Kun kolmea vuotta myöhemmin englantilaiset intialaisine joukkoineen väkivalloin tunkeusivat Lhasaan ja ampuivat tieltään tuhansia, kuuluu Kamba Bombokin kaatuneen. Minä olin siitä syvästi pahoillani. Tosin oli hän ehkäissyt suunnitelmani, mutta kohteliaasti ja herttaisesti, ja hän oli vain tehnyt velvollisuutensa, dalai-laman määräystä totellen. Olimme myös eronneet mitä parhaina ystävyksinä, minä olin hänelle lahjottanut kiinalaista silkkiä ja hän minulle varastettujen hevosten korvaukseksi kaksi kaunista hiirakkoa. Sitäpaitsi oli hän varustanut meidät ruokavaroilla paluumatkaa varten. Niistä monista tuhansista aasialaisista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, oli hän parhaita.
En silti jättänyt retkeilyjäni Tibetissä, vaan tein yhä uusia matkoja, tutkien maata ja maisemia missä vain kulloinkin pääsin varkain kulkemaan. V. 1906 olisi minulla ollut seikkailurikkaalla matkallani tilaisuutta suunnata kulkuni Lhasaankin, syystä että englantilaisten sotaretki oli herättänyt dalai-lamassa kunnioitusta. Mutta he olivat jo kuvanneet kaupungin niin tarkoin, ettei minulla ollut sieltä enää mitään haettavaa, joten tarkastelinkin mieluummin Tibetin toista kaupunkia Shigatsea ja sen ulkopuolella sijaitsevaa Tashi-lunpon isoa temppeliä. Siinä asuu 3800 eri arvoluokkien munkkia, joiden ylimäisen papin tashi-laman luokse pääsin vieraskäynnille. Niillä seuduin viettämiini viikkoihin sisältyi enemmän harvinaista ja uutta nähtävää kuin ihminen juuri konsanaan voi joutua yhteen menoon kokemaan.
22. Villiaasi ja jak.
Jos retkilläni Tibetissä olisin lukenut kaikki kohtaamani villiaasit, niin olisi niitä monia, monia tuhansia. Kaukana pohjoisessa tai ylänkömaan sydämessä tai etelässä kuluu tuskin päivääkään noiden muhkeain, ylpeitten eläinten ilmestymättä näkyviin milloin yksinäisinä, milloin parittain, jopa monisataisina laumoinakin. Villiaasin tieteellinen nimi on Equus kiang. Tämä nimitys ilmaisee sen läheistä sukulaisuutta hevosen kanssa, ja kiangiksi sanovat sitä tibetiläiset. Villiaasi on keskulaisen muulin kokoinen; sillä on hyvin kehittyneet korvat ja herkkä kuulo, hännän päässä tupsu, turkki punaisenruskea, vatsa ja koivet vain valkeat. Vaaraa vainutessaan se korskuu kovasti, nostaa päänsä korkealle, höristää korviaan ja harittaa sieramensa; se muistuttaa siis enemmän aasia kuin hevosta. Mutta kun sen näkee nelistävän pitkin Tibetin suolatasankoja, esiytyy kesyn ja villiaasin eroavaisuus suurempana kuin aasin ja hevosen, ja karavaanini hevoset ja aasit näyttivät aavikon kiangien rinnalla maankiertäjiltä.
Villiaasit ovat hiljaisen, aution Tibetin koruna, ja jo monet vuodet ovat ne olleet ystäviäni. Karavaani samoaa laakeata tasankoa suolajärven rannatse. Silloin nelistää tienoolle tomupilvenä lauma villiaaseja. Ne noudattavat kaikki johtaja-aasin päällikkyyttä; oriit seuraavat tammoja, nämä johtaja-aasia, ja varsat pysyttelevät emojensa läheisyydessä. Valppaat, mutta varomattomat elukat ovat kyllä vainunneet karavaanin, mutta ne eivät ole vielä milloinkaan nähneet sellaista ilmiötä eivätkä tiedä, miten vaaralliseksi saattaa koitua uteliaisuutensa tyydyttäminen. Ne tekevät kauniin puoliympyrän meihin päin ja pysähtyvät tiemme varrelle. Tuon tuostakin ne korskuvat, ja niiden koivissa vavahtelee lihasvoima ja joustavuus. Karavaanin lähestyessä käännähtää lauma oikealle, kaartaa meidät taitsemme ja ilmestyy jälleen toiselle puolelle. Tämä temppu uudistuu niin tiukassa järjestyksessä kuin kantaisivat villiaasit näkymättömiä ratsastajia seljässään. Ne näyttävät tahtovan ilkkua uupuneille hevosillemme, jotka hädin enää jaksavat jalkaansa nostaa.
