Ylläolevassa tavaraluettelossa, joita tuodaan Persiaan, mainitaan muun muassa rauta, tulitikut ja maanviljelyskalut. Silloinhan tullaan kysyneeksi: emmekö me, jotka mainituilla tavaroilla teemme muissa maissa niin melkoista kauppaa, myöskin saattaisi ruveta kauppayhteyteen Persian kanssa? Vanhaakin tietä Trapezuntin yli käyttämällä, saattaisimme epäilemättä ryhtyä kilpailemaan venäläisten kanssa. Toinen keino olisi silloin tällöin lähettää laiva Bushiriin ja Bendar Abbasiin Persianlahden rannalla. Saattaisihan joka tapauksessa olla syytä ulkomaalaisten esimerkkiä seuraten koettaa sitä tietä, ja sen johdosta päättää tulevaisuuden varalle.
KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
Matka Kaspianmeren rannalle.
Olen tosin kauvan väsyttänyt lukijaa kertomalla alituisesti samanlaisesta matkustustavasta auringonnousunmaassa, mutta kun meillä vain on jälellä hiukan yli kaksikymmentä ruotsinpeninkulmaa niin suuresti ikävöimälleni Kaspianmerelle, ja kun matka sinne käy läpi erään maan hauskimmista laaksoista, niin toivon saavani anteeksi, joskin vielä kerran pyydän lukijaa seuraamaan minua ratsastusretkelle kautta aavikkojen ja vuoriseutujen.
Perjantaina heinäkuun 9 päivänä löi lähdön ja eron hetki. Kello 1 olimme molemmat t:ri Hybennet ja minä matkaan valmiina, hän seuratakseen kuningasten kuningasta kolmikuukautisella huvimatkalla Elbursilla, minä palatakseni Europaan. Jätin sentähden hyvästi tuon rakastettavan lääkärin ja hänen vaimonsa, kiittäen heitä minulle osoittamastaan erinomaisesta vieraanvaraisuudesta, ja liikutettuina erosimme, kun postimies tuli hevosineen, ja minä nousin satulaan vielä viimeisen kerran ratsastaakseni läpi tuon raittiista sireeneistä ja tuoksuvista ruusuista täynnä olevan, pienen, soman puutarhan. Kuljimme tohtori Tholozansin asunnon ohi, ratsastimme meidanin yli ja pohjoisen kaupunginportin läpi, käännymme sitten itäänpäin, kuljimme sitten aivan läheltä Daoshan Tepen linnan ohi, jossa shaahin leijonat ja tiikerit ovat, ja ennen pitkää oli tuo suuri kaupunki takanamme, kietoutuneena auringonsavun läpäisemättömään huntuun. Vielä näkyi muutamia kupooleja ja pohjoisen portin koristeltu torni, mutta pian häipyivät nämätkin näköpiiristä, ja Teheran ihanuuksineen ja rikkauksineen, saastoineen, köyhyyksineen ja kurjuuksineen oli mielessäni vain muistojen maailmana.
Mies, joka minua seurasi, oli kotoisin Barferushista:[52] ja aikoi hän nyt palata tähän kaupunkiin; sattuma oli saattanut hänet seuralaisekseni. Koko matkalla Teheranin ja Meshed-i-Särin välillä käytin samaa hevosta, aivan kuten Reshtin ja Kasvinin välillä.
