Simlasta vie meidät rautatie satakunnan tunnelin läpi ja mitä uhkarohkeimpina polvekkeina lukemattomien siltojen yli ja syvien kuilujen kaltaita pitkin alas Pendshabiin, ja nyt olemme alankomaan korventavassa helteessä. Mitä antaisikaan saadakseen vain hiljaisenkin henkäyksen Tibetin lumivuorilta! Mutta meidän täytyy tyytyä istumaan rauhallisina veden alituiseen huuhtoman ristikkoikkunan ääressä ja juomaan joka asemalla iso lasillinen limonaadia, jossa uiskentelee jääpalasia.
Vain pikimältään kurkistamme Delhiin, aikoinaan peräti suureen ja kuuluisaan kaupunkiin Gangesin syrjäjoen Dshamnan varrella. Maan vielä kuuluessa muhamettilaiselle hallitsijasuvulle oli Delhi valtakunnan pääkaupunki ja suurmogulin asuinsija. Ja lukuisat uhkeat muistomerkit johtavat vielä mieleen niitä aikoja, pelkästä valkoisesta marmorista pystytetyt komeat rakennukset, joiden seinät ja pilarit hohtelevat kallisarvoisia kiviä, lasuria ja malakiittia, nefriittiä ja agaattia. Näistä palatseista oli eräässä aikoinaan suurmogulin valtaistuin, riikinkukkoistuin. Se oli katettu paksuilla kultalevyillä ja koristeltu lukemattomilla timanteilla, sen selkämyksessä hohti isoin meille tunnettu smaragdi, Kohinuur eli "Valon vuori", joka nykyään kuuluu brittiläiseen valtioaarteistoon. Kun v 1729 persialaiskuningas Nadir Shah voitti suurmogulin, joutui tämän miljaardiaarre voittajan saaliiksi, sen mukana riikinkukkoistuinkin. Vielä tänä päivänä on tämä valtaistuin Persian shahin hallussa, vielä kiiltelevät sen selkämyksessä kultaiset riikinkukot, mutta iso smaragdi ja muut jalokivet puuttuvat; ne on murrettu irti toinen toisensa perästä, Nadir Shahin jälkeläisten ollessa rahapulassa.
Myöskin Agra, Dshamnan alajuoksun varrella, on ollut suurmogulin pääkaupunkina, ja noista hallitsijoista on muuan teettänyt sinne rakennuksen, jota vielä tänä päivänä pidetään maapallon kauneimpina. Se on nimeltään Tadsh Mahal eli Kruunupalatsi, hautamoskeija suurmogul Shah Dshahanin lemmikkipuolison muistoksi, jonka vierellä hän itsekin lepää moskeijan kryptassa. Tämä valtainen hautakappeli on rakennettu yksinomaan isoista marmorilohkoista; kaksikolmatta vuotta kesti aherrusta ja neljäkymmentä miljoonaa markkaa se tuli maksamaan.
Punaisesta hiekkakivestä hakatun upean holvioven kautta tullaan ensiksi puutarhaan, joka ympäröitsee pyhäkköä. Isossa lammikossa loiskii kelluvien lootoskukkien lomissa kultakaloja, kaikkialla kohtaa silmää mitä rehevin vehmaus, jossa visertelevät linnut ja hyppivät oravat majailevat. Jasmiini ja ruusu tuoksuu vastaamme; nuoret kypressit pyrkivät kohti korkeutta. Häikäisevän valkeana päiväpaisteessa, kivettyneiden untuvapilvien utukuvana leijuu penkereellään Tadsh Mahal, taideteos sen veroinen kuin vain rakkaus voi loihtia esille maan kamarasta. Penkereen neljästä kulmasta kohoaa jokaisesta korkea, hoikka minaretti, niinikään marmorista sommiteltu, ja kahdeksannurkkaisen moskeijan kupukatto ulottuu seitsemänkymmentäneljä metriä korkealle. Marmoriristikkoisen aidakkeen takana on moskeijan suojamassa Shah Dshahanin ja hänen kuningattarensa Mumtazin hautapatsaat. Molempien sarkofagit ovat säilyneet kryptassa.
