Eteläisellä kolmanneksella ovat enimmät asukkaat, kahden ja kolmen miljoonan vaiheilla. Siellä ei eleskele pelkkiä paimentolaisia, vaan myös vakinaisia asukkaita, jotka ovat kivestä rakentaneet majoja pikku kyliksi ja viljelevät ohraa virtojen syvissä laaksoissa, etenkin Brahmaputran. On heillä joitakuita pikku kaupunkejakin; isoimmat ovat Lhasa ja Shigatse.
Muuttuneessa muodossa on Buddhan uskonto tuhannen vuotta takaperin vallannut Tibetin. Aikaisemmin vallitsi täällä luonnonuskonto, joka kansoitti daimoneilla ja hengillä vuoria, virtoja, järviä ja ilman. Vanhasta taikauskosta siirtyi paljonkin uuteen oppiin, jota sanotaan lamaismiksi. Maailmassa on 620 miljoonaa kristittyä ja 400 miljoonaa buddhalaista; jälkimäisistä ovat n.s. lamaisteja kaikki tibetiläiset ja mongolit, Itä-Siperian burjatit, Volgan alavarren kalmukit, sekä Ladakin, pohjois-Nepalin, Sikkimin ja Butanin kansat.
Lamaisteilla on suuri joukko munkkeja ja pappeja, joilla on yhteisenä säätynimenään lama. Heidän ylipappinsa on dalai-lama Lhasassa, ja melkein yhtä korkea-arvoinen on tashi-lama, joka toimii ylimäisenä pappina Tashi-lunpossa, suuressa luostarissa lähellä Shigatsea. Kolmantena arvojärjestyksessä on Urgan suurlama pohjois-Mongoliassa. Nämä kolme ja jotkut muut ovat ruumiillistuneita jumalia, inkarnatioja. He eivät milloinkaan kuole, sillä yksilöissä asuva jumala vain vaihtaa maallista majaansa. Kun dalai-lama heittää henkensä, on jumala, sielu, lähtenyt jälleen vaellukselle ja siirtyy johonkin muuhun pojan ruumiiseen. Sitte kun tästä pojasta on saatu selko, tulee hänestä uusi dalai-lama. Lamaistit siis uskovat sielunvaellukseen, ja loppuna, kaikkien sielujen täydellisentymisenä, on niiden sulautuminen "Nirvanaan".
Brahmaputran yläjuoksun laaksossa on paljon nunna- ja munkkiluostareita. Temppelisuojamat ovat koristeltuja jumalankuvilla, jotka on muovailtu metallista tai kullatusta savesta, ja yötä päivää palaa niiden edessä voilamppuja. Munkit ja nunnat eivät saa mennä naimisiin, mutta muun kansan keskuudessa vallitsee se kummallinen tapa, että naisella saa olla kaksi miestä tai useampiakin. Muhamettilaisilla on käytäntö päinvastainen; heidän keskuudessaanhan on monivaimoisuus sallittua. Tarpeetonta on sanoakaan, että kumpainenkin järjestelmä on yhtä järjetön ja tekee mahdottomaksi ajatellakaan onnellista perhe-elämää.
21. Toivioretkeni Lhasaan.
Lop-norilta lähtien tunkeusin v. 1901 kolmannen kerran korkeiden vuorten maahan. Kesä oli juuri alkanut tukahuttavine hiekkamyrskyineen, ja ihan kaipasi päästä ylös raikkaaseen, puhtaaseen ilmaan. Suuri karavaanini oli hyvinkin sekalainen seurue. Minulla oli kuusitoista Itä-Turkestanista palkkaamaani muhamettilaista palvelijaa, kaksi venäläistä ja kaksi burjatilaista kasakkaa sekä Urgasta tullut mongolilainen lama matkassani. Elintarpeita olin koonnut seitsemäksi kuukaudeksi, lisäksi on mukana telttejä, turkkeja, makuuvaatteita, aseita ja muita tavaralaatikoita, joista kaikkiaan kertyi 39 kameelin, 41 hevosen ja muulin sekä 60 aasin kuormaa. Sitäpaitsi oli karavaanin jatkona 60 teurastuslammasta, useita koiria ja kesy hirvi.
