Annan veneen pysähtyä, sillä tämä näytelmä on kerrassaan ihana. Eräälle kivipadolle astelee bramiini ja kyykistyy alas. Hänen päänsä on sileäksi ajeltu, vain niskassa on vielä hiustupsu. Hän ammentaa kädellään vettä pyhästä virrasta, ryystää sen suuhunsa, huuhtelee tätä sillä ja sylkee pois. Hän huutaa avuksi Gangaa, Vishnun tytärtä, ja rukoilee tätä kirvottamaan hänet synnin ja syntymän saastasta ja suojelemaan häntä kuolemaan asti. Sitte hän höpöttää Vishnun neljäkolmatta nimeä, suoristautuu ja äännähtää pyhän "Om"-tavun, joka käsittää Braaman, Vishnun ja Sivan. Lopuksi hän vielä kääntyy maan, ilman, auringon, kuun ja tähtien puoleen ja valaa vettä päälaelleen.
Nyt ilmestyy Gangesin oikeanpuoleisella äyräällä dshungelin yläpuolelta auringon reuna näkyviin. Sen nousua tervehtivät vesiuhrein nämä tuhannet hurskaat pyhiinvaeltajat. He sirottelevat käsillään vettä ilmaan aurinkoa kohti ja kahlaavat virran verkalleen loivenevaan uomaan. Bramiini on jälleen kyyristäytynyt ja tekee nyt mitä arvotuksellisimpia liikkeitä käsillään ja sormillaan. Milloin sivelee hän päälakeaan, milloin painelee silmäluomiaan, otsaansa, nenäänsä, korviaan ja rintaansa, kaikella tuolla esittäen vertauskuvallisesti Vishnun sataakahdeksaa eri ilmestystä. Jos hän yhden ainoankin unohtaa näistä lukemattomista kädenliikkeistä, niin on koko kaksi tuntia kestävä jumalanpalvelus pilalla. Päivällisen jälkeen ja illalla uusiintuu sama temppuilu. Väliaikoina on bramiinilla muita uskonnollisia toimituksia suoritettavana temppelissä.
Hiljalleen soluu veneeni alas Gangesia. Tuolla makaa pitkällään ryysyillä vanha ukko; hän on niin laiha että nahka pingottuu kylkiluiden yli, ja yhtä ruskea kuin muutkin uskovaiset, mutta parta on lumivalkoinen. Hän on vaeltanut Benaresiin kuolemaan pyhän Gangesin äärellä, joka juoksee Vishnun jalkojen juuresta. Tuolla on pitaalitautinen, keski-ikäinen mies, jonka elinvoimia haavat jäytävät; hän etsii parannusta Gangesilta, elämän lähteeltä. Tässä astua sipsuttaa nuori nainen alas kiviportaita, sirosti kantaen päänsä päällä vesiruukkua. Hän kaaloo virtaan kunnes vesi ulettuu lanteille; sitte hän juo kädestään, sirottelee vettä aurinkoa kohti, valaa pisaroita hiuksilleen, täyttää ruukkunsa ja astelee hitaasti takaisin, pyhän veden noruessa punaiselta hunnulta, joka verhoaa hänen ruumistansa. Toiset istuskelevat tuntikausia ryhmissä rannalla ja lähtevät taas yhdessä kotia. Olemassaolon loppumattomassa ketjussa on tämä lyhyt aamutovi vain iankaikkisuuden sekunti. Ja kaikki nämä tuhannet, jotka pyhien aaltojen vesiuhreilla palvovat aurinkoa, ovat vakuutettuja siitä, että jokaiselle, joka vaeltaa Benaresiin ja kuolee sen muurien sisäpuolella, annetaan kaikki synnit anteeksi. Riittää nähdä Benares ja kuolla!
Buddhalaisten tavoin uskovat hindutkin sielunvaellukseen. Hindun sielun täytyy kiertää runsaasti kahdeksassa miljoonassa eläinmuodossa ja sovittaa myöhäisempinä elinkausinaan aikaisemmin syykseen tulleet synnit. Siitä uhrit jumalille ja bramiineille tämän ikuisen vaelluksen mahdollisimman pikaiseksi päättymiseksi ja jumalien taivaaseen pääsemiseksi. —
Illalla päivän pahimman helteen laannuttua kuljen taaskin verkalleen kaupungin kivisten rantaportaiden ohi. Samean likaisena ja harmaana soluu nyt pyhä virta äänettömänä uomassaan. Mitä kaikkea saastaa ja törkyä sisältääkään tämä autuaaksi tekevä virta! Vedenpinnalla ajelehtaa survottuja, pahanhajuisiksi lahonneita rinkikukkia kasoittain, rikkoja, ryysyjä, lastuja, kuplia ja vaahtoa.
