Batumilla on suuremmoinen tulevaisuus. Sen jälkeen kun venäläiset valtasivat sen viimeisessä turkkilaissodassa, on se edistynyt ihmeteltävän ripeästi. Se on jo nyt suuruudessa ja merkityksensä puolesta satamapaikkana, Mustanmeren rannalla joutunut kilpailijansa Potin ohitse. Kaupunki on matalalla, rämeisellä tasangolla metsäisten vuorten juurella, mistä syystä ilmasto oli ennen hyvin epäterveellistä, erittäinkin keväällä ja syksyllä, jolloin kuume korjasi useita uhreja. Sittenkun venäläiset ottivat kaupungin haltuunsa, ovat lammikot kuitenkin kuivatut ja terveyssuhteet parannetut. Sittenkin saanevat useimmat muukalaiset, jotka tulevat Batumiin oleskellakseen siellä jonkun aikaa, kuumeen ankarammassa eli lievemmässä muodossa. Tähän on syynä epäilemättä varsinaisesti Tshorokvirta, joka länteen päin kaupungista muodostaa laajan, rämeisen suistomaan, joka vuodesta vuoteen etenee yhä pitemmälle merelle päin, sekä tuo sanomaton kosteus, joka Mustanmeren itäisellä rannikolla täyttää ilman. Suuret, tummat pilvenlonkareet vierittävät mereltä raskaita joukkojansa, survaisevat kallioihin, tiivistyvät ja putoavat jälleen alas maahan ryöpeänä rankkasateena. Talvella kuitenkin sataa vähemmän. Kirkkaaalla ilmalla saattaa silloin usein seurata silmillään Kaukasuksen vuoriharjannetta hyvin pitkälle luoteiseen suuntaan, aina Kershiin asti. Elburs, Kaukasuksen korkein kukkula, näkyy silloin yhtä selvästi Batumista kuin Wladikawkasistakin. Meri on useimmiten tyyni, mutta toisinaan tulee kauvaksi ulottuvia maininkia vyöryen lahteen. Noin kerran kuukaudessa lienee myrsky, ja joskus hyvin ankara. Mahtavat aallot ajelehtivat silloin tuolle samaiselle ja kiviselle rannalle.

Viivyin kokonaista viisi päivää Batumissa, odottaessani suoranaista matkatilaisuutta höyrylaivalla Konstantinopeliin. Aika ei kuitenkaan tullut pitkäksi, sillä oli paljon katsomista ja useita hauskoja retkiä tehtävänä kaupungin luonnonihanaan ympäristöön. Yhden näistä, joka tarkoitti Batumista itään päin olevilla vuorilla sijaitsevaa turkkilaista huvilaa, tein herra Olssonin, erään Nobelin palveluksessa olevan ruotsalaisen insinöörin, seurassa. Vuokrasimme sentähden pienet vaunut, ajoimme Nobelin ja Palaskowskin naftasäiliöiden ohi ja saavuimme pian tiheimpään metsään, missä ransea ja kivinen tie yleni yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Parin tunnin matkan jälkeen tuli tie niin huonoksi, että astuimme pois ajoneuvoista ja kuljimme jalkaisin. Siellä täällä näkyi vanhojen kaukasilaisten linnojen raunioita. Vuoret ovat muodostuneet enimmäkseen yksinäisistä, pyöreistä, mutta jokseenkin jyrkistä kukkuloista. Sellaiselta kukkulalta näkee kaikille puolin syvälle alas laaksoon, missä monessa paikoin pieni puro syöksyy alas vaahtoavan valkoisena suurien, pyöreiden kivien keskitse. Usein on laaksonpohjukan yläpuolella vaaleaa sumua. Kukkuloita peittää tavattoman rehevä kasvullisuus, jonka muodostaa yksinomaan lehtimetsä, jonka puut ovat niin suuria, että niiden ikä ilmaistaan useilla sadoilla vuosilla. Rungot ovat aivan lähellä toisiansa, ja niiden välissä kasvaa pensaita ja joukko yrttejä ja ruohoa. Tuo kaikki on kiedottu sitkeiden, piikkisten köynnöskasvien läpipääsemättömään verkkoon. Sellainen aarniometsä peittää kaikkia näitä kukkuloita, ja useimmissa paikoissa on aivan mahdotonta tunkeutua sen läpi. Erillään olevan kukkulan huipulta katsottuna näyttää seutu omituiselta ja vaikuttavalta. Alaalla laaksoissa on paikka paikoin pieniä niittykaistaleita, ja useimmilla huomattavammilla paikoilla pilkistäikse yksi ja toinen turkkilaisen tupanen lehtimetsästä esiin. Ollen aina kahdeksankin kyynärän korkuisien neljäkäskivisten perusmuurien päällä, ovat ne rakennetut itse vietoksen penkereelle ja ympäröi niitä aitaus. Näyttää, kuin riippuisivat ne aivan jyrkänteellä ja saattaisivat pudota milloin tahansa, mutta niiden asema on ihastuttava. Itse talot ovat puusta, useimmiten varustetut balkongeilla ja pitkälle ulottuvilla tiilikatoilla. Tavallisesti kulkee alaalla laaksossa leveämpi ajotie ja tästä oikealle ja vasemmalle lähtee pienempiä polkuja ylöspäin pitkin rinteitä. Nämät polut ovat enimmäkseen jyrkkiä kuin portaat, kivisiä, kosteita ja on niiden yli kasvanut holvi köynnöskasveista. Siellä puiden keskessä on aina viileätä ja raikasta, joskaan ei ole koskaan järin lämmintä ulkona. Useat turkkilaiset viettävät täällä idyllistä elämää ja elävät metsälintujen metsästämisellä ja raudunkalastuksella. Ne näyttävät terveiltä, ovat rohkeita ja notkeita. Löytyy runsaasti fasaaneja, ja kaukasialainen karhu ei suinkaan ole harvinainen; sen liha sanotaan olevan mielehinen ruokalaji. Kotkia ja shakaaleja löytyy myöskin seudussa. Erittäin hauskan matkan jälkeen palasimme Batumiin takaisin toista tietä, kuin tullessa olimme käyttäneet.