Siten taivalsin ylänkövuoristoon ja kapusin toisen vuorijonon yli toiselta päästyäni. Ylhäällä suurilla selänteillä on ilma niin ohutta, että on työläs hengittää, ja vähäinenkin liikunto panee sydämen pamppailemaan. Sentähden uupuu karavaani kovin pian, laidunruoho käy yhä niukemmaksi, karavaanista menehtyy paljon juhtia, ja matka joutuu päivässä harvoin yli 20 kilometrin.
Olin jo jättänyt 44 päivämatkaa taakseni suoraan etelään suuntautuvalla tolallani ja tapasin nyt ensimäiset jäljet ihmisistä. Matkani määrä oli Lhasa, jonne oli vielä 480 kilometrin taival. Tähän asti oli kaikkien europalaisten, jotka olivat yrittäneet tunkeutua tuohon pyhään kaupunkiin, ollut pakko pyörtää takaisin tibetiläisten ratsumiesten pysähdyttäminä. Tibetiläiset ovat pohjaltaan suopeaa, herttaista kansaa, mutta he eivät siedä mitään muukalaisia maassaan; he ovat kuulleet, että valkoihoiset ovat vallanneet Intian ja Keski-Aasian, ja pelkäävät nyt, että sama kohtalo saattaisi tulla heidänkin osakseen. Kaksisataa vuotta takaperin asui Lhasassa katolilaisia lähetyssaarnaajia, ja vielä v. 1845 kävivät kuuluisat ranskalaiset hengenmiehet Huc ja Gabet kaupungissa. Mutta sittemmin murhattiin kaksi europalaista näiden itsepintaisesti pyrkiessä Lhasaan, ja muiden on täytynyt palata tyhjin toimin.
Nyt tahdoin minä yrittää onneani. Suunnitelmanani oli matkustaa valepuvussa kahden seuralaisen keralla. Toinen oli tuo mongolilainen pappi, jota me vain yksinkertaisesti puhuttelimme lamaksi, ja toinen burjatilainen kasakka Shagdur. Burjatit ovat mongolilaista rotua, puhuvat mongolilaista murretta ja ovat myös lamaisteja. Reillä on kapeat, hiukan vinot silmät, ulkonevat poskiluut ja lihaiset huulet. Vaatetus on molemmilla kansoilla melkein sama: pitkähihaiset turkit, huivi vyöllä, lakki ja edestä ylöspäin taivutetut saappaat. Minun asuni oli senvuoksi tarkoin yhtäläinen, ja kaikki mitä otimme mukaamme telttitarpeita, kirstuja ja ruokavaroja, oli mongolilaista tekoa ja alkuperää. Mitä ehdottomasti tarvitsin europalaisia tamineita, kuten maantieteellisiä kojeita, kirjotusvehkeitä ja kaukoputken, sullottiin huolellisesti yhteen kirstuun. Varuksinani oli kaksi venäläistä kivääriä ja ruotsalainen revolveri, ja karavaanin juhdista valittiin matkaani viisi muulia, neljä hevosta ja molemmat äkäisimmät koiramme, "Tiikeri" ja "Lilliput". Minä ratsastin muhkealla hiirakolla, Shagdur isolla papurikolla ja lama pienellä, kellanharmaalla muulilla. Kuormajuhtia kuljettivat mieheni, ja minä ratsastin taampana. Molempina ensimäisinä päivinä saattoi meitä vielä muuan muhamettilainenkin nimeltä Ördek, jonka kuitenkin piti kahden päivän kuluttua pyörtää takaisin pääkortteeriin, missä muu karavaani odotti paluutani.
Monet mongolit tekevät vuotuisia toivioretkiä suurissa aseestetuissa karavaaneissa pyhään kaupunkiin palvomaan dalai-lamaa sekä saamaan häneltä ja tashi-lamalta siunauksen. Niinpä minäkin tahdoin tavottaa näiden mongolilaisten toiviotien, eikä mitään muuta mahdollisuutta ollutkaan saapua Lhasaan kuin sellaista valepukua käyttäen.