Eräästä jyrkästä kujasta lähenee rantaa kamalan musiikin nopeassa tahdissa ruumissaatto. Rämeä rummutus kiirii kaikuna pagoodien muureista. Paareilla makaa valkean hurstin alla ruumis, suoraksi ojennettuna, ruskeana ja laihana, ja ruumiinpolttajien kastiin kuuluvat miehet asettavat sen roviolle, joka on kasattu rantamalle. Pian kipinöitsee ja räiskyy tuli, ja paksuja savupilviä tupruilee ilmaan. Palaneen lihan käryä tunkeutuu minuun asti, ja minä siirrätän venheen edemmäksi. Mutta ruumiinpolttajat eivät liioin tuhlaakaan polttopuita. Rovion ollessa tuhkana viruu hiiltynyt musta ruumis vielä hehkuvassa mujussa, ja se heitetään sitte virtaan.
Gangesissa asuu jumalia, ei vain näkymättömiä, jotka tuottavat siunausrikkaalla vedellä hindujen vainioista elämää ja voimaa, vaan myöskin näkyväisiä. Hindullehan melkein koko luonto on jumaluuden ilmausta, ja jumala on krokotiilikin. Sitä ei saa häiritä, saati tappaa. Estämättömänä ryömii se rantaäyrästä ylös, sieppaa terävähampaisilla leuoillaan pieniä leikkiviä lapsia ja katoaa saaliinensa virtaan. Isä ja äiti murehtivat kyllä, mutta milloinkaan eivät he ajattele kostoa, vaan tuntevat nyt kenties vielä suurempaa kunnioitusta krokotiilia kohtaan kuin konsanaan ennen. "Maan päällä ei ole hänen vertaistaan. Hän on kaikkien petoeläinten kuningas."
Entiseen aikaan heitettiin ruumiita Gangesiin polttamattominakin. Siitä johtuvan rutonvaaran takia ovat englantilaiset kieltäneet tämän tavan, mutta joillakuilla kaukaisilla seuduilla se kuuluu kuitenkin vielä olevan käytännössä. Vainaja asetetaan pikku laudalle ja lykätään Gangesin aaltojen verkalleen vietäväksi hiljaiseen yöhön. Kerran näin sellaisen kuolonmatkalaisen, joka oli tarttunut hietasärkälle keskelle virtaa. En olisi sitä ollenkaan huomannut, elleivät korppikotkat olisi pitäneet peijaita sen jäännösten ääressä. —
Nyt valelee täysikuu hohdettaan yli virran ja dshungelin, ja toukokuun yön ylen satumainen tunnelma leijuu Gangesin rantamilla. Vesi kohisee hiljaa karille joutuneen puunrungon kyljessä, ja dshungelin mustissa kätköissä rasahtelee. Pantteri hiipii saalista vainuten; sen keltaiset silmät hehkuvat lyhtyinä tiheikössä. Apinat ovat kavunneet liaaneja myöten ylös ja nukkua kyyröttelevät puiden latvoissa. Unestaan havahtunut papukaija päästää pökerryksissään äänensä kuuluviin kimeänä vihellyksenä yli metsän, mutta yksikään ei ota mokomaa huomioonsa, pantterikaan ei käännä päätänsä. Vesi liikkuu hieman. Krokotiili kohottaa vitkaan päänsä ja ryömii puunrungolle. Kuutamo välkkyy sen märillä selkäkilvillä. Se kuuntelee jännittyneenä ja odottelee jonkun aikaa saalista. Mutta pian se peräytyy, taivuttaa pyrstönsä kuin teräsjouseksi ja häviää syvyyteen.
Silloin järisyttää äkkiä ilmaa ääni, joka herättää kauhua yltympärillä. Kuin käreänä, valittavana ukkosena kiirii se dshungelissa. Tiikeri on herännyt ja janoaa verta! Ken on kerran kuullut sen kuolemantuomion, joka sointuu tiikerin varotusulvahduksessa, ei sitä milloinkaan saa mielestään.