Kobran myrkky keräytyy rauhasiin ja pusertuu myrkkyhampaiden läpi esille niin pian kuin nämä tunkeutuvat ihmisen tai eläimen ihoon. Sen teho on hirvittävä. Jos purema sattuu varsinaiseen valtimoon, niin on pikainen kuolema ehdottomana seurauksena. Muutoin kuolee purtu vasta usean tunnin kuluttua, mutta heti saatu lääkärin apu voi kuitenkin pelastaa hänet. Pureman vaikutus saattaa olla heikompi, jos käärme on purrut jo vähän aikaisemmin; toinen uhri kenties vain sairastuu pahasti, kolmas tuskin tuntee mitään vauriota. Myrkkyrauhasten sisältö nimittäin tyhjentyy vähitellen, mutta täydentyy taas hyvin pian. Kobran puraisema käy jääkylmäksi ja menettää kaikki elonmerkit; hengitystä ja valtimon tykintää ei huomaa, näkö, tunto ja nielemiskyky katoavat. Jos asiantuntevaa apua on käsillä, mitä luonnollisesti vain harvoin sattuu Intian dshungeleissa, niin pysyy potilas vielä kymmenisen päivää hyvin heikkona; vasta sitten alkaa hän verkalleen parantua. Jos hän makaa kaksi vuorokautta kuin kuolleena, silti heittämättä henkeänsä, niin voi toivoa, että ruumis voittaa myrkyn tehon.
Intian ihmeellisimpiä ihmisiä ovat käärmeidenkesyttäjät, eikä vieläkään oikein tiedetä, miten he menettelevät. Joidenkuiden esiintymisestä tekee mieli päätellä, että he itsekin pelkäävät näyttelemiänsä käärmeitä, toiset taas pitelevät näitä eläimiä suunnattomalla kuolonhalveksumisella. Jotkut varovaiset nykäisevät niiltä myrkkyhampaat pois, toiset jättävät ne rauhallisesti paikoilleen, ja silloin tarvitaan tottumusta ja ketteryyttä käärmeen pureman väistämiseksi. Mutta useinkin saavat kesyttäjät surmansa omilta käärmeiltään.
Entiseen aikaan uskottiin, että käärmeidenkesyttäjä houkuttelee huilunsa nukuttavilla sävelillä käärmeen esille kätköistään ja saa sen tanssimaan pillinsä mukaan. Todellisuudessa on menettely paljoa yksinkertaisempi. Kun käärme nousee koholle ja huojuttaa yläruumistaan, ojentaa kesyttäjä sitä kohti jonkun kovan esineen, esim. tiiliskiven. Käärme puraisee, mutta satuttaa vain itseänsä. Kun näin on käynyt useaan kertaan, heittää se puremasta. Kesyttäjä voi nyt kädellään sivellä käärmeen päätä, sen puraisematta. Kuitenkin pitää eläin yhä vielä ärtyneenä puolustusasentonsa ja huojuttaa yläruumistaan. Silloin näyttää siltä kuin tanssisi se huilun sävelten mukaan.
On sentään säikkymättömiäkin käärmeenkesyttäjiä, jotka näyttävät soitannolla ja kädenliikkeillä jollakin tavoin hallitsevan kobraa, ikäänkuin pakottaen sen jonkinlaiseen hypnoottiseen uneen. Kesyttäjä istuutuu pihatolle, missä katseluhaluiset piirittävät hänet, soveliaan matkan päässä pysytellen. Hän laskee maahan ympyriäisen, latuskaisen vasun, jossa silmälasikäärme asustaa, ja ottaa pois kannen. Sitte hän härnää käärmettä, kunnes tämä kohottaa yläruumiinsa ja pingottaa kakkulasuojustimensa. Herkeämättä sormielee hänen toinen kätensä huilua, toisella tekee hän nukuttavia liikkeitä, kunnes käärme vähitellen käy rauhalliseksi. Silloin voi hän sivellä sen päällä kasvojaan ja painaa huulensa käärmeen otsakilville. Äkkiä väistyy hän sitte nopeana kuin salama syrjään, sillä samassa herääkin käärme jälleen turruksistaan. Vähäisinkin lihaksen jännittyminen, jo kobran silmienkin ilme riittää kesyttäjälle ilmaisemaan, milloin on vaarallinen hetki tullut. Silmänräpäykseksikään ei kesyttäjä uskalla siirtää siitä katsettaan, ja samoin tähystelee häntäkin käärme hellittämättömästi; kohtaus on kuin kaksintaistelua, jossa vastustajan jokainen hyökkäys voi tuottaa kuoleman, jollei sitä torjuta oikeassa silmänräpäyksessä. Taitavan käärmeidenkesyttäjän kerrotaan kykenevän seurustelemaan vastapyydetyn käärmeen kanssa yhtä helposti kuin jo kesytetynkin. Luonnollisesti vaatii moinen leikki suurta miehuutta ja vakaata malttia.
