Suunnattomasti on kehittynyt viime vuosikymmeninä kautsukin ja guttaperkan tuotanto. V. 1830 lähetettiin Europaan 230 tonnia kautsukkia, v. 1896 tuotiin sitä 31500 tonnia; lisäytyneeseen kulutukseen on etupäässä vaikuttanut polkupyörä- ja voimavaunuteollisuus. Kysynnän noin kasvaessa ruvettiin järjettömästi tuhoamaan puita, joiden hyytynyttä maitonestettä nimitetään kautsukiksi eli kumiksi; mutta nyttemmin on palattu ymmärtäväisempiin menetelmiin. Intiassa on kaikista kautsukkia tuottavista puulajeista kumipuu tärkein. Sen kuoreen vihlotaan poikittaisia uurtoja ja esille tiukkuva maitoneste kootaan säiliöihin, sitte se keitetään, hämmennetään, puserretaan, levitetään läkkipellille, kierretään kokoon ja toimitetaan kimppuina kauppaan.
Intiasta saamme edelleen monenmoisia mausteita, kuten kaneelia, joka on Cinnamomum -puun nilaa, pippuria, jota Aleksanteri Suuri ensimäisenä toi Europaan, inkivääriä, kardemummaa ja sesamia, jonka hedelmistä puserretaan hienoa ruokaöljyä. Sitäpaitsi menestyvät täällä tee, kahvi, tupakka ja muuan kasvi, joka tuottaa sekä siunausta että kirousta, nimittäin valmu. Jos veitsellä nirhaa sen puolikypsiä kodankuoria, niin tiukkuu esille valkoista maitonestettä, joka ilmassa jähmettyy ruskeaksi. Se on oopiumia. Persian ja Intian oopiumiviljelysten tuotanto lähetetään parhaastapäästä Kiinaan. Kiinalainen on intohimoinen oopiumin polttaja. Pieni oopiumipallonen liimataan erityisesti sommitellun piipun ahtaaseen pesään ja sitä pidellään lampunliekin päällä. Savu vedetään keuhkoihin kahdella syvällä henkäyksellä, ja jo toisen pallosen käytettyään vaipuu oopiuminpolttaja kuolonkaltaiseen uneen, joka on täynnä unelmia ja ihania haavekuvia. Hän unohtaa huolensa ja ympäristönsä ja riemuitsee hetkellisestä autuudestaan. Mutta herätessä näyttää hänestä todellisuus raskaammalta ja synkemmältä kuin konsanaan, ja hirveä päänkivistys on tuloksena. Tämän paheen valtaan kerran joutunut voi siitä pelastua ainoastaan parantoloissa. Persiassa pidetään oopiuminpolttoa häpeänä, ja sitä suvaitaan vain salaisissa lymyissä. Mutta Kiinassa polttavat miehet ja naiset aivan julkisesti.
Oopiumista sai muuan saksalainen apteekkari vuonna 1806 syntymään morfiinia, jonka ruiskuttaminen ihoon lieventää paikallisia tuskia. Siitäkin on kehittynyt intohimo, ja ne onnettomat ihmiset, jotka eivät lopulta tule toimeen ilman morfiiniruiskua, ovat yhtä varmasti mennyttä kuin juomarit. Kirstu ja käärinliina odottavat heitä paljoa aikaisemmin kuin muita.
Loppumattoman laajoilla kentillä viljellään Intiassa sokeriruokoa, jonka mehu sisältää kaksikymmentä prosenttia sokeria. Intian vanhassa kielessä sanskritissa on sen nimenä sakkara, ja arabialaisten kielessä, jotka sen toivat Välimeren rannoille, se kuului sukkar. Pikku muutoksin esiintyy sama sana kaikissa Europan ja monissa Aasian kielissä.
Palmukin menestyy monina lajeina Intiassa, etenkin taatelipalmu, kookos- ja saagupalmut. Viimeksimainitun ytimestä valmistetaan saagusuurimoita. Se on merkillinen kasvi, sillä se kukkii yhden ainoan kerran, korkeintaan kahdenkymmenen vuoden ikäisenä, ja kuolee sitte. Palmujen ohella antaa Intian maaperä ravintoa lukuisille hyödyllisille puulajeille, kuten santelipuulle, jota valmistetaan hienoiksi huonekaluiksi, mustapuulle (ebenholtsille) ja tiikille (engl. teak ), joka kasvaa 40 metriä korkeaksi ja muodostaa laajoja metsiä koko Itä-Intiassa ja Sundasaarilla. Sen puuaine on kovaa ja lujaa kuin tammi, ja naulat eivät ruostu siihen lyötyinä. Senvuoksi käytetään sitä paljon laivanrakennuksiin; myöskin rautateitten makuu- ja ravintolavaunut ovat enimmäkseen tiikistä. Usein kolotaan kuolemaan tuomittu puu kolme vuotta ennen kaatamista; se kuolee silloin juurilleen ja käy keveämmäksi painoltaan, jotta elefantit saavat niitä vaivattomasti kannetuksi hirsinä, samalla kun niitä käy lauttaaminen virtoja myöten alas.
