Itä-Turkestanin eteläpuolella leviää se valtainen maankuoren kohoutuma, jota nimitämme Tibetiksi. Sen naapurit ovat: idässä varsinainen Kiina, etelässä Birma, Butan, Sikkim, Nepal ja brittiläinen Intia, lännessä Kashmir ja Ladak. Valtiolliset rajat eivät kuitenkaan paljoa merkitse; ne pysyvät harvoin muuttumattomina vuosisadasta toiseen, sillä vanhoista ajoista asti laajentelee jokainen voimistuva valtakunta alituiseen alueitansa naapurien kustannuksella. Muuttamattomana sitävastoin pysyy maankuori itse, kun emme ota lukuun sitä pysähtymätöntä työtä, mitä sateet ja virrat, säät ja tuulet tekevät täytellessään syvänteitä liejulla ja hiekalla, leikkoessaan laaksoja syvemmiksi ja rapauttamalla murennellessaan kallioita. Mutta olkootpa nämä voimat miten toimeliaita tahansa, maapallon korkeimpana vuoristomaana pysyy kuitenkin Tibet.
Kun lasket vasemman kätesi Tibetin päälle siten, että rystyset nojaavat Pamiriin, peittää kämmen Keski-Tibetin alueet, joiden vesillä ei ole mitään pääsyä mereen, joten ne valuvat lukuisiin yksinäisiin suolajärvinotkoihin. Peukalosi vastaa Himalajaa, etusormesi Transhimalajaa, kesi kisormesi Kara-korumia, nimettömäsi Arga-tagia ja pikkusormesi Kven-lunia. Siten voit laskea maapallon korkeimmat vuorijonot viidellä sormellasi. Lounasmonsuunin tuomat sateet ovat maan itäisillä seuduilla runsaampia kuin läntisillä. Vesi valuu joko pitkin rinteitä alas suuriin virtoihin, jotka soluvat vuorijonojen lomissa, tai jää ylätasangon pieniin, hajallaan sijaitseviin suolaisiin umpijärviin. Noista virroista juoksee kaksi itään päin: Keltainen virta (Hoang-ho) Keltaiseen mereen ja Sininen virta (Jang-tse-kiang) Itä-Kiinan mereen. Muut juoksevat etelään; Mekong laskee Etelä-Kiinan mereen, Saulen, Iravadi ja Brahmaputra Intian meren isoon mutkaan, Bengalin lahteen. Sinä kummastelet, millaisen omituisen kaaren Brahmaputra tekeekään peukalosi kärjen ympäri, ja luonnollisesti juoksee peukalosi ulkopuolitsekin suuri määrä vettä mereen; se on Ganges, joka lähtee Himalajan ylälaaksoista. Ja uloimpana lännessä, rannetta lähimpänä, juoksevat molemmat meille jo tutut virrat: Indus etelää kohti Arabian mereen sekä Tarim ensin pohjoiseen ja sitten itään päin Lop-norin peräti laakaan järveen, joka virran alajuoksun mukana vaihtelee vuosisatojen kuluessa paikkaansa vuorotellen pohjoisemmaksi ja etelämmäksi aina sikäli kuin Tarim kasailee liejua tasaiselle taipaleelleen.
Himalaja on maapallon korkein vuorijono, ja sen harjanteiden keskestä kohoavat maailman valtaisimmat huiput. Kolme niistä on sinun pidettävä muistissasi, sillä ne ovat peräti kuuluisia: Mount Everest eli Gaurisankar, joka 8840 metrin korkuisena on maapallon korkein vuori, Kindshinjunga (8580) ja Dhavalagiri (8180 metriä). Kara-korumin vuorijonossa on Godwin Austen vain 200 metriä matalampi kuin Mount Everest.
Etelästä katsottuna esiintyy Himalaja suuremmoisena näkynä. Mikään muu maapallon vuorimaa ei vedä sille vertoja hämmästyttävässä kauneudessa. Jos junalla matkustaa Kalkutasta ylös Sikkimiin, niin Himalajan ikuisen lumen peittämä harja kohoaa edessä ja yläpuolella, ja Kindshinjunga pistäytyy esiin kuin huikaisevan valkea hammas. Selväpiirteisen lumirajan alapuolella leviää jyrkkiä, metsäisiä rinteitä. Aikaisin aamulla ja kauniilla ilmalla hohtelee lovinen lumiharja kirkkaassa päiväpaisteessa, rinteiden ja laaksojen vielä häipyessä varjoon ja usmaan. Noihin korkeuksiin kohotessa muuttuu kasvikunta kuten matkustaisi Italiasta Nordkapiin. Viimeiset kasvit käymään taisteluun kylmää vastaan ovat sammaleet ja jäkälät. Niiden yläpuolella on enää vain paljasta kivikkoa. Pohjois- ja Keski-Tibet ovat keskimäärin 5,000 metriä korkealla merenpinnasta, siis vielä korkeammalla kuin Montblancin huippu. Ja kun jo koko ylätasanko on noin tavattoman korkealla, näyttävät vuorijonot siellä hyvinkin mitättömiltä. Sikäläisten viiden ison vuorijonon välissä on vielä lukemattomia pienempiä, ja kaikki kulkevat lännestä itään.