Tai olemme pystyttäneet leirimme jäätyneen lähteen luo tasangolle. Lähellä on kianglauma laitumella, ja auringon laskuun asti elukat kirmailevat pitkin lakeutta. Mutta hämärissä ne kokoontuvat keskelle kenttää mahtavaksi ryhmäksi, tammat ja varsat keskelle, oriit ympäri laidalle. Ne asettavat yövartioita varottamaan susien lähenemisestä. Ja meidän koiramme haukahtelevat, kun villiaasit yön hiljaisuudessa korskuvat tai kavioillaan kuopivat routaantunutta maata.
Kasakkani pyydystivät kerran kaksi pientä aasinvarsaa, jotka eivät vielä tienneet vaaroista mitään. Ne seisoivat telttien välissä liekaan pantuina eivätkä yrittäneetkään paeta. Ne hörppivät halukkaasti vedellä ohennettua maitoa, ja me toivoimme niiden menestyvän ja vuosikausia pysyvän seuranamme. Mutta kun näin kuinka kipeästi ne kaipasivat vapautta, tahdoin mieluummin luovuttaa ne takaisin erämaahan ja emojensa hoivaan. Mutta se oli jo myöhäistä; emot eivät suostuneet ottamaan niitä takaisin sitte kun olivat olleet ihmisten hoteissa. Meidän oli ne teurastettava, jotteivät niitä olisi sudet saaneet saaliikseen. Niin ankara on erämaan laki, ihmisen kosketus riittää riistämään niiltä vapauden tenhon. "Kuka päästi villin aasin vapaaksi ja siteistä irrotti villin muulin, jolle minä olen korvessa antanut kotinsa ja suolaisella arolla asuinsijansa?"
Mutta me emme voi eritä Tibetistä palataksemme Intiaan, edes pikimältään tutustumatta siihen jyhkeään härkään, joka villinä juoksentelee Tibetin korkeimmissa vuoristoissa. Tibetinkielellä sitä sanotaan jakiksi, ja tämä nimitys on siirtynyt useimpiin europalaisiinkin kieliin. Se on läheistä sukua kesylle jakille, mutta tätä isompi. Väriltään se on aina korppimusta, ainoastaan vanhemmiten on pääkallon karvapeite monasti harmaankiuhtava. Kesy jak sitävastoin on usein valkeanruskea tai täplikäs. Yhteistä on molemmilla kummallinen ruumiin muoto ja tavaton pitkäkarvaisuus. Sivulta katsoen näyttää jak kyttyräiseltä; ihan etukoipien kohdalla on selkä korkeinna, ja siitä se loivenee yhtämittaisesti hännänjuureen asti; kaula ja niska painuvat vielä jonkun verran syvemmälle. Elukka on suunnattoman painava, väkevä ja jykevärakenteinen; karkeiden sarvien kärjet ovat usein säröilleet ja elukkain rajuissa kamppailuissa kuluneet.
Kun jak elelee neljänkinkymmenen asteen pakkasessa, tarvitsee se tuuheata taljaa ja suojelevaa rasvakerrosta nahan alla, ja siinä suhteessa se onkin niin hyvin varustettu, ettei sille mikään kylmyys mitään mahda. Silloin jakselee se parhaiten, kun sen hengitys tuprahtelee sieramista höyrypilvinä. Kummallinen on jalan mittaisten villaripsujen kiehura, joka ympäröitsee kupeitten alaosaa ja etukoipien yläosaa usein niin rehevänä, että karvatöyhdöt lakaisevat maata. Kun jak makaa kivikovalla, jäätyneellä tai romeisella maaperällä, on tämä paksu hatu sille patjana, jolla sen on pehmeä ja lämmin levätä.
Mutta mistä saavat elantonsa nämä lihakkaat jättiläiset seuduilla, missä ei oikeastaan kasva mitään ja karavaani saattaa menehtyä laitumen puutteeseen? Useinhan ei päiväkausiin näe ainoatakaan ruohonkortta; vasta 4500 metrin korkeudessa tapaa hyvin harvakseltaan pieniä vaivaispensaita, ja puita nähdäkseen on laskeuduttava vielä 1000 metriä syvemmälle Brahmaputran laaksoon. Ja kuitenkin kuljeskelevat nuo isot elukat tuolla ylhäällä ja menestyvät erinomaisesti. Ne elävät sammalista ja jäkälistä, joita raasivat kielellään suuhunsa; kieli on niillä karhea kuin karsta, ja siinä on kovia, teräviä sarveisväkäsiä. Sillä kuorivat ne myös maan kamarasta sentimetrin korkuista samettihienoa ruohoa, jota kasvaa tunturipurojen kaltailla; se on niin lyhyttä, ettei sitä hevonen voisi syödäkseen kaluta.