toi erämaiden ja vuorien kautta Shirazista Teheraniin. Keskellä salia on valtava valta-istuin, jota nimitetään "Salomon valta-istuimeksi". Kun shaahi lähestyy, jyrähtää kanuunanlaukaus, ja soittokunta aloittaa huumaavan konserttinsa Negarehkhanesta, jolloin itsevaltias nousee valta-istuimelle, missä hän asettuu pientä tyynyä vasten. Merkin saatuansa tuo sen jälkeen palvelija kupin kahvia ja timanteilla varustetun nargilehin. Kun shaahi on hetkisen puhellut suurvisiirin kanssa, esiintyy hovirunoilija ja lukee muutamia säkeitä herransa kunniaksi. Vastaan-oton loputtua alkavat julkiset huvitukset, joihin kuuluvat laulu ja tanssi, paininheitto, lejonien ja tiikerien näytteleminen. Muutamana No Ruz-juhlan viimeisistä päivistä tapahtuu suuremmoinen kilpajuoksu.

Uhrijuhla, Kurban-bajram, vietetään Abrahamin uhrin muistoksi. Kokonaisia laumoja uhrilampaita viedään silloin kaupunkeihin. Rikkaat ostavat tusinoittain ja kymmenittäin sellaisia, voidakseen jakaa lihaa köyhille. Ei kukaan, olkoon hän kuinka köyhä tahansa, jää silloin osattomaksi, mutta jos juhla sattuu suvi-ajaksi, saattaa siitä tulla hirmuisia seurauksia, sillä katukoirat ja shakalit eivät ennätä syödä kaikkia sisälmyksiä ja perkeitä, joita silloin heitetään kaduille ja puotiloihin. Kaikki sellainen saa näet jäädä paikoilleen ja myrkyttää ilmaa. Loistokohta uhrijuhlassa on kuitenkin kameliuhri. Shaahi lahjoittaa Teheranin asukkaille jättiläismoisen kamelin, joka kallisarvoisiin huiveihin puettuna ja kulta- ja hopeakoristuksilla peitettynä kuljetetaan katuja pitkin avonaiselle paikalle, johon taajalukuinen kansa kokoontuu. Eläin pakoitetaan laskeutumaan polvilleen, jonka jälkeen eräs shaahin likimmistä sukulaisista tulee ja antaa sille kuolettavan keihäänpiston. Sen jälkeen ryntää kansa raivoavien villipetojen tavoin tuon eläinparan kimppuun, joka lukemattomilla puukoilla ja tikareilla paloitellaan. Jokainen koettaa silloin anastaa itselleen, kuten hän luulee, onnea tuottavan lihapalasen. Tuskin on minuutti kulunut ensimmäisestä keihäänpistosta, kun kameeli on juuri kuin jäljettömiin kadonnut. Verilätäkkö on ainoa, mikä on jälellä. Kansajoukot hajaantuvat sitten, ja ne, jotka ovat onnistuneet anastaa itselleen palasen, ovat iloiset ja tyytyväiset.

Ramazan-kuukaudesta ja sen paastoista olen jo ennemmin aivan lyhyesti puhunut. Se on kieltäymyksien ja kohtuullisuuden aika Islamin oikeauskoisille tunnustajille. Koko päivänä, auringonnoususta sen laskuun asti, ei saa mitään nauttia, olkoon se mitä tahansa, ei polttaakaan. Heti aamurukouksen luettua, asettaudutaan makaamaan iltapäivään asti, jolloin uudelleen syntyy hiukan liikettä puotiloissa ja kaduilla. Samana hetkenä, kuin aurinko peittyy taivaanrantaan, lauvaistaan kaupungeissa kanuunanlaukaus, joka ilmoittaa vuorokauden paaston loppuneen. Silloin syntyy uudelleen elämää ja liikettä. Syödään tavattomalla ruokahalulla, ja teen tarjoilupaikoista kuuluu satojen kalianein soriseva ääni. Silloin valvotaan koko yö, jonka muutamat viettävät puotiloissa leikkiä laskien ja iloa pitäen, toiset työskennellen, toiset, oikeauskoiset, taasen korania lukemalla. Kun aamu-aurinko jälleen näyttäytyy, alkaa uusi paasto, ja niin käy päivä päivältä aina kuukauden loppuun asti. Viimeisenä päivänä kohoavat kaikkien odottavat tunteet ylimmilleen. Auringon laskun jälkeen mennään huoneiden penkereille eli muille korkeille paikoille, vieläpä useat teheranilaiset menevät aina Elbursin juurelle asti, että näkisivät niin pian, kuin mahdollista, kuun. Kun se viimeisen päivän iltana on noussut taivaan rannalle, on näet Ramazan loppunut, viimeinen kanuunanlaukaus jymähtää, ja palataan uudelleen luonnonmukaisempaan elintapaan.

