Huonomman laatuista pumpulia viljellään Isfahanin, Jesdin, Shiratsin seuduilla ja pohjoisessa Persiassa. Kun pumpuli omassa maassa valmistetaan käsin, tulevat kotimaiset pumpulikankaat kalliimmiksi kuin ne, joita maahan tuodaan Englannista, joilla viimemainituilla sentähden on puotiloissa suurempi menekki. Tärkeämpi on usein mainitun väri-aineen hennahan ulosvienti, jota hennahia valmistetaan Lawsonia inermis'in murskatuista lehdistä. Tätä räikeän punakellertävää ainetta, jolla persialaiset värjäävät kyntensä, partansa, käsiensä sisäpuolen ja usein valkoiset hevosensa ja muulinsa, viedään kaakkoisesta Persiasta ympärillä oleviin maihin. Muista viljelyskasveista, jotka suuremmassa tai vähemmässä määrässä levinneinä esiintyvät Persiassa, mainittakoon pellava, hamppu, saframi, indigo ja sokeriruoko. Ruusuja viljellään Gilanissa ja Shiratsissa ruusu-öljyn ja ruusuveden vuoksi, joita viedään Indiaan valmistamista varten.
Puulajeista, joiden maasta vienti kannattaa, ovat tärkeimmät puksipuu ja saksanpähkinäpuu. Puksipuita kasvaa niin runsaasti Elbursin pohjoisilla rinteillä, että ne siellä muodostavat kokonaisia metsiä. Asukkaat kuitenkin hoitavat tätä kallis-arvoista metsää huonosti, puita kaadetaan valikoimatta, ja peljättävä on, että puksipuu ennen pitkää aivan kokonaan häviää. Saksanpähkinäpuitakin viljellään Elbursin pohjoisilla rinteillä ja viedään niitä Asterabadista Astrakaniin.
Metsäviikunapuita viljellään Gilanissa, Masenderanissa, pohjoisessa Khorasanissa, Kashanissa, Kirmanissa ja Jesdissä silkin hoitoa varten. Persialaista silkkiä pidetään laadultaan erinomaisena ja viedään sitä Kaspianmeren rannikolta Venäjälle, Turkinmaahan, Ranskaan ja Englantiin. Benjaminin mukaan nousee persialaisen silkinvalmistamisen vuotuinen arvo noin 600,000 p. st. Gilanissa ja Masenderanissa kootaan silkki toukokuun lopussa ja viedään syksyllä markkinoille Reshtiin ja Barferushiin. Jo keski-aikana oli silkinviljelys Iranissa korkealla kannalla, ja Marco Polo lausuu puhuessaan Kaspian merestä: "Genualaiset kauppiaat alkoivat vähän aikaa sitten purjehtia siellä; täältä saadaan silkkiä, jota sanotaan gheléksi (Gilan)".[51] Kauvan aikaa sai persialainen silkkimato olla vapaana hävittävästä sairaudesta, jota kutsutaan muskardiniksi, mutta v. 1865 ilmaantui se maahan ensi kerran ja on sitä sittemmin ollut mahdoton hävittää. Ulosvienti on sentähden vuodesta vuoteen ollut vähentymään päin.
Eläinkunnan tuotteista mainittakoon lampaan, vuohen ja kameelin villa, jota viedään naapurimaihin, sekä karhun, ketun, näädän ja muiden villieläinten nahkat. Joskin kalastus Kaspianmeressä on tärkeä tulolähde maalle, niin on kalastamis-oikeus mitättömästä maksusta vuokrattu venäläisille. Näissä toimii kokonainen joukkue persialaisia ja tattarilaisia Asterabadin lahden luota alkaen aina Astaran luo ja voittavat siitä melkoisesti, joka voitto jäisi Persiaan, jos asukkaat olisivat tarpeeksi tarmokkaita itse harjoittamaan mistään riippumatonta kalastusta. Tärkeimmät kalalajit ovat sampi, lohi ja rautu.
Hedelmienpyyntiä harjoittavat Persianlahdessa paraiten indialaiset kauppamiehet. Sen vuotuinen arvo arvostellaan yhdeksitoista miljoonaksi kruunuksi, ja tärkein myyntipaikka on India (Stolze & Andreas). Helmienpyynti, joka ennen tuotti paljon enemmän, on myöhempinä aikoina vähentynyt, luultavasti sentähden että kareja kohtuuttomasti riistetään vuodet läpeensä, sen sijaan kuin pidettäisiin sitä varten jokin määrätty aikakausi.
