Kello 6 saavuimme selittämättömän kehnolle Pullörin pysäyspaikalle, johon jo kaksi arabialaista oli ennen meitä asettunut asumaan. He matkustelivat kauppa-asioissa, olivat asuneet 20 vuotta Jerusalemissa, mihin he nyt palasivat Bagdadin kautta — pieni, soma matka!
Tämä mähmashane, eli majatalo, oli, kuten sanon, erittäin puutteellinen, seinät olivat osaksi lohkeilleet, portissa ei ollut mitään ovi-puoliskoita eikä ikkunoissa mitään luukkuja, niin että tuuli puhalsi huoneisiin ja jääti luita ja ytimiä. Keskellä yötä tuli viisi ratsastajaa, jotka myöskin halusivat asuntoa. He sitoivat hevosensa kiinni ulkopuolelle, astuivat itse jo täynnä olevaan huoneeseen, missä he kiipesivät ylitsemme ja sotkivat meitä raukkoja, jotka makasimme nukkumassa laattialla. Nyt tuli tupaan elämää, eikä ollut enää puhettakaan mistään unesta sinä yönä, sillä sotilaat sytyttivät keskelle laattiaa suuren tulen, jonka ympärille he asettautuivat, joivat teetä ja polttivat kaliania aina melkein aamunkoittoon asti, jolloin jälleen lähtivät matkalle.
Kello 7 ratsastimme mekin. Ilma oli kylmä ja kostea; tuulemista yhä kesti. Kosteuden takia, joka kostutti maan läpikotaisin, menestyi täällä ylhäällä sangen rehevä kasvullisuus. Syvällä alaalla vieläkin pilvien peittämässä laaksossa virtasi pieni joki, jonka kohina selvästi kuului ylös luoksemme, vaikka se itse oli näkymättömissä. Pian saavuimme sen juoksun varrelle, joka toisinaan leveni koko laaksonpohjan leveydelle, toisinaan supistettiin kalliomöhkäleiden väliin, toisinaan taas katosi syvään halkeamaan. Monen monituisissa paikoissa kuljimme sen yli pieniksi hävinneitä siltoja myöten.
Samoin kuin läntisellä Elbursillakin saattoi täälläkin havaita kallioita, jotka väriltään olivat tulipunaisia, merkkinä raudan eli kuparin olopaikasta. Nyt oli Demavendin kartio aivan vasemmalla puolellamme, sillä me ratsastimme vuoren itäisillä rinteillä, mutta tähän aikaan päivästä oli vuorenhuippu vielä läpinäkymättömien pilvien ympäröimänä. Kello 9 kuljimme Askin kylän ohi, joka oli tien oikealla puolen syvällä jalkojemme alapuolella, missä eräs pitkämäinen ja poikittainen laakso risteytyivät keskenään. Lintuperspektiivissä katsottuna näytti se sangen somalta, ollessaan siellä öljypuu- ja sypressimetsässä vuorien väliin likistettynä. Tuo pieni puro juoksi kylän läpi ja kostutti sen peltotilkkuja. Hiukan matkaa Askista, lähellä toisiansa, ovat kylät Rähnä, Nävär, Ahnä ja Mong, kaikki runsaiden istutuksien, hedelmäpuiden, saksanpähkinäpuiden ja poppelien ympäröiminä.
Noin sadan jalan korkeudella maasta näkyi muutamassa kallioseinässä hakattuina pyöreitä ja neliskulmaisia koloja. Seuraajani kertoi, että nämät olivat hautoja, ja että täytyi antaa laskea itsensä köydellä alas kallion huipulta, jotta voisi päästä niihin. Useissa muissa paikoissa huomasimme samallaisia hautoja.
