Voit päivät päästään kierrellä Benaresin katuja ja mietiskellen istua sen kahdentuhannen temppelin edustoilla, mutta varmasti selviää sinulle yhtä vähän kuin minullekaan tämän merkillisen uskonnon arvotus. Miljaardeja vuosia ja 330 miljoonaa jumalaa, ken moista ymmärtää! Luehan vainen veda-kirjojen neljätuhatta vuotta vanhoja hymnejä ja ihaile niiden runoutta, joka laulaa luonnosta ja auringosta, sateesta ja tulesta, maasta, tuulesta ja aamuruskosta. Mutta mitä niissä kohtaat syvämietteisiä ijäisyyden aatoksia, sitä et ikinä tajua, ellet itse ole hindu.

Hinduilla on kolme pääjumalaa: Braama, luoja, Vishnu, säilyttäjä, ja Siva, hävittäjä. Näistä kolmesta ovat muut miljoonat jumalat johdetut; siten merkitsee esim. jumalatar Kali vain yhtä Sivan ominaisuutta. Tälle jumalattarelle uhrattiin aikoinaan lapsia, nykyään enää vuohia, kun englantilaiset ovat tulleet väliin. Mutta hindujen uskonnollinen palvominen ei rajotu jumaliin. Miltei koko luonto on heille pyhä, ennen kaikkia muutamat eläimet, lehmä ja härkä, apina ja krokotiili, käärme ja kilpikonna, kotka, riikinkukko ja kyyhkynen. Valhe, varkaus ja murha ovat sallittuja, mutta jos hindu syö lihaa tai epähuomiossa tulee nielleeksi vain lehmänkarvankin, niin on hän kiehuvan öljyhornan oma; hän on kaikkien uskovaisten kauhistus, ja enimmin omissa silmissään. Tämä taikausko on vuosituhansien kuluessa syöpynyt hänelle vereen ja vallitsee täydellä voimalla vielä tänä päivänä. Pahin kaikista jumalattomuuksista on lehmän tappaminen tässä maassa, missä naudoille rakennetaan sairaaloitakin. Englantilaisia vastaan v. 1857 puhjenneen julman kapinan syynä oli osaksi se, että erään uuden kiväärimallin patruunat olivat — raavaanihralla voideltuja.

Ja samalla hallitsevat hinduja valkoihoiset herrat, jotka teurastavat härkiä ja syövät niiden lihaa, jollainen tapa on heidän mielestään yhtä kauhistava kuin leskien polttaminen ja lasten uhraaminen näiden. Niin peräti toinen on hindujen maailmankatsomus kuin meidän. Usein olen ollut hindujen vieraana ja saanut hyvän kestityksen, mutta mikään maallinen mahti ei olisi saanut heitä syömään minun kanssani; uskomattoman pöydässä istumista pidetään saastutuksena, ja hindujen käydessä luonani vieraisilla oli turha tarjotakaan heille mitään. Suurissa juhlissa, joita Intian englantilainen varakuningas pani toimeen Kalkutassa, näin ylhäisiä maharadshoja kullalla kirjailluissa, jalokivillä koristelluissa puvuissaan; mutta he asettuivat paikoilleen vasta vähää ennen päivällisten päättymistä eivätkä kajonneet mihinkään ruokalajiin. Jos joku korkea-arvoinen hindu kuitenkin otti osaa ateriaan, niin hän oli luopio ja säätyluokastaan erotettu.

Siitä asti kun luoteisesta tunkeutuvat aarialaiset vallottivat Intian eli persiaksi Hindostanin, siis runsaasti 4000 vuotta, ovat hindut olleet jaettuja säätyluokkiin eli kasteihin, ja eri luokkien välinen juopa on paljoa suurempi kuin meillä Europassa oli keskiajalla ritarien ja talonpoikien erotus. Aikoinaan olivat bramiinit, pappisluokka, ja soturit ylhäisimpinä kasteina. Nyt on niitä tuhansia, sillä kukin ammatti muodostaa luokkansa; kaikki kultasepät esim. ovat omana säätyluokkanaan, kaikki sandaalintekijät toisena. Ja kunkin kastinkin jäsenet ovat saastutettuja, jos aterioitsevat toiskastilaisen kanssa. Maansa ulkopuolella matkustaessaan menettää hindu kastijäsenyytensä; vain maksamalla hyvin bramiineille voi hän saada sen takaisin erityisiä katumusharjotuksia noudattaen. Sellaisena katumusharjotuksena on neljän lehmästä saadun aineen nauttiminen, maidon, voin ja kahdenlaisen lannan, sillä lehmä on ruumiillistunut jumaluus ja pyhempi kuin kaikki ihmiset — bramiineja tietenkään lukuunottamatta.