Ramazan on Islamin mielettömimpiä keksintöjä. Se maksaa suunnattomia summia Persian valtiolle. Koko kuukauden ovat näet useimmat työt seisauksissa. Työvoimat lepäävät, eli oikeammin, väsyttävät itseään luonnottomalla elintavalla. Puusepät, metallityöntekijät ja muut käsityöläiset eivät tee juuri mitään, kauppiaat sulkevat puotinsa, mattotehtaissa ovat kangaspuut liikkumattomina; on täydellinen seisahdus niin hyvin kaupassa kuin teollisuudessakin. Päivän paastoamisen ja suunnattoman syömisen kautta yöllä murtuu kansan terveys, ja työn keskeytyksen tähden menettää valtio melkoisia rahamääriä. Jos joku kysyy, mitä tämä paasto sitten oikeastaan hyödyttää, vastataan, että se on uskonnollinen tapa, jota on mahdoton perin pohjin poistaa. Useat persialaiset eivät kuitenkaan noudata paastoa niin tarkoin. He koittavat tosin maailman silmissä näyttäytyä laihoilta ja nälkäisiltä ja valittavat tyhjää vatsaansa, mutta salaa syövät he päivälläkin. Oikea-uskoiset pitävät tätä kauheimpana jumalattomuutena.

Persialaiset ovat erittäin uskonvimmaisia ja taikauskoisia. Usko loihtimiseen ja noituuteen sekä pahan silmään ilmenee ja vaikuttaa kaikkiin heidän töissään ja toimissaan. Loihtijoilla, kuljeksivilla dervisheillä, käärmeiden ja skorpionien kesyttäjillä ja sen sellaisilla roskaväellä on, kiitos siitä heidän kujeilleen, uskomaton valta raakaan ja sivistymättömään rahvaaseen. Ei ryhdytä mihinkään tärkeään tekoon kysymättä ensin neuvoa tähtienselittäjältä eli, sellaisen puutteessa, kukin rukousnauhaltaan, jota aina kuljetetaan mukana, arpanappulalta, koranilta eli Hafikselta. Arpanappuloissa ovat muutamat numerot onnekkaita, muutamat onnettomuutta ennustavia. Sitä heitetään — päällimmäisenä on onneton numero, huomataan siinä varoitus pahansilmästä ja aijottu teko jätetään toiseen kertaan. Aijotaan lähteä matkalle, mutta halutaan ensin neuvotella Hafiksen kanssa, onko aika siihen sovelias. Otetaan käsille hänen runokokoelmansa, divani, pistetään neulalla kirjaan, avautuu onnellinen paikka, ja matka tehdään.

Suojaksi pahansilmää vastaan pidetään usein mukana amuletteja ja talismaneja; jos se hukataan, peljätään jouduttavan jonkun onnettomuuden uhriksi. Toinen tapa, joka on Persiassa hyvin yleinen, on ripustaa lahjaksi riepuja ja muita esineitä pyhiin paikkoihin. Niinpä näin Cyruksen hautakammiossa oikean rääsykokoelman paljaita riepuja, matonpätkiä, revityitä koranin lehtiä, messinginpalasia ja nauloja. Usko "diws'iin" eli pahoin henkiin ja "djins'iin" eli hyviin on maassa yleinen. Edelliset pysytteleivät erittäinkin luoksepääsemättömissä ja omituisissa paikoissa, niinkuin Demavendvuoren sisässä, suurella suola-aavikolla Irakissa ja Khorasanissa, Persepoliksen raunioissa ja muissa muinaisjäännöksissä, joiden syntyä persialaiset eivät saata selittää muulla tavoin, kuin että ne ovat pahojen henkien työtä ja niiden pesäpaikkana.