Tiistaina elokuun 3 päivänä, kello 8 illalla, lähdin Batumista suurella venäläisellä tavara- ja matkustajahöyrylaivalla "Rostow-Odessa." Piletti toisessa luokassa, ravinto siihen luettuna, ei maksa Konstantinopeliin enempää kuin 28 ruplaa. Ohjasimme suunnan heti Trapezuntia kohden ja oikasimme siten meren kaakkoisen kulman yli. Vesi oli tyyntä ja kirkasta, mutta taivaanrannalla oli mustia pilvenlonkareita. Varhain aamulla seuraavana päivänä saavuimme lähimpään määräpaikkaamme ja ankkuroimme Trapezuntin luona olevaan puoli-ympyränmuotoiseen lahteen. Kaupunkia ympäröivät kaikilta puolin korkeat vuoret ja on se itse suurella rinteellä. Mereltä katsoen näyttää se hyvin kauniilta, valkoisine taloineen ja niiden välissä olevine rehevine puutarhoineen. Ulompana niemellä on linnoitus muutamalla erillään olevalla kallioryhmällä, joka pistäikse hiukan matkaa lahteen ja jakaa tämän kahteen osaan. Erään upseerin seurassa laivasta astuin soutuveneeseen, joka kuljetti meidät maihin viidessä minuutissa. Katujen halki, jotka ovat hyvin jyrkät, mutkaiset, kapeat ja mukulakivillä lasketut, kulkee keskeltä leveä sivukäytävä, kuten Persian kaupungeissakin. Puhtaus on kuitenkin suurempi kuin Persiassa. Basaarit ovat sekä komeat että suhteellisesti siistit, ja talot enimmäkseen rakennetut saman mallisiksi kuin Batumissakin. Muutamat ovat luhistumaisillaan olevia puuhökkeleitä, toiset ovat hyvin kauniita ja korkeita; erittäinkin ovat tässä suhteessa huomattavat konsulien talot. Englannin konsulin luona, joka myöskin edustaa Ruotsia ja Norjaa, kävin vierailulla. Persian ja Venäjän konsuleilla on enimmän työtä Trapezuntissa. Pieni joki, jonka yli siellä täällä kuljetaan kivisiltoja myöten, virtaa läpi kaupungin. Elämä kaduilla on hyvin vilkasta. Suuret tavarapaketilla sälytetyt kameeli- ja muulikaravaanit saapuvat kaupunkiin eli lähtevät sieltä kaikkina aikoina päivästä matkatakseen Erserumiin, Tabrikseen ja Teheraniin. Vielä saattaa sanoa, että Trapezunt on vilkas kauppakaupunki, vaikka sen merkitys on suunnattomasti vähentynyt Batumin—Bakun rautatien liikkeelle avaamisen jälkeen. Ennen täytyi kaikkien tavaroiden, joita piti Europasta kuljetettaman pohjoiseen Persiaan, kulkea Trapezuntin kautta; nyt vallitsee basaareissa hiljaisuus ja useat, ennen vireät karavaaninkuljettajat istuvat toimettomina ja turhaan odottavat saapuvia laivanlasteja.

