Kello puoli 5 jätin Barferushin. Kun on ratsastettu hyvän matkaa kaupungin läpi, tullaan maaseudulle, missä rakennukset ja vaeltajat tulevat yhä harvinaisemmiksi. Maa-ala on ruoho- ja pensaspeitteistä tasankoa, joka huomaamatta viettää merta kohden. Tie on tasainen ja kuiva. En saattanut kääntää katsettani pois pohjoiselta taivaanrannalta, mistä kärsimättömänä ja odottaen tähystelin Kaspianmeren tyyntä vedenkalvoa. Nyt alkoi hämärtää. Raittiita merituulia suhisi masenderanilaisilla aroilla hitaasti noustakseen ylös pitkin Elbursin jyrkänteitä. Lehdet värähtelivät niin surunvoittoisesti, minusta tuntui, kuin olisi jokainen puu, jokainen pensas kuiskannut jäähyväiset, ja kukahan ei olisi tuntenut mielensä käyvän juhlalliseksi niin pitkän ja vaaran-alaisen matkan viimeisellä penikulmalla? Kehoitimme hevosiamme, jotka ripeästi juosten kiirehtivät tietä pitkin edelleen. Kahdessadas kahdeskymmenesviides peninkulma satulassa tuntui loppumattoman pitkältä, vaikka seitsemäskymmenes viides hevonen, viimeinen persialainen juoksijani, tuotti suvullensa kaikkea kunniaa. Kaukainen kohina saapuu nyt korviimme — Kaspianmeren laineet lyövät rantaan. Vielä hetki ja sulosointuisesti uuvuttava laineen kuohuminen kuuluu selvästi, kimaltelevat valot vilahtavat puiden välistä, ja me olemme saapuneet Meshed-i-Särin kylään ja satamapaikkaan. Oli ylenmäärin mieluista nähdä jälleen meri; tuntui, kuin olisin jo puoleksi kotona.
Meshed-i-Sär on Barferushin satama. Molemmat nämät paikat ovat Babol-joen oikealla rannalla, joka joki juoksee ylöspäin Elbursin pohjoisilla rinteillä, itään päin Demavendista, ja on sangen vesirikas sekä kelpaava pienempien kalastaja-aluksien purjehtia hyvän matkaa. Sen rannoilla ja suulla harjoitetaan tuottavaa kalastusta. Hyvän matkaa merelle päin on virran muta muuttanut veden harmaankellertäväksi. Itsestään on Meshed-i-Sär vähäpätöinen kylä, mutta tärkeä sen vilkkaan kaupan takia Venäjän kanssa ja Merkuriveneiden satamapaikkana. Se on hauskalla paikalla pienellä kummulla, jonka korkeimmalla kohdalla majakkatorni levittää varoittavaa valoansa ulos merelle. Suuria makasiineja ja karavaanikartano on Babolin suun varrella ja kokonainen vuori säkkejä ja tavarapakkoja on todistamassa tuosta vilkkaasta kaupasta. Edellisissä on villoja, joita Masenderanista viedään laivoilla Venäjälle; jälkimmäisissä siirtomaantavaroita, paperia, sokeria ja sen sellaista, joita Venäjältä tuodaan maahan. Näitä tavaroita kuljetetaan laivoista ja niihin takaisin viisitoista kyynärää pitkillä, kömpelötekoisilla, mutta matalalla kulkevilla veneillä, jotka esteettömästi kulkevat läpi kuohuvien tyrskyjen ulkopuolella joen suuta. Joen rannalla nämät tavarat purjetaan ja kuormataan, mistä syntyy sanomaton kirkuminen, juoksu ja meteli. Eräs venäläinen asioitsija on paikan kauppasuhteiden ylihoitaja. Sovittuani seuraajieni kanssa ja otettuani heiltä jäähyväiset ja viimeistä hevosta taputettuani, menin karavaanikartanoon, söin illallista ja nukuin hyvin.
Seuraavana aamuna lähdin pitkälle kävelylle pitkin rannikkoa kootakseni leväkasveja.[54] Etsimiseni oli kuitenkin turhaa, sillä rannikko on hienoa hietaa, joka on alituisessa liikkeessä ja jonkun matkaa maalle päin muodostaa korkeita hietasärkkiä. Ainoa mainittava, minkä saattoi hiedasta löytää, oli joukko pieniä valkoisia näkinkuoria ja muutamia vesi-ajolla olleita puun palasia.