Siitä johtuukin pulskien ja lihavien lehmien liuta Benaresin kaduilla. Ja samaten vilisee täällä pyhiä apinoita. Niillä on erityinen temppeli; se on vihitty Sivan puolisolle, syöjättärelle, jonka ilona on pelkkä hävitys ja jota on lepyteltävä verisillä uhreilla.

Kerran tässä apinatemppelissä käydessäni oltiin ovella juuri vuohen uhraamishankkeissa. Kaksi miestä myyskenteli isoista vasuista ohria ja pähkinöitä, ja he neuvoivat kiihkeästi minua ottamaan mukaani massillisen, jotten tyhjin käsin astuisi pyhien apinain eteen. Ja tuskin olin astunut kartanolle, kun minut ympäröitsi noin viisikymmentä harmaata apinaa, jotka mölyten, riekkuen ja nauraen hioivat hampaitaan, hyvinvoipina ja hyvällä tuulella. Ojentaessani niille kourallisen ohria asettuivat ne takakoivilleen, pitelivät kättäni kiinni toisella mustalla tassullaan ja toisella ottivat hyppysellisen ohranjyviä. Toinen kourallinen hupeni yhtä väleen, ja siten jatkui herkuttelua, kunnes varastoni oli lopussa. Sitte ne tuijottelivat minuun pyöreillä ruskeilla silmillään, loksuttelivat hampaitaan, maiskuttelivat huuliaan, kynsivät niskaansa tai kainaloansa ja katosivat tuossa tuokiossa, kiikkuakseen läheisten puiden oksilla. Apinatemppeli on niiden asuinsijana, missä ne saavat olla varmoja elannostaan, mutta niillä on täysi vapaus pujahdella välipäikseen kaupungillekin. Ketterinä näkee niiden juoksentelevan kattojen reunoilla, kiipeilevän ulokkeille ja altaaneille, juoksentelevan katujen poikki, heilauttavan itsensä jonkun temppelikartanon puiston latvoihin ja seuraavana hetkenä taas asettuvan korkeiden pagoodien harjakoristeille ja räystäille. Erinomaisesti ne soveltuvatkin hindujen jumalaistarustosta maalattujen ja veistettyjen kohtausten taustaan.

26. Uskovaisten rantaäyräällä.

Ennen kukonlaulua, kun aamu vasta alkaa heikosti sarastaa idässä, olen jo Benaresin rantalaiturilla, vuokraan itselleni veneen, jota neljä miestä sauvoo eteenpäin, ja istuudun juurituoliin kajuutin katolle. Verkalleen lipuessani pitkin laituria on minulla hyvä tilaisuus silmäillä tätä kummallista kaupunkia, joka leviää Gangesin vasemmalla rannalla pitkäveteisenä rykelmänä asuinrakennuksia, muureja ja altaaneja; näiden lomista kohoilee epälukuisia pagoodeja, hindulaisia korkeahuippuisia ja pramearakenteisia temppeleitä.

30 metriä korkealta rantaäyräältä johtavat leveät portaat alas virralle, ja kivipatoja pistäytyy siltojen tavoin veteen. Niiden välissä on vedenkalvon yli rakennettuina puutelineitä, jotka on katettu olkimatoilla ja isoilla päivänvarjoilla.

Täällä on uskovaisten kokoontumispaikka. Kaupungin sisäosista tulevat he alas pyhälle virralle tervehtimään nousevaa aurinkoa, ruskeat puolialastomat olennot, joiden keveät vaatekappaleet, usein vain lantiohuivi, pistävät silmään räikeän kirjavina. Suunnaton ihmispaljous leviää pitkin virtaa; minun näkyviini ulottuvalla rantamalla on ainakin viisikymmentätuhatta.