Viivyttyämme Trapezuntissa ja lastattuamme siellä kokonaista yhdeksän tuntia, nostimme ankkurin ja jatkoimme matkaa länttä kohden, yhäti ollen vain parin kaapelipituisen matkan päässä Vähän-Aasian rannikolta, mistä syystä selvästi saattoi eroittaa esineet rannalla. Yöllä kuljettiin Kiresunin ja Ordon seutujen ohi, missä otettiin tavaroita laivaan ja, kuten Trapezuntissakin, myöskin muutamia matkustajia, jotka kaikki olivat turkkilaisia, nousi laivaan.

Viidentenä päivänä oli ilma edelleen ihana ja meri tyyni; tuntui ainoastaan vähäisen maininkia. Suuria merisikoja leikkii vedenkalvossa ja vieläpä usein hyppii merenpinnan yläpuolellekin. Ne ovat vaaleat vatsapuolelta ja liikkeissään notkeita. Kello 12 saavuimme tärkeään Samsunin kauppakaupunkiin, joka on laajan lahden rannalla, keskikorkuisten vuorten ympäröimänä, joiden pitkämäisillä rinteillä on peltoja ja kasvimaita. Täälläkin menin maihin. Mitä tulee rakennustapaan, katuihin ja basaareihin, niin muistuttaa kaupunki Trapezuntia. Merkillisistä rakennuksista huomataan: suuri osmanilainen moskea kupooleineen, vanhat hävinneet linnanrauniot rannikolla, hyvin kaunis turkkilainen moskea, jonka läheisyydessä on muistomerkintapainen kaivo, sekä korkea kellopylväs, joka hiljattain rakennettiin eräälle torille. Kun toinen perämies ja minä olimme olleet tervehtimässä venäläistä asiamiestä, matkasimme takaisin "Rostow-Odessaan."

Samsunissa otettiin laivaan kokonaista kolmetuhatta tavarapakkaa, missä oli maissia, jauhoja ja tupakkaa, joita piti vietämän Konstantinopeliin ja Aleksandriaan. Kaupungin lähellä on suuria tupakkimaita, ja sen tupakki, jossa on erittäin hieno tuoksu, luetaan parhaimpien joukkoon koko Itämailla. Todenmukaisesti tuodaan se suureksi osaksi karavaaneilla Anatolian sisä-osista.

Lahtea, jonka rannalla Samsun on, rajoittaa idässä Jeshil Irmaks-joen suistomaa ja lännessä Kysyl Irmaks. Erittäinkin on ensimainitun joen suistomaa hyvin laaja ja ulottuu se kauvaksi mereen. Sorasta ja hiedasta, jota joki aikojen kuluessa on mukanaan kuljettanut, on muodostunut sangen hedelmällinen alava maa, ja purjehdusvesi on matalaa hyvin pitkälle merelle päin, minkätähden laiva pysytteleikse tarpeellisen matkan päässä rannasta. Viivyimme Samsunissa kahdeksan tuntia ja jatkoimme illalla matkaamme. Yöllä kuljimme Sinobin (Sinope) ohi.

Seuraavana aamuna ankkuroimme laivan Inebolin edustalle, jolla on sievä asema eräässä lahdessa korkeiden vuorien ympäröimänä. Itse kaupunki on rakennettu matalalle vuoriryhmälle aivan lähelle rantaa, mutta heti sen taustalla kohoavat jyrkät kukkulat, joiden juurta peittävät pellot ja niityt. Kerrottiin, että kaupunkia oli puoli vuotta takaperin hävittänyt tulipalo, joka oli tuhaksi tuhonnut useimmat talot. Enimmät nyt rannalla näkyvistä taloista olivat sentähden uusia ja siistiä.