Rakennuksen neljä julkipuolta ovat ihan yhtäläiset. Mutta vihreä tausta ja vaihteleva valaistus herättävät katsojassa yhä uusia tunnelmia. Auringon kirkastamat pinnat ovat lumivalkeat, keveät varjot heleänsiniset. Siellä täällä näyttää lehto luovan vihreän heijasteen valkoiselle marmorille. Kun aurinko painuu iltaruskon hehkuun, verhoaa punakeltainen kimmellys koko rakennuksen, ja Agrasta ei sovi poistua ennen kuin on nähnyt Tadsh Mahalin kuutamossa. Neiteänä ja huuruisena, lämpimänä ja hiljaisena leviää edessäsi puutarha; mutta marmoriseinien valaistus on nyt jäätävän kylmä, varjot esiintyvät korppimustina, vain kupulaki hohtaa hopeanvalkoisena. Yöperhosia liihottelee puiden lomissa, ja sääsket inisevät kimeästi. Dshungelin salaperäiset soinnut kajahtelevat yltympärillä, ja Dshamnan sameanharmaa vesi vyöryy hiljaa kohisten pyhää Gangesia kohti.
25. Pyhä kaupunki.
Gangesin virta-alue, jonka halki meidät vie rautatie edemmäksi itään päin, on kauttaaltaan hedelmällistä, ja sen asukkaina on satakunta miljoonaa ihmistä, enimmäkseen hinduja. Kaupunkeja on siellä ihan vilisemällä, useat kaksi- ja kolmekintuhatta vuotta vanhoja, ja joka taholta pilkottaa kyliä, joissa kotimaisella maalaisväestöllä on bamburuovoista ja olkipunoksista kyhätyt majansa. Hindut viljelevät vehnää ja riissiä, ja heillä on oivallisia hedelmäistutuksia. Heidän pienet ruskeat, varsin sievät lapsukaisensa leikkivät ilkosen alastomina majojen edustalla. Pikku poloiset! Yhdeksän vuoden iässä heidät jo naitetaan; nuoret aviopuolisot asuvat kuitenkin erillään, kunnes ovat täysikasvuiset, ja häähetkestään alkaen on aviovaimo näkymättömissä koko maailmalta, omaisiltaankin. Mutta vielä onnettomampi on leski. Entiseen aikaan täytyi hänen poltattaa itsensä roviolla puolisonsa ruumiin mukana; tämän pöyristyttävän tavan ovat tosin englantilaiset poistaneet, mutta leskivaimon kohtalo on silti yhä tukala. Häntä väistellään inhoten ja ken aamulla ensimäiseksi kohtaa leskivaimon, hän muka päivällä varmasti joutuu johonkin onnettomuuteen.
Juna pysähtyy Benaresin asemalle, ja ympärilläni tunkeilee keveissä kirjavissa puvuissaan hinduja ja muhamettilaisia, turbaanit tai pienet pyöreät lakit päässä kun vaunut vievät minut bungalowiin, joksi intialaista majataloa sanotaan. Siellä virkistää minua kuuman matkan jälkeen kylpy.
Benares on maapallon pyhin kaupunki. Ammoin ennen kuin Jerusalemia ja Roomaa, Mekkaa ja Lhasaa olikaan, kukoisti Benares ikivanhan intialaisen uskonnon kotina, ja yhä vieläkin on tämä kaupunki bramanismin ja hindulaisuuden sydän. Hinduja on runsaasti kaksisataa miljoonaa, ja heidän kaiken kaipuunsa päämääränä on Benares. Sairaat laahautuvat sinne parantumaan pyhän Gangesin vedessä, vanhat täällä kuolemaan; ja ken kuolee etäisten taipaleitten takana, hän lähetyttää tuhkansa Benaresiin, jotta se hajautuisi pyhän virran autuaaksi tekeviin aaltoihin. Benaresissa saarnasi myöskin Buddha 500 vuotta ennen Kristuksen syntymää, ja hänen uskolaisilleen, neljällesadalle miljoonalle, on Benares niinikään pyhä.
Kaupungin kadut ovat hirveän soukkia kujia, joissa ilma on tunkkaista ja mätänevien kasviaineiden löyhkän täyttämää. Oikealla ja vasemmalla on avoimia kauppavajoja, joissa myydään siroja kukka-astioita, maljoja ja pikareita, messingistä ja muista metalleista muovailtuja, monet kirjauksilla syövyteltyjä. Hivuneet katukivet ovat liukkaat kuin saippua pyhien lehmien lannasta, jotka silmät puoliummessa ja korvat lerpallaan seisoksivat unteloina ja laiskoina tai tulla jönkäilevät laahustavin askelin sulkemaan ahtaita kulkuteitä. Kaikkialla hohtelee keltaisia rinkikukkia, sillä hyväksi työksi katsotaan näiden nelijalkaisten pyhimysten ruokkiminen niillä.