Erityisenä näytelmänä on käärmeen ja mungon ottelu. Mungo on pienoinen petoeläin hiipijäkissain heimoa ja kobran verivihollinen. Se on tuskin kissan kokoinen, ja sillä on pitkäveteinen ruumis. Sellaisen kaksintaistelun näin kerran eräässä intialaisessa kaupungissa. Eläimiä kuljettava mies varasi itselleen ensin pikku pääsymaksun, koska ottelussa oli jommankumman heitettävä henkensä. Tuskin oli käärme livahtanut vasustaan, kun mungo syöksähti sen kimppuun, ja nyt alkoi taistelu niin nopeina käännöksinä ja hyppyinä, että sitä hädin ehti katseillaan seurata. Kobra tiesi varsin hyvin henkensä olevan pelissä eikä jättänyt vastustajaansa sekunniksikaan silmistään, ja mungo väisti sen hyökkäyksiä aina mitä vikkelimmin. Lopulta oli käärme kääntynyt toiselle sivulle niin pitkälle kuin pääsi ja tahtoi heilauttaa päänsä toiselle puolelle; sitä silmänräpäystä käytti mungo iskeäkseen takaapäin sen niskaan. Käärme vääntelehti ja kiemurteli, mutta mungo ei hellittänyt, ja viimein riippui käärmeen pää enää vain kahdessa ohuessa jänteessä.
Paitsi kobraa asustaa Itä-Aasian metsissä myöskin jättiläis- eli python-käärme. Se on vaalean- tai punaisenruskea, vatsan alta valkea, ja seljässä on tummia täpliä. Isoin laji kasvaa kahdeksankin metrin mittaiseksi. Vain kaikkein isoimmat pythonit kykenevät yhdellä kertaa nielemään hirvenvasikan; tavallisesti tyytyvät ne pienempiin nisäkkäihin tai lintuihin. Kuuluu sattuneen, että sellainen matelija on niellyt lapsen. Mutta yleensä ei python ahdista ihmistä, ellei sen ole suorastaan pakko varjella nahkaansa. Täysikasvuinen mies on sitä vastassa ehdottomasti hukassa; sen lihasvoima on suunnaton, se kykenee jännittämään lihaksiaan miten kauvan tahansa eikä ennen hellitä uhriaan kuin tämä on herjennyt hengittämästä.
Tuntikausia makaa se kiemuroina mangopuun oksilla ja pitää silmällä puuhun laskeutuvia lintuja, tai vaanii maassa saalistaan. Jonkun matkan päässä nähtyään kaniinin ei se enää siirrä siitä katsettaan, vaan suoristautuu vitkallisin, pehmoisin liikkein kiemuroistaan ja maata eteenpäin, nojautuen kylkiluillaan maahan. Kieli vipajaa kepeästi ja vikkelästi suusta. Uhri on juuttunut paikalleen kuin lumottu ja tuijottelee vain jäykästi käärmettä. Niin pian kuin tämä on päässyt saaliinsa ulottuville sinkauttaa se päänsä salaman nopeudella eteenpäin, avaa kitansa, sieppaa uhrin kierteisiinsä ja rusentaa sen ruumiinsa kahden kierroksen väliin. Nyt aukaisee käärme taas puserruksensa ja sivelee kielellään elukkaa kuin tunnustellen, mistä kohti olisi paras alottaa ateria. Sitte se jännittää leukapielensä niin ammolleen kuin mahdollista ja alkaa niellä uhria pääpuolesta. Erä erältä työntää se leukojaan eteenpäin ja sulloo niiden sisäänpäin suuntautuvilla hampailla saaliin ruumiiseensa. Alaleuka venyy niin laajalle, että näyttää repulta. Sylkirauhaset ovat vilkkaassa toiminnassa, tehdäkseen turkin tai höyhenpuvun liukkaaksi. Vaivaloisesti soluu ateria kokonaisena alas, ja päältäpäinkin näkee, miten se verkalleen joutuu vatsaan.
Python-käärmeen näkee useimmissa Europan eläinkokoelmissa. Vankeudessa se lojuu alallaan ja tarvitsee ruokansa sulattamiseen kesäiseen aikaan kahdeksan vuorokautta ja talvisin kuukauden tai vielä kauvemminkin. Mutta se kykenee runsaan aterian jälkeen paastoamaankin kerrassaan kolme kuukautta.
30. Intian valtamerellä.
Bombay on maapallon kaupunkien seassa helmenä, ja se on Intian avain. Siellä astuvat maihin ne, jotka höyrylaivalla matkustavat Europasta Suetsin kanavan kautta Intiaan, rautateitse jatkaakseen matkaansa eteenpäin. Satamassa on epälukuisia laivoja ottamassa tai purkamassa lastiaan, sillä Bombay on rikas 300000 asukkaan kauppakaupunki.