Yhtä syvästi kuin persialaiset vihaavat kristityitä ja ylönkatsovat sunniteja, yhtä julkeasti useat heistä rikkovat oman oppinsa käskyjä. Taikausko ja ulkokullaisuus on niin suuressa mitassa Persiassa, että se menee naurettavaisuuteen asti. Olen jo edellisessä luvussa maininnut, kuinka kohteliaita ja teeskenteleväisiä persialaiset ovat keskinäisissä olosuhteissaan ja kuinka vähä he sillä tarkoittavat. Yhtenä hetkenä saattaa persialainen luvata minulle kaikki omaisuutensa ja vakuuttaa, että hänen terveytensä ja onnensa riippuu vain minun hyväntahtoisuudestani, ja toisena hetkenä saattaa hän tehdä kaiken, mihin suinkin kykenee, viekoitellakseen minulta rahani. Jonakuna ramazan-iltana saattaa hän kadulla tavata tuttavansa ja valittaa sietämätöntä nälkäänsä ja voimattomuuttansa, ja kuitenkin on hän rajusti syönyt kaiken päivää. Tapaamansa tuttava tekee luonnollisesti samoin. Molemmat surkuttelevat toistensa kuihtunutta ulkonäköä, mutta tietävät varsin hyvin, että he pettävät toisiansa. Pahin ulkokullaisuus on n.k. tekich eli valepuku. Persialainen, joka matkustaa sunnitein maassa, ei näet pidä itseänsä ja lahkoansa alentavana, näyttäytyä olevansa sunniti. Niinpä, tehdessään pyhiinvaelluksen Mekkaan, on hän olevinaan myöskin sunniti, rukoilee rukouksiaan Kaaban ääressä samalla tavalla kuin tämäkin ja kaikissa noudattaa sunnitilaisen lahkon lakeja.

Ei missään tilaisuudessa ilmene shiitiläisten uskonvimma niin selvästi, kuin Moharrems-kuukauden kymmenenä ensi päivänä, jolloin vietetään Kerbelan luona tapahtuneen alidien tappion surullista muistoa. Samalla myöskin esitetään persialaista kiihkonäytelmää eli "tazieh" sirkuksentapaisissa teattereissa (tekieh). Teheranin kuninkaallisen teatterin pitäisi näissä tilaisuuksissa oleman kashmirhuiveilla komeasti koristettu ja sen seinillä koristuksia. Pyöreällä näyttämöllä teatterin keskellä esiintyvät nuo uskonnolliset näyttelijät, jotka hyvin realistisesti esittävät Kerbelan kauheita kohtauksia. Suunnaton ihmispaljous saapuu yhtä aikaa teatteriin, kokonaisia karavaneja kalliisti vaatetettuina kameeleineen, rautapaitaisia ja kypäreillä varustettuja ratsumiehiä tulee ratsastaen jaloilla hevosillaan. Kun Husseinin murhaa ja alidein tappiota esitetään, yhtyy koko yleisö mitä surkeimpiin valitushuutoihin ja itkuun. Kasvot peitetään käsiin, yläruumista heilutetaan edes takaisin ja viritetään sydäntäsärkevimpiä valitushuutoja. Näyttämöllä esiintyy miesjoukkoja, jotka laulaen: Ja Hussein, Ja Hussein! Ja Hassan, Ja Hassan! kaikin voimin lyövät paljastettuihin rintoihinsa, niin että se tulee tulipunaiseksi ja veriseksi. Kumean, tahdinmukaisen äänen, joka tästä syntyy, yhdessä surulaulujen kera, sanotaan tekevän valtaavan vaikutuksen. Illoin ja öisin "kiihko-ajan" kuluessa vaeltaa kokonaisia kulkueita vimmaisia shiitejä pitkin Teheranin katuja huutaen ja valittaen. Muutamat riipovat käsivarsiansa vitjoilla, toiset terävillä tikareilla. Sellaisissa tilaisuuksissa saattaa olla europalaiselle hyvin vaarallista oleskella ulkosalla, sillä uskonnollinen vimma on silloin kohonnut tavallista korkeampaan määrään, ja ajatellessaan Husseinin onnetonta kohtaloa on kansa valmis kohdistamaan raivonsa siihen, joka sen tielle sattuu.

Näitä persialaisten kiihkonäytelmiä vastaava on tattarilaisilla se juhla, jonka nimi on Tjackschi Vackschi. Vuonna 1885 sattui tämä syksyksi, heti minun tultuani Bakuun. Silloin oltiin tilaisuudessa näkemään inhoittavimpia kohtauksia keskellä kaupungin muuten siviliseerattuja katuja ja samoin Balakanin kylässä, sillä tattarilaisilla ei ole mitään erityisiä teattereita. Balakanin kylässä, jonka läheisyydessä asuin, parveilivat he joukottain pitkin kylänkatuja. Petomaisesti he kiljuivat ja rääkyivät ja raatelivat paljaiksi ajeltuja päälakiaan sangen terävillä kinschaleilla. Tällöin kiihoittuivat he enemmän ja enemmän aina siihen määrään asti, ett'eivät he tunteneet, kuinka kovasti he tikarillaan koskettivat päälakeen. Kolme tattaria kaatui Balakanissa omista puukoistaan. Venäläinen poliisi oli jo useita viikkoja ennemmin kieltänyt tattarilaisia toimeenpanemasta kaduilla minkäänlaisia levottomuutta tuottavia kohtauksia, mutta kun tämä kielto luonnollisesti rikottiin, päätti poliisipäällikkö yhdellä kertaa toistaiseksikin masentaa tattarilaiset, ja tämän teki hän yhtä ankaralla kuin hävyttömällä tavalla. Venäläiset sotamiehet tunkeutuivat erääseen moskéeseen, johon tattarilaiset olivat kokoontuneet jumalanpalvelusta pitämään. Paukahti laukaus, jonka kaiku vastasi moskén holvista, kaksikymmentä tattarilaista kaatui ja moské tyhjennettiin. Valmistautumattomia kuin olivat, eivät tattarilaiset voineet puolustaa itseään, mutta poliisipäällikkö, joka itse oli mukana, tuli sieltä toinen silmä murskattuna. Ystäväni, Baki Chanov, joka oli mukana moskéessa, kertoi, että kuulat korvissa vinkuivat, ja useat vielä istuivat paikoillaan muureilla. Sen yön perästä tulivat Bakun kadut hiljaisiksi ja rauhallisiksi.