Kääntykäämme nyt kivikuntaan. Persian vuorissa on runsaasti arvokkaita kivennäisiä, jotka useissa paikoin, esim. Elbursilla, ovat niin helposti saatavissa, että niitä erityisettä vaivatta saattaisi käyttää hyväksensä. Tärkeimmät ovat seuraavat: turkaasit, tulikivi, keittosuola, kiviöljy, rauta, kupari, lyijy, antimo, hiili, marmori, alabasteri, salpietari. Turkaasikaivokset Nishäpurin läheisyydessä Khorasanissa ovat erittäin runsas-aineisia ja tuottavat melkoisesti. Täällä tavattavat jalokivet ovat tummia taivaansinisiä ja pidetään ne suuressa arvossa sekä omassa maassa että muualla. Kannattaisi ryhtyä geologiseen tutkimusmatkaan Elbursilla ja Khorasanin vuorilla. Näistä geologien harvoin käymistä seuduista saattaisi epäilemättä koota monta harvinaista ja kallis-arvoista mallikappaletta.
Näin lyhyesti katsastettuamme maan tärkeimpiä luonnontuotteita, tahdomme lopuksi mainita käsityön paraimmat tuotteet. Persia on jo vanhastaan kuuluisa mattoteollisuudestaan, ja tähän on hyvin syytäkin, sillä harvoissa maissa on tällä teollisuudella niin etevä asema. Suurinta matonvalmistusta harjoitetaan Ferahanissa (Kumista lounaiseen), Kirmanshahissa, Kurdistanissa, Shiratsissa, Khorasanissa ja Kirmanissa. Mattoja kudotaan käsin eräänlaisissa alkuperäisissä kangastuoleissa, jotka ovat suurien, pystysuorassa olevien puukehyksien kaltaiset. Koko perhe saattaa samalla kertaa työskennellä sellaisen maton valmistamisessa. Pari henkeä istuu yhdellä ja pari henkeä toisella puolen raamia ja pujottelevat kukin keskenään pitkiä, langalla varustettuja puuneuloja kohtisuoraan pingoitetun varpin läpi. Kuosi, joka suorastaan työn aikana pannaan kokoon, minkätähden ei koskaan ole kahta aivan yhtäläistä mattoa, on tavallisesti sangen luonteen-omainen ja värikäs; värit ovat hyvin pysyviä ja matot melkein kulumattomia. Ne maksavat keskimäärin 25 à 30 kruunua (35 à 41 mk) kuutiometri. Suuruus tietysti vaihtelee. Löytyy vain parin metrin pituisia mattoja, ja löytyy 15 à 25 metrin pituisiakin. Viimeksi mainitun laatuinen matto on erittäin kallis-arvoinen ja joutuu se harvoin raskautensa takia maan rajojen ulkopuolelle. Sellaista kuljettamaan tarvitaan viisitoista eli kaksikymmentä muulia. Pidetään sivistyksen merkkinä sitä, että saattaa matosta nähdä, missä se on tehty ja minkä arvoinen se on. Tarvitaan kuitenkin pitkä-aikaista harjoitusta, että voi saavuttaa tämän taidon, sillä eri teosten erilaisuus ei ole niin suuri, ja tottumaton pettyy helposti. Myöskin suurien huivien ja huopapeitteiden valmistus on Persiassa suuressa mitassa. Parhaimmat suuret huivit valmistetaan Kirmanissa ja Meshedissä. Muutamat ovat niin erinomaisen hienoja, että niiden valmistamiseen vaaditaan yhden vuoden aikana koko perheen voimat. Ne tehdään vuohen vatsavilloista, ovat harvoin kolmea metriä pitemmät ja maksavat aina viiteensataan kruunuun (700 mk.). Reshtin puotiloissa on tilaisuus ihmetellä mitä komeimpia ja luonnikkaimpia korko-ompeluksia ja silkkihuiveja. Näitä valmistetaan sitä paitsi Isfahanissa ja Kashanissa ja lähetetään Venäjälle.