Torstaina heinäkuun 5 päivänä kello 4 aamulla tuli odottamani venäläinen laiva. Se oli sama, Imperator Aleksander III, joka kolme ja puoli kuukautta sitten kuljetti minut ja Baki Chanowin Persian rannalle. Kello 5 olin pukeutuneena ja sulloin viimeisen kerran tattarilaisen kaksoislaukkuni valmiiksi. Kun olin karavaanikartanon isännän haltuun jättänyt kolme uskollista matkatoveriani: suitset, satulan, joka matkalla oli ollut pään-aluksenakin, ja paksun viitan, joka oli ollut matrassinani, jätin helpotuksen ja kaihon tunteen valtaamana Persian maan, astuin erääseen edellä mainituista veneistä, jonka voimakkaat soutajat saattoivat minut neljännestunnissa "Imperatoriin". Tuolla komealla siipilaivalla ei ollut samaa kapteenia, kuin oli edellisellä kerralla. Nyt hoiti laivalla ylintä päällikkyyttä kapteeni Lindblad, erittäin miellyttävä ja vierasvarainen suomalainen, joka otti minut mitä ystävällisimmin vastaan.
Kello 7 jätimme Meshed-i-Särin, joka siten vähitellen katosi kaukaisuuteen. Mereltä katsoen esittää rannikko viehättävän näköalan: taustalla kohonevat sinertävät vuoret, ja Demavendin hopeahohteinen laki esiintyy nyt kaikessa loistossaan. Eivät mitkään pilvet himmentäneet sitä, vain alaalla kartion juurella leijaili muutamia kevyitä, valkoisia pilviä. Kulku ohjattiin suoraan itäiseen suuntaan pitkin rannikkoa. Ilma oli erinomaisen ihana ja meri tyyni. Vertailu "Imperatorin" ja englantilaisen Assyrialaivan välillä, joka kuljetti minut Persian lahden poikki, on varmasti edelliselle edullinen. Venäläinen laiva on mukavammin sisustettu ja siistimpi kuin englantilainen. Me matkasimme edelleen jotenkin lähellä rannikkoa, ja kello puoli 6 laskimme Asterabadinlahteen ja ankkuroimme kilometrin matkan päähän Gäsin satamapaikasta. Lahtea, joka on hyvin syvä ja varmin satama Kaspianmeren etelärannalla, suojaa merta vastaan pitkä, kapea niemeke ja muistuttaa se siinä pohjoissaksalaisia hiekkasärkkiä "haffen". Niemekkeen pidennyksessä, juuri lahden suulla, on pieni Ashuradén saari, jossa on venäläinen sotalaivasto-asema. Sekä saari että niemeke ovat hienoa santaa. Gäs on vähäpätöinen kylä, jossa on noin kaksikymmentä puutaloa, mutta Asterabadin satamana tärkeä. Sen kautta kuljetetaan kaikki tavarat, jotka Meshedistä ja pohjoisesta Khorasanista viedään Venäjälle, minkätähden Asterabad on vilkas kauppakaupunki. Asukasluku nousee noin 30,000, jos lisäksi luetaan likimmässä ympäristössä olevat kylät. Täällä on Venäjän konsuli ja joukko persialaisia ja armenialaisia kauppamiehiä. Gäsissä oli venäläisiä asioitsijoita ja armeenilaisia kauppamiehiä. Täällä oli useita venäläisiä laivoja ja ottivat ne lastia erään ankkuroidun lotjan luona, joka oli laivasillan asemasta. Rannasta alkaen ylenee maa pyöreäpäisinä kumpuina, joita peittää tiheä ja rehevä metsä, missä pitäisi oleman sangen runsaasti kaikellaista metsänriistaa. Seutu on kostea ja epäterveellinen, ja kuume ei suinkaan ole harvinainen vieras siellä. Seuraavana aamuna kello 5 jätimme Gäsin ja ohjasimme kulkumme suoraan lahden poikki Ashuradéhen, johon saavuimme 40 minuutin kuluttua. Muutamia pieniä venäläisiä sotalaivoja, jotka olivat rannikon vartioimisen takia, oli saaren ulkopuolella ankkurissa. Täällä, kuten Gäsissäkin, tuli laivaan muutamia venäläisiä upseereja ja osa lastia sälytettiin sisään. Ashuradé näytti taloineen ja istutuksineen, sotilaineen ja laivoineen hyvin hauskalta. Ennen oli saaren keskellä pieni järvi, joka oli aiheena ankariin kuumetauteihin linnaväen keskuudessa, mutta sitten kun se kuivattiin, ovat terveyssuhteet parantuneet. Itäänpäin tämän saaren edustalla on vielä muutamia mataloita hiekkasaaria, jonkatähden "Imperator", kun tunnin viipymisen jälkeen jätimme paikan, niitä välttääkseen, kulki aivan läheltä Ashuradén itäistä rantaa pitkin. Sitten suunnattiin kulku pohjoista kohden. Persian rannikko häipyi siten vähitellen etelään; metsäpeitteiset kunnaat alenivat yhä syvemmälle Kaspianmeren pinnan alapuolelle; vielä kohottivat Elbursin kalliojättiläiset majesteetillisiä vaalean sinisiä lakiaan näköpiirin yli, mutta pian nämätkin himmenivät; viimeiset huiput katosivat kaukaisuuteen, ja Persian maata ei enää näkynyt.