Siten olemme maininneet ainakin tärkeimmät Intian hyötykasvit. Ja tämä rikas maa, joka käsittää lähes viisi miljoonaa neliökilometriä ja on siis esim. yhdeksän kertaa isompi Saksaa, kuuluu Englannille; kaksi viidennestä on suojelusvaltioita, kaikki muu on Birman ohella Intian keisarikuntana. Englantilainen valtion siirtomaa on myöskin Ceylon. Sitte kun Vasco de Gama oli v. 1498 keksinyt meritien Intiaan, joutui Europa läheisempiin väleihin tuon etäisen maan kanssa. Sataa vuotta myöhemmin perustettiin suuri englantilainen kauppahuone, "Itä-Intian yhtiö"; tämä sai tukevan jalansijan Intiassa ja alisti yhä suurempia maa-aloja määräysvaltaansa. Nyt ovat englantilaiset puolitoistasataa vuotta täydellisesti vallinneet siellä, ja ihmeellisintä on siinä se, että tätä Kiinan jälkeen maapallon suurinta valtakuntaa pitää kurissa vain kourallinen englantilaisia. Paitsi armeijan englantilaista osaa asuu siellä ainoastaan 76000 englantilaista. Tämä ihme on ainoastaan siten mahdollinen, että Intian ruhtinaat ja kansat ovat paljoa vihamielisempiä keskenään kuin karsaita yhteisille herroilleen, englantilaisille tunkeilijoille.
24. Alas Gangesille.
Tätä Intian luonnonaarteista ylen rikasta syvännettä lähestymme nyt Satledshin laakson kautta, joka alavarrellaan käy yhä suuremmoisemmaksi. Pieniä, huojuvia siltoja myöten ratsastamme me lukemattomien syrjäjokien yli, jotta jymy kuuluu kauvas ja kiehuva vesi sirkoilee vihmaksi. Ne kaikki rientävät Satledshia kohti, joka lopulta paisuu suunnattomasti ja hurjalla voimallaan kunnioitusta herättäen vierittää vesipaljouksiaan eteenpäin. Ilma tihenee, hengitys huojistuu. Korvissa taukoo soimasta ja päätä lakkaa kivistelemästä, kylmyys on helpottanut. Jo varhaisina aamuhetkinä leyhyilee ympärillämme leuto ilma, ja väleen saamme päiviä sellaisia, jotka panevat meidät hiukan kaihoten muistelemaan Tibetin ylänkömaan viileyttä. Kun useita vuosia takaperin matkustin tätä tietä, kävi lisääntyvä lämpö kovin tukalaksi yhdelle koiristani, isolle tuuheaturkkiselle tibetiläiselle, kunnes se muitta mutkitta pyörsi takaisin ja lähti vilistämään Tibetiä kohti. Sen keuhkot ja kaikki elimet olivat rakenteeltaan sovellettuja ohueen ilmaan, ja minun oli annettava sen noudattaa tahtoansa hyvällä tai pahalla.
Ensimäinen kaupunki, johon saavumme, on Simla. Siinä on tuskin 15000 asukasta, mutta se on maailman kauneimpia kaupunkeja ja mahtavampiakin sillä sen seeterimetsässä kohoaa linna ja tässä linnassa on keisarillinen valtaistuin. Ja se keisari on Englannin kuningas, jonka vallan edustajana Intiassa on varakuningas. Herpaannuttavan kesähelteen alkaessa lähtevät kaikki englantilaiset, joita ei toimi pidättele alankomaalla, ylös vuoristoon, ja Pendshabin maakunnassa asuvat englantilaiset siirtyvät Simlaan. Varakuningas ja hänen esikuntansa, hallitus, armeijan ylipäällystö, virkamiehet ja upseerit, kaikki matkustavat he vaimoineen ja lapsineen ylös Simlaan, ja siellä eleskelee hienosto huvitellen ja juhlien ihan kuin Lontoossa. Silloin nousee asukasluku kolmeenkymmeneentuhanteen.
Simla on rakennettu kukkuloille, jotka ympäröivät huimaavia rotkoja, ja talot näyttävät jyrkillä seinämillä pääskysenpesiltä. Pengermien tavoin kulkevat kadut ylitysten, ja yltympärillä kohoaa tumma, sankka metsä. Mutta seeterien välisistä aukeamista näkee etäällä lounaassa Pendshabin tasangot ja Satledshin polvittelevan juoksun, ja pohjoisesta hohtaa Himalajan vuoristoröykkiöiden ikuinen lumi. On tietenkin ihanaa päästä Intian tukahduttavasta paahteesta Simlaan taas kunnollisesti hengittämään, mutta kenties on vielä ihanampaa levätä siellä Tibetin purevalta pakkaselta paenneena.