Jos perinpohjin tekisimme selkoa kaikista persialaisen teollisuuden tuotteista, niin joutuisimme pois tämän teoksen tarkoituksesta, sillä ne tuotteet eivät ole harvat. Sallittakoon sentähden minun tässä lopuksi vain mainita, että fajanssiteollisuus, metallityöt, aseiden teko ja pikku-esineiden valmistaminen papier-machésta ovat persialaisen teollisuuden tärkeitä haaroja. Joka kaupungissa eli kylässä, minkä ohi matkustaja kulkee, jokaisessa puodissa, johon hän poikkee ja jokaisessa kupoolissa, jonka sivu hän menee, huomaa hän, kuinka pitkälle keraminen taide on maassa kehittynyt ja kuinka taitavia persialaiset ovat valmistamaan kiillotettua tiiltä. Moskeiden kupoolit häikäisevät silmää puhtailla, hohtavilla väreillään, kaupunginporteissa, puotiloiden holveissa ja kylpyhuoneissa tavataan mitä komeimpia kuvia, joihin aihe on saatu sankarisaduista eli viimeisten persialaiskuninkaiden historiasta, kaikki kiilloitettuun tiiliin kuvattuina. Isfahanissa valmistetaan mitä parhaimman laatuisia pronssisia maljoja, kynttiläjalkoja, haarakynttiläjalkoja, rasioita ja koristuksia. Näiden pronssitavaroiden pinta koristetaan luonnikkailla ja taidokkailla kaavoilla. Papier-machésta valmistetaan kaikkia mahdollisia kaluja, kuten maljoja, kuppeja, rasioita, kynäkoteloita, laatikoita, kirjankansia ja sen sellaisia. Mosaikkiteosten valmistamisessa ovat persialaiset mestareita. Kuvat, joita muodostetaan tavattoman pienistä, erivärisistä olki- eli puupalasista puusta eli papier-machésta tehdylle alustalle, kuvaavat useimmiten metsästyskohtauksia, puutarhoja ja haaremi-oloja. Nahkatöissäkin ovat Iranin asukkaat hyvin taitavia. Nahkurit väittävät, että hienoin nahka, jotta se tulisi oikein hyväksi, täytyy viedä korkeille vuorille ja asettaa se siellä määrätyksi ajaksi auringon säteille alttiiksi. Persialaiset tohvelit, jotka ovat sellaisesta nahasta tehdyt, ovat erittäin somia ja luonnikkaita. Vielä saattaisi mainita monellaisia esimerkkiä persialaisen teollisuuden ja käsityön tyhjentymättömistä aarteista, mutta sen kautta siirtyisimme pois liian kauvaksi aineestamme; olkoon siinä tarpeeksi sanottu, että kokoilija saisi persialaisista puotiloista runsaimman saaliin mitä erimallisimpia talouskaluja, aseita, koristuksia, pukuja, mattoja, kalianeja: sanalla sanoen, hän saattaisi koota luonteen-ominaisen kokoelman esineitä, jotka katsojalle selvästi ja tarkasti osoittaisivat sen kannan, millä iranilainen teollisuus nyt on. Olkoonpa niin, että tämä kanta oli pari sataa vuotta takaperin paljon korkeampi, kuin nyt, että teollisuus on taantunut ja tuotteet huonontuneet, mutta ei kuitenkaan voida kieltää, että persialaiset käsi- ja taideteollisuuden alalla ovat erittäin korkealla kannalla. Vanhan, hyvän ajan taidekalut ovat nykyään hyvin harvinaisia, syystä että englantilaiset, ranskalaiset ja amerikalaiset kokoilijat niitä suuresti kyselevät; vanhemman mallisesta pronssimaljasta saa siten nyt maksaa aina kahteen ja kolmeen sataan franciin. Göteborgin museossa on erittäin kaunis ja kallisarvoinen kokoelma t:ri Hybennetin lahjoittamia taidekaluja Persiasta.
Persiaan tuodaan muiden muassa pumpulikankaita, puolivillaa, siirtomaantavaroita, erittäinki teetä ja sokeria, ampuma-aseita, erilaisia talouskaluja, rautaa, kuparia, messinkiä, steariinikynttilöitä ja tulitikkuja, maanviljelyskaluja y.m.
Jo edellisessä olen huomauttanut, että Persia voidaan kauppaa koskevassa suhteessa jakaa kahteen suureen alueeseen, nimittäin pohjoiseen ja eteläiseen. Näiden välisen rajan muodostaa lännestä itään kulkeva viiva, vedettynä jokseenkin läpi Isfahanin. Pohjoisessa alueessa on venäläinen kauppa hallitsevana, eteläisessä englantilainen. Jo ennen olivat venäläiset Astrakanista Bakusta vallinneet kauppaa Kaspianmeren persialaisissa satamissa, mutta sittenkun rautatie Batumista—Bakuun valmistui, lisääntyi tämä valta vielä enemmän. Muut europalaiset valtiot olivat ennen käyttäneet kauppatietä Trapezunt—Tabris—Teheran, mutta kaukasialaisen rautatien rakennettua, kiirehtivät nämätkin siitä hyötymään, ja venäläiset näyttivät alussa hyvin vapaamielisiltä. Kun he kuitenkin huomasivat, että heidän oma kauppansa tästä kärsi, säätivät he melkoisia tullia ei-venäläisistä tavaroista Batumissa, mistä seurasi, että pidettiin parempana kääntyä takaisin entiselle tielle poikki Trapezuntin. Venäläiset jäivät niinmuodoin yksin herroiksi Kaspianmerelle ja hyötyvät nyt suuresti kaupasta pohjoisessa Persiassa.