Matala ja santainen Turkmenian rannikko, joka Persian rannikon kanssa muodostaa melkein suoran kulman, näytti autiolta ja paljaalta. Äskettäin olimme jättäneet seudun, jossa troopillinen kasvullisuus komeili, nyt levisi silmiemme eteen kolea hietikkoranta, jossa ei merkkiäkään kasvullisuudesta, ei rakennusta, ei ihmistä ollut yksitoikkoisuutta keskeyttämässä. Punakellertävä hohde leijaili tuon tulikuuman aavikkohiedan yläpuolella. Kello puoli 12 e.p.p. saavuimme Tjikishlariin, jossa laivaan otettiin postilähetykset ja tavaroita. Noin kuusi kaapelin pituutta rannasta, missä laiva ankkuroi, oli syvyys viisitoista jalkaa, ja keltaisen harmaa juova laivan vanavedessä osoitti, että merenpohja oli savea. Tjikishlarilla on erittäin epämiellyttävä asema tuolla kuivalla rannikolla, aivan aavikon reunalla, mutta saattaa se sodanjohtoa koskevissa asioissa tulla tärkeäksikin, syystä että sieltä käy tie Jomudturkmenilaisten maan kautta Atrekin laaksoon.
Varhain seuraavana aamuna saavuimme Krasnowodskiin. Vasemmalla puolen ohi kuljettaissa on pitkämäinen Ogurtshinskijin saari ("Gurkan"), jossa on pelkkiä hiekkasärkkiä, ja oikealla puolella on Tjelekenin saari Krasnowodskilahden suulla. Jälkimmäisessä saaressa, jossa on uskomattoman runsaasti naftaa, on Nobelilla pari tuottavaa kaivoa, joita nykyään ei kuitenkaan pumputa, vaan pidetään varana, jos öljy Balakanilla uupuisi. Itään päin Tjelekinistä pistää hiukan matkaa maan sisään Mikailskij Salifin merenlahti, ja kauvimpana tässä lahdessa on Mikailowsk, tuon sata ruotsinpeninkulmaa pitkän rautatielinjan lähtökohta, joka rata kulkee yhdensuuntaisesti Persian pohjoisen rajan kanssa, Mervin keitaan kautta Amu Darjan varrella olevaan Tjardjuiin. On helposti ymmärrettävä, kuinka tärkeä tämä rautatie on venäläisille, ja kuinka suuri tehtävä sillä kerran on oleva Keski-Aasian kysymyksen lopullisessa ratkaisussa. Krasnowodsk on yhteydessä Mikailowskin kanssa höyryparkaasin kautta, joka puolessa päivässä matkaa lahden poikki. Kun rautatie, joka Kaukasuksen pohjois- ja itäpuolelta kulkien tulee yhdistämään Wladikawkasin Bakun kanssa, tulee valmiiksi, tulee Venäjä nopeaan ja mukavaan yhteyteen Keski-Aasiassa olevien maakuntiensa kanssa. Turkmenilaisen rautatien saattaa silloin pitää Wladikawkas—Baku—radan jatkona, sillä molempien ratojen loppukohdat, Baku ja Krasnowodsk, ovat nopeassa ja säännöllisessä yhteydessä toistensa kanssa Kawkas-i-Merkurin höyryveneiden kautta. Sodan sattuessa voidaan kaukasialaiset joukot parissa päivässä silloin kuljettaa Transkaspiaan ja Afganin rajalle.