Ihalin, kuvaamattomin tuntein tulee siunailleeksi maisemaa tuollaisella korkealla solakynnyksellä Tibetin sydämessä. Olet lähes 6000 metrin korkeudessa, ja ihan vieressäsi saattaa kohota huippuja, jotka ovat vielä puoltatoista kilometriä korkeampia. Mutta siitä huolimatta hallitsee katseesi koko vuorimaata joka suunnalle taivaanrantaan asti, jollei tuuli kuljettele pilviä ja jos ilma on ihan selkeä. Tavallisesti pyyhkielevät sentään ylänköä jääkylmät länsituulet. Vain etäisyyden vaikutusta on, että lumen ja jään kattamat korokkeet siintävät sinisinä. Mielen valtaa ensin oman mitättömyyden masentava, nöyryyttävä tunne; tomuhitusena tuntee olevansa tämän suuren, kauniin maan pinnalla. Vaivaiseltapa näyttää silloin kaikki ihmisen hyörinä ja rynnistely verrattuna ympäristön suuren yksinäisyyden ylvääseen hiljaisuuteen. Yläpuolellasi kaareutuu ääretön avaruus — jalkojesi alla leviää Tibet. Sen lakeat vuoriselänteet muistuttavat meren aaltoja, jotka ovat kesken hurjinta myrskyä kivettyneet; ikuinen lumi on vaahtoa aalloilla.
Yksikään elollinen olento ei häiritse hiljaisuutta. Tuolla ylhäällä näkyy aution solan murassa joitakuita jakien ja antilopien jälkiä, ja tuskin rohkenet haastella seuralaistesi kanssa. Niin juhlallinen on rauha kuin Herran temppelissä.
Jos tahtoo samota Tibetin halki pohjoisesta etelään, niin on kavuttava kaikkein näiden vuorijonojen yli, ja jokaisen poikki kulkee pilviä tavotteleva sola eli rotkotie. Kiehumalämpömittari osottaa korkeuden merenpinnasta, sillä merenpinnan tasalla kiehuu vesi 100 asteeseen Celsiusta kuumennettuna, mutta esim. 5500 metrin korkeudessa jo 82 asteen lämpöisenä.
Mikä onni onkaan Aasian kansoille, että mannermaan sisäosa kasautuu Tibetin huimaavan korkeaksi kohoutumaksi! Näillä ylängöillä jäähtyvät ja tiivistyvät monsuunin vesihöyryt, jotta putoavat alas sateina ja juottavat isoja virtoja. Jos Tibet olisi samanlainen kuin Pohjois-Intia tai Itä-Turkestan, niin olisi vielä paljoa isompia alueita Sisä-Aasiasta jäänyt pelkiksi erämaiksi. Mutta täten keräytyy vesi vuoristoihin ja valuu kaikille suunnille; virtojen varsilla asustavat ihmiset tiheään ahtautuneina, siellä syntyy kaupunkeja ja valtakuntia, ja virrat vuorostaan juottavat kanavia, jotka kostuttelevat vainioita ja puutarhoja. Tiedättehän toki, että Aasia on maapallon suurin maanosa ja että Europa on tuskin muuta kuin yksi sen niemimaita? Niin, eipä paljoa puutu, ettei Aasia yksinään ole yhtä suuri kuin Europa, Afrika ja Australia yhteensä. Maapallon 1500 miljoonasta asukkaasta asuu Aasiassa 830 miljoonaa, siis enemmät puolet. Jos nyt otamme maailman kartan käteemme ja vertaamme Etelä-Europaa eteläiseen Aasiaan, niin esiintyy molemmissa useitakin varsin ihmeellisiä yhtäläisyyksiä. Pyreneitten niemimaata vastaa Aasiassa Arabian niemimaa; molemmat ovat tylppiä ja nelikulmaisia. Italian saapas vastaa Intian niemimaata; molemmilla on alapuolellaan kärkensä edessä iso saari, Sisilia ja Ceylon. Balkanin niemimaata taasen vastaa Taka-Intia; molemmilla on syvälle leikkautuneet, säännöttömät rannikot ja kaakossa kokonainen saarimaailma, Arkipelagi ja Sundasaaret. Mutta palatkaamme Tibetiin, joka on kuin jättiläismoisten aaltojen ympäröimä linnotus. Etelässä sillä on kaksinkertainenkin vallitus, Himalaja ja sen pohjoispuolella Transhimalaja, ja näitten välissä on osittain veden täyttämä vallikaivanto, Induksen ja Brahmaputran yläosa. Ja Tibet on todellakin linnotus, suojamuuri Kiinan selkäpuolella.
Noin tavattomien vuorijonojen saartama maa on luonnollisesti peräti vaikeapääsyinen, eikä ole montakaan europalaista Tibetin halki vaeltanutta. Mutta juuri se seikka houkutteli minua, ja vuodesta 1896 lähtien olen seitsemään kertaan kulkenut Tibetin läpi eri suuntiin.
Tibetin asemalla on vaikutuksensa asukkaihinkin. Maailmasta eristettyinä ja naapurien kanssa seurustelematta on Tibetin kansa kulkenut omia teitänsä ja omalla tavallaan kehittynyt rajojensa sisäpuolella. Maan pohjoinen kolmannes on kerrassaan asumatonta; siellä matkustin kerran kolme kuukautta ja toisena kertana kahdeksankymmentäyksi päivää, tapaamatta ainoatakaan ihmistä. Keskimäinen kolmannes on harvaan asuttua; etupäässä vaeltelee siellä paimenia lammas- ja jak-laumoineen, asuntoinansa käyttäen mustia telttejä. Monet heistä ovat myös taitavia jakin ja antilopin metsästäjiä; toiset keräävät kuivuneista järvistä suolaa, kuormittavat sillä lampaitansa ja vaihtavat saaliillaan etelästä ohraa.