Uskonnollisten sääntöjen joukossa, joita useat persialaiset tunnollisesti noudattavat, mutta myöskin useat laiminlyövät, ovat tärkeimmät kiellot juoda viiniä, syödä saastaista lihaa, niinkuin sian ja itse kuolleiden eläinten, pelata uhkapeliä sekä kielto kaikesta lähemmästä seurustelusta kristittyjen ja muiden heidän silmissään saastaisten uskontunnustajien kanssa. Viininjuomisesta olen jo ennen puhunut kuvatessani oloani Shirazissa. Julkisuudessa tosin varotaan nauttimasta väkijuomia, mutta sitä suuremmassa määrässä tehdään sitä salassa. Siinä ei tyydytä helpompiin, kuin kiihottaviin ja päihdyttäviin Shiraz-viineihin tahi mieluimmin aarakkiin. Toista yllämainituista kielloista noudatetaan sitä vastoin tarkoin. Sianlihaan on persialaisella tietty vastenmielisyys, samoin kuin itsestään kuolleiden eläinten lihaan. Jotta lihaa saattaisi syödä ilman omantunnon tuskia, täytyy se ensin ja ennen kaikkea olla saatuna saastattomasta eläimestä, sitä paitsi ei tämä eläin saa olla, kuten jo on sanottu, itsestään kuollut, ei myöskään niin teurastettu, että veri on jäänyt ruumiiseen. Kun eläintä pistetään, asetetaan se sentähden siten, että veri esteettömästi saattaa virrata ulos, sekä mieluimmin niin, että pää on Mekkaa kohden suunnattu. Samana hetkenä, kun oikeauskoinen asettaa puukon teurasuhrin kurkkuun, huutaa hän "Bissmillah", eli Jumalan nimeen! Lihan ostaminen kristityltä on kielletty, sillä se on saastaista, joskin se on saatu muuten puhtaasta eläimestä. Kaikki muukin, mikä joutuu yhteyteen kristityn kanssa, on saastaista. Samasta maljasta syöminen, kuin joku sellainenkin, on mitä saastaisinta. Kun söin yhdessä persialaisten kanssa, saatoin aina huomata, miten he varoivat niitä astioita, joista minä olin ottanut. Muutamassa kylässä etelä-Persiassa ostin erään kerran puodista taatelileivoksen. Kun aijoin maksaa, ojensi kauppias pienen messinkiastian, johon minä panin kuparirahat. Mutta ei hän pitänyt vielä tätäkään varovaisuustoimenpidettä tarpeellisena, vaan otti varmuuden vuoksi vesi-astiansa ja virutti rahat, ennenkuin hän piti ne kyllin puhtaina käsin kosketellakseen. Maan läpi matkustettaissa on tuhansia tilaisuuksia suuttumiseen sellaisista alhaisista ennakkoluuloista. Yhtäläisesti on aivan mahdotonta kristitylle jalkojensa tomulla saastuttaa shiitiläistä moskéeta. Ani harvat ovat ne europalaiset, jotka ovat olleet tilaisuudessa näkemään ja kertomaan persialaisen pyhäkön sisustaa. Ainoa keino päästä huomaamatta sisälle, on että kuten Vámbéry, pukeutuu muhamettilaiseksi. Yritys on vaarallinen, ell'ei olla täydellisesti perehdytty kieleen ja uskonnollisiin tapoihin. Kasvinissa rohkenin yhdessä Baki Chanowin kanssa asettua sen suuren moskéen käytävään, joka on kuvattuna tässä ennemmin. Molla oli tuskin katsahtanutkaan minuun, ennenkuin hän lopetti saarnaamisen, ja minä tulin ulos-ajetuksi pikemmin kuin olin sinne tullut.