Vähän-Aasian pohjoinen rannikko viettää kaikkialla jyrkästi mereen. Poikkeuksena tästä ovat vain suurempien jokien laskusuut, mihin on muodostunut laajoja suistomaita. Vuoret ovat jotensakin tasakorkuisia ja paikkapaikoin hyvän multakerroksen peittäminä, mikä asuttujen seutujen läheisyydessä on viljelty. Yleensä ovat vuoret kuitenkin paljaita, ja löytyvä metsä ei suinkaan saata rehevyydessä kilpailla Batumin läheisyydessä olevan metsän kanssa. Siellä täällä osoittavat pienet uurrokset ja laaksot, että joku joki eli puro pyrkii mereen. Suorastansa meren rannalla on kallio paljas ja pohjoisesta tulevien merenhyökyjen uurtama. Vesi on puhdasta, kirkasta ja kalasta ja näyttää tummemmalta kuin Kaspianmeren vesi. Rannikolla on useita paikkoja ja kaupunkeja, joista mainitut ovat suurimmat. Sisä-Anatolian kanssa ovat nämät yhteydessä karavaaniteiden kautta. Satamissa on usein joukko jaaloja, ja yhteyttä rantaan saapuvien laivojen kanssa välitetään jonkinlaisilla kömpelötekoisilla soutuveneillä.

Matka Mustanmeren yli oli erittäin hauska ja mieluinen. "Rostow-Odessan" upseerit olivat yhtä rakastettavia, ystävällisiä ja hyvänlaisia, kuin venäläisten yleisesti tapa on. Illat vietin turkkilaisten upseerien ja kauppamiesten pienessä seurassa, jotka olivat sijoittuneet suureen, toiseksi luokaksi kutsuttuun yhteiseen salonkiin, ja jossa minullakin oli sijani paljaiden turkkilaisten keskuudessa. Ei ole juuri erittäin opettavaista keskustella puolisivistyneen turkkilaisen kanssa, mutta hupaista se on aina. Seuraavat houkkamaiset tiedot sain eräältä turkkilaiselta upseerilta, jonka arvo mahdollisesti saattaisi vastata kapteenin arvoa ja jolla muuten oli rinnassa Medjidjitähdistön ritarimerkki. Hän kertoi muun muassa, että Trapezuntissa, jonka linnaväkeen hän kuului, oli viisi miljoonaa asukasta, ja että Stambul olisi monta kertaa suurempi kuin Lontoo. Vielä sanoi hän, että venäläiset olivat Europan mahtavin kansallisuus, sen jälkeen ovat turkkilaiset, sitten ranskalaiset, englantilaiset ja lopuksi saksalaiset. Kun väitin, että Saksalla on suuri ja mahtava sotajoukko, remahti hän ääneensä nauramaan ja sanoi, että koko Saksan sotajoukko menisi nurin niskoin, jos se vaan kaukanakin saisi nähdä joitakuita turkkilaisia sotamiehiä. Hän kertoi myöskin, miltä elämä taivaassa näytti. Siellä poltettiin paperossia, matkustettiin höyrylaivoilla ja rautateitä myöten, aivan kuin täälläkin, mutta leijailtiin kuitenkin ilmassa. Siellä oli enkeleitä, jotka kirjoittivat suuriin kirjoihin kaikki, mitä ihmiset tekivät. Niinpä he olivat myöskin merkinneet, että me olimme maissa ja katselimme Samsunia. Eräällä toisella turkkilaisella, jonka asunto oli Stambulissa, ei ollut aavistustakaan siitä, missä Ruotsi oli, ei hän ollut edes kuullut siitä puhuttavan, mutta kun kerroin, että kuningas, joka edellisenä vuotena oli Konstantinopelissa, oli meidän kuninkaamme, huudahti hän: "Ah, Oskari, joka kävi sulttaani Abdul Hamidin luona." Hän oli usean kerran nähnyt kuninkaan Perakadulla.