Pari tuntia kestää ratsastus vielä Teheranin tasangon poikki, joka on hyvin hiekkainen ja sorainen. Tie on huonosti hoidettu, täynnä kiviä ja mätäneviä raatoja. Vastaan tulee yksi ja toinen kauppakaravaani. Ilma on helteinen ja autero antaa vuorille punakellertävän, polttavan värivivahduksen. Demavendistä ei näy jälkeäkään. Kello 4 sivuutimme Surshäsarin, joka on pieni linna karavaanikartanoineen. Täällä alkaa penger kohota, niin vähitellen tullaan vuorelle ja tie tulee yhä kivisemmäksi ja mutkikkaammaksi. Pian saavumme kivisillalle, joka viiden holvikaaren kannattamana johtaa kirkkaan puron yli, minkä toisella puolella pienempi ylänkömaa levenee vuorien väliin. Näissä esiintyy toisin paikoin mitä rikkain värikomeus. Muutamat ovat tulipunaisia, toisien läpi kulkee kohtisuoria käytäviä, jotka väriltään ovat vaalean vihreitä. Pian pilkistää vuorien välistä Demavendin kartio. Kello 7 saavuimme Rudshaneh Tjandjerudiin, hauskaan ja suhteellisesti siistiin tjaparshanehiin.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa tietä myöten, joka kulkee erästä syvää ja kapeaa laaksonuomaa pitkin. Vuoren alemmat osat ovat täällä peitetyt multakerroksella, joka antaa ravintoa niukalle kasvullisuudelle, minkä muodostavat yksinäiset ruohomättäät ja kalseat, piikkiset kasvit. Silloin tällöin tulee vastaan ratsumiehiä ja jalankävijöitä, sekä sangen usein muulikaravaaneja, jotka pääkaupunkiin kuljettavat pelto-aineita Masenderanin metsistä. Hiukan matkaa Tjadjerudista kuljimme kylien Kähmär ja Hasseläck ohi, ja kello puoli kymmenen saavuimme karavaanikartanoon Bomähän, jota öljypuulehto ympäröi. Kylien Rudehän ja Ah toisella puolella lähestytään yhä lähemmäksi Demavendin rinteitä, ja kulku on toisinaan niin vaikeata, että täytyy käydä jalkaisin. Tie kiemurtelee sinne tänne ylös pitkin vuoren sivuja ja on hyvin kivinen ja nuljakas. Muutamassa kohden makasi poikki puolin tietä kuoleva aasi ja katseli meitä elottomin katsein, epäilemättä toivoen pian pääsevänsä parempaan maailmaan, missä ei ole jyrkkiä mäkiä, raskaita taakkoja, piiskoja ja julmia ajajia.
Tie, joka siellä täällä on muurien varassa ja joka on varustettu kivisillä välilaipioilla, johtaa pian huimaaviin korkeuksiin, mistä on mitä ihanin näkö-ala seutuun. Se on kivettynyt jättiläismeri jättiläsmoisine laineineen; suuret pelto-alat tuolla alaalla laaksojen pohjukoissa kutistuvat pieniksi vihertäviksi pilkuiksi. Vuorella on kasvullisuus yhä edelleen heikkoa; ainoastaan jokien laaksoissa saattaa nähdä rehevämpää kasvullisuutta. Täälläkin kohtasin kaksi pienempää karavaania, jotka kuljettivat ruumiita niiden viimeiseen lepokaupunkiin Kumiin eli Kerbelaan.
Kello 4 tulimme muutamaan laakson rotkoon, joka oli niin kapea että sen pohjalla virtaava pieni puro tuskin jätti tielle tilaa. Puro, jonka liituvalkoiselta nauhalta näyttävä alkujuoksu syöksyi pilvien peitossa olevalta vuorenhuipulta, virtaa pohjoista kohden. Olemme niinmuodoin kulkeneet Kaspianmeren ja aavikkojen välisen vedenjakajan ohi. Laaksossa oli vielä lumikinoksia, ja jota korkeammalle noustiin, sitä kylmempää tuli. Samalla puhalsi kylmä tuuli, joka, yltyen kaksinkertaiseksi voimaltaan tuossa kapeassa kulkuväylässä, oli aivan vastainen meille. Tämä ilmaus, jonka myöskin saattaa havaita Sefid Rudin laaksokäytävässä, riippuu siitä, että mereltä puhaltava pohjatuuli nousee pitkin Elbursin pohjoisia rinteitä, jonka kukkuloille se jättää runsaan kosteuspitoisuutensa, joka sitten kokoontuen pieniksi puroiksi ja jokiloiksi palaa takaisin mereen. Taasen nousimme vapaammille seuduille, ja kylmyys tuli nyt niin tuntuvaksi, että halusta pani päällensä sen vähän, mitä oli mukana. Näky oli vieläkin suuremmoisempi, vieläpä vaikuttava. Alaalla syvyyksissä liitelivät valkoiset pilvet tuulen kiidättäminä huimaavaa vauhtia ja mukautuen laakson mutkiin. Hämärässä olivat ne yöllisten kummitusten ja peikkojen kaltaisia, jotka toisinaan vainosivat raivokkaammassa paossa. Usein ratsastimme aivan jäätävän kylmien pilvien läpi. Mahtavat kotkat leijailivat liikkumattomin siivin kaukana jalkojemme alapuolella.