Krasnowodsk, jossa on vain 500 à 700 asukasta, on siis kaikkien venäläisten yrityksien alkupaikka Transkaspiassa ja heille sentähden erittäin suuri-arvoinen. Kaupunki, joka on aivan lähellä rantaa, on siisti ja puhdas, talot ovat rakennetut kivestä ja muutamat sangen sieviä. Sen ympärillä oleva seutu on autiota - paljasta hiekkaa ja matalia vuoria. Tehdäkseen olon Krasnowodskissa mieluisemmaksi, ovat siellä palvelevat venäläiset laittaneet julkisen puutarhan ja perustaneet seuran. Pieni soma puukirkko on mäellä keskellä kaupunkia. Ei saata toivoa mitään turvallisempaa satamaa, kuin Krasnowodsk on. Se on suojassa kaikkia tuulia vastaan, länttä vastaan pitkän kapean Krasnowodskin niemen kautta, joka aallonmurtajan tavoin loittonee kaakkoiseen suuntaan, etelää vastaan suojaa sitä Tjeleken, itää vastaan rannikko ja pohjoista vastaan vuoret.
Kun viivyimme Krasnowodskissa lastaamassa kokonaista kuusi tuntia, oli minulla hyvää aikaa kierrellä pitkin tuossa pienessä tulevaisuuden kaupungissa, joka edistyy jättiläisaskelin, kuten niin monet toisetkin venäläiset kaupungit. Sitten otin virkistävän kylvyn tuossa kirkkaassa, läpikuultavassa vedessä. Iltapuoleen puhalsi höyrypilli, kehoittaen matkustajia jälleen tulemaan laivaan, köydet irroitettiin laiturissa olevista rautarenkaista, kinnunki nosti natisevilla rautavitjoilla syvälle pohjaan tarttuneen ankkurin, ja "Imperatorin" siivet veivät meidät taasen merelle. Ensin ohjataan kulku kaakkoiseen suuntaan Krasnowodskin niemekkeen ympäritse, sitten länsi-luoteiseen suuntaan Bakua kohden. Meillä oli erittäin hauska matka. Ilma oli lenseä ja miellyttävä, minkätähden haitatta saattoi maata ulkona kannella. Aamupuoleen seuraavana päivänä varoitettiin edeltäpäin Shakowa Kosasta, Apsheronin niemekkeen kaakkoisesta kärjestä, ja väkevä naftahaju tuntui jo ennen kun näimme Bakua. Pian saattoi eroittaa Narginin, Vulfin ja Pestshanijin saaret, sekä Kap Sultanin. Sitten laskimme Bakunlahteen. Muuttumaton savupilvi leijaili kuten ennenkin Mustanmeren päällä, laivojen mastoista muodostunut metsä seppelöi lahden rantaa, ja Neitsyttornin vakavat muurit näkyivät vartioivan tuota vanhaa naftakaupunkia. Laskimme Merkurilaiturin viereen. Kevyt kantamukseni vietiin maalle; muutamat venäläiset tullinuuskijat kopeloivat lumppuja — en saata muuksi sanoa ratsastuksen jälkeen mukaan ottamaani vaattehistoani — hankin itselleni vähäiset avoimet vaunut, jotka kahdesta ruplasta veivät minut tuon kolmetoista virstaa pitkän matkan Balakaniin. Ajoimme insinööri Sandgrenin taloon, ja eihän tarvitse mainitakseni, että minut siellä tälläkin kertaa otettiin vierasvaraisesti vastaan, jommoista vierasvaraisuutta tapaa vain maanmiehissä ja tuttavissa. Pidän kalliina velvollisuutenani hänelle tässä lausua sydämellisen kiitokseni kaikista hänen minun hyväkseni tekemistään uhrauksista ja kaikista niistä hauskoista ja unohtumattomista hetkistä, joita olen viettänyt hänen seurassaan tuolla kaukana ikuisen tulen ihmeellisessä maassa. Kymmenen päivää lepäilin Balakanissa. Jätän tässä mainitsematta näiden päiväin tapahtumat; olkoon siinä kylliksi, kun sanon, ett'emme milloinkaan olleet työttöminä. Insinöörien Ludvig Nobelin, Sandgrenin ja dosentti Sjögrenin seurassa kuluivat iltahetket nopeasti. Yhdessä insinöörien Gyllenhammarin ja Fernströmin, sekä vanhan tuttavani Baki Chanowin kanssa teimme monta hauskaa ratsastusretkeä kaikkiin niemimaan osiin. Viimemainittu ei ollut vielä oikein toipunut sairaudestaan ja oli vielä kalpea ja laiha. Kun hän sai kuulla minun olleen Kumissa ja Bagdadissa, oli hän vähällä itkeä. Hän olisi niin halusta ollut mukana.