Tie kulkee edelleen Demavendin rinteitä pitkin, ja oikealla puolen on pohjaton syvyys. Toisin paikoin on ratsastus aivan hengen vaarallista. Milloin kukistuu tie itse jyrkänteellä kapeaksi jalkakäytäväksi, milloin on se kokonaan peittynyt sorakasaan, milloin roikkuu melkoisen suuri vuorenmöhkäle ratsastajan pään yläpuolella, uhaten musertaa hänet. Muutamien tuntien kuluttua tulimme taas ahtaaseen vuorensolaan, jonka vasemmanpuolisessa kallioseinässä näkyi vereksellä päivämäärällä varustettu korkokuva. Se kuvasi näet shaahi Nasr-ed-Diniä ratsain, etupuolelta katsoen; hänen oikealla ja vasemmalla puolella seisoi kuusi ministeriä. Kuviot ovat kolme jalkaa korkeat ja taulua ympäröi kirjoituksella varustettu kehys. Jokaisen kuvan yläpuolella on nimi ja arvo. Nars-ed-Dinkin on siten, samoinkuin edeltäjänsäkin, Cyrus, Darius ja Xerxes, hämärässä muinaisuudessa, tahtonut tällä tavalla ikuistaa nimensä ja kuvansa.
Kun on päästy pois tuosta kapeasta rotkosta, kuljetaan Shangullahin, Baijonin ja Kahrun kylien ohi. Kello 6 saavuimme Pandjabin pysäyspaikalle, joka oli kuitenkin kehnompi kuin edellisen yön majapaikka. Pysäystalon muodosti neljä kuutiometriä suuri olkikatto, joka nojasi neljään tolppaan. Paljas maa oli laattiana, ja tässä pulskeassa vierashuoneessa vietettiin tuo jokseenkin kylmä yö.
Ennenkuin poistumme liian kauvaksi Demavendistä, tahdon mainita muutamia sanoja tästä huvittavasta vuoresta, joka on korkein Persiassa.
Demavend on 5,630 metriä korkea, 2,000 metriä korkeampi kuin sitä ympäröivät Elbursvuorijakson osat, se kohoaa 100,000 kuutiokilometrin suuruisen näkö-alan yli, se näkyy Kaspianmerelle 30 ruotsinpeninkulmaa matkalla rannasta, sekä näkee sen myöskin kirkkaalla ilmalla Kuhrudin vuorelta. Se on tulivuori ja on siis muodostunut eruptiivista vuorilajeista ja tuhkasta, ympäröivien vuorien ollessa sedimentäristä ja kalkintapaisista muodostuksista. Nykyisen kartion ympärillä on puoliympyrän muotoinen somma. Ei ole luultavaa, että Demavendillä on ollut historiassa mainittuna aikana mitään tulenpurkausta, mutta vielä voi nähdä höyrypilviä, jotka sieltä täältä aukonseinämän halkeamista ulos tunkeutuvat. T:ri Radde, jonka Bakussa tapasin väitti tulivuoren vielä olevan kuuman ja tämän olevan syynä, että siinä ikuinen lumenraja on merenpinnasta korkeammalla, kuin muuten olisi laita.
Demavend, eli Divbend, merkitsee Divsin eli paholaisen asuinpaikkaa. Vuori on, persialaisen kansantarun mukaan, entisien sankarin urotöiden suurellisin näyttämö. Täällä elivät kuningas Djemshid ja palevani Rustam ja täällä kytki kuningas Feridun tuon ilkeän Zohakin vuoren sisään kiinni, missä hän vielä istuu ja ravistelee irti päästäksensä ja siitä syntyy maanjäristyksiä. Vuoren salaisiin saleihin on koottuina suunnattomia rikkauksia, mutta niiden luokse ei voi päästä, sillä niitä vartioivat kaksipäiset, myrkylliset käärmeet. Sitä paitsi on tie sinne ylös sanomattoman pitkä — persialaiset sanovat olevan kolme à neljä peninkulmaa — ja näin ollen ei ole ihmeellistä, että he jättävät sikseen kaikki vuorelle nousut.