Täällä tapaamme viimeisen kerran niiden kansojen ja uskontojen edustajia, joita olemme sisämaassa retkeillessämme tulleet tuntemaan, ja lisäksi moniaita muitakin. Bombayssa elää myös aikoinaan suuren ja mahtavan kansan viimeinen jäännös. 6-700 vuotta ennen Kristuksen syntymää perusti muuan viisas mies nimeltä Zoroaster uskonnon, jonka omaksuivat koko Persia ja sen naapurimaat; sen nimessä vei Xerxes suunnattomat armeijansa Kreikkaa vastaan. Kun v. 650 islamin sotaiset lähetyssaarnaajat tulvivat Persiaan, pakeni Intiaan useita tuhansia Zoroasterin uskolaisia. Ja tämä kansanjäännös asuu vieläkin Bombayssa; heitä sanotaan parsilaisiksi. He ovat Bombayn omistajia ja hallitsevat älykkäinä, ahkerina ja varakkaina sen kauppaa.
Parsilaisten uskonoppiin kuuluu tulen, veden ja maan rajaton kunnioittaminen. Jotteivät haudoilla saastuttaisi maata tai ruumiinpoltolla häpäisisi tulta, on parsilaisilla erityinen menettelytapa kuolleisiin nähden. Mereen pistäytyvän niemen korkealla kunnaalla kohoaa matalia, pyöreitä torneja, joita sanotaan "Hiljaisuuden torneiksi". Tuollaisen tornin sisäpuolelle asetetaan ruumis alastomana ja ilman arkkua, ja muutamien minuuttien kuluttua on vainajasta vain luuranko jäljellä, sillä läheisissä puissa pesii isoja korppikotkia, jotka tekevät perinpohjaista työtä. Mutta Hiljaisuuden torneja ympäröivän puiston kypressien ja ihanien lehtipuiden katveessa voivat vainajan omaiset häiritsemättöminä antautua kaihonsa valtaan. Ja suuremmoisempaa sijaa ei hautapaikalla kaiketi voi ollakaan: lännessä ja etelässä leviää avara ulappa, jonka aaltoja myrskyinen monsuuni heittelee, pohjoisessa ja idässä taasen on Bombay, Intian valtameren kuningatar.
On lokakuun 14. päivä 1908; kello on yksitoista aamupäivällä, ja kahden tunnin kuluttua lähtee höyrylaiva "Delhi" Bombaysta äärimäiseen itään. Se on 151 metriä pitkä, 8000 tonnin vetoinen ja kuljettaa matkustajia ja tavaroita Shanghaihin. Sen omistaa iso, rikas yhtiö Peninsular and Oriental, joka saa Englannin postihallitukselta noin kuuden miljoonan markan vuotuisen määrärahan; siitä maksusta se kuljettaa Aasian ja Australian rannikoille postin. Englannista Suetsin kanavalle saadaan matkustajaliikenteestä päätulot, mutta siitä itään päin joutuu tavaraliikenne etusijaan. Jokainen laiva suorittaa Suetsin kanavayhtiölle kauttakulkumaksuna 50000 markkaa kerralta, mutta se tie käy sittekin paljoa halvemmaksi kuin koko Afrikan kiertäminen.
Ennen laivaan menoa on tutkitutettava itsensä lääkärillä, sillä Bombay on ruton pääpesä. Sitten irrotetaan vankat kaapelit, ja potkurit alkavat pyöriä; raskaan laivan kestää tunnin ajan suoriutua satamalaiturien piiristä, mutta lopulta se vitkallisesti lipuu merenlahden yli mitä erilaisimpia lippuja liehuttelevien epälukuisten laivojen lomitse, ja taaksemme jää Bombay rakennuksineen, kirkkoineen, savutorvineen ja sankkoine mastometsineen.
"Delhin" ylimmälle kannelle pääsevät ainoastaan laivan päällystöön kuuluvat henkilöt; siellä on ruorikoju ja kompassi, taampana kapteenin kajuutti. Matkustavaisten käytettävissä on varjostavalla katoksella suojattu välikansi. Kymmenen kilometrin mittaiseksi aamukävelyksi saa seitsemäänkymmeneen kertaan kiertää tämän kannen. Siinä on englantilaisilla hyvää tilaa olla lyömäpallosilla, ja verkkoja on pingotettu estämään palloja poukkoilemasta mereen. Upeassa salongissa on kirjotuspöytiä ja sohvia, on pianokin, ja takakannen puolella on tupakkahuone, jossa ateriain jälkeen juodaan kahvia. Alimmalla kannella sijaitsevat makuukojut, joissa on niin kuuma, ettei kykene hurstiakaan ottamaan peitteekseen.
Aamulla herätessäni painan sähkönappulaa. Englantilainen palvelija saapuu, huutaa mustan parturini ja laittaa minulle sillaikaa isoon posliinialtaaseen merivesikylvyn kuntoon; jälkeenpäin saa suolattoman suihkeen, ja sitten on edessä ensimäinen eine, teetä, leivoksia ja banaaneja. Yhteinen murkina syödään sittemmin isossa ruokasalissa, joka on vielä kerrosta alempana. Ja sinne kerääntyvät kello puoli kahdeksalta matkustajat päivälliselle, jonka valmistavat ja tarjoavat portugalilaiset, sekarotua portugalilaisesta Goan siirtokunnasta Intian länsirannikolta.
Olemme hitaasti loitonneet Intian rannikolta. Aurinko painuu nopeasti mereen, hämyhetki on lyhyt, ja piankin hohtavat vain potkurien kuohuttamat aallot valkoisina sähkövalon juovassa, joka virtailee laivasta merelle. Siellä täällä pilkahtelee pimennosta pieniä valopisteitä; ne ovat höyrylaivoja, Bombayn kulkuväylällä nekin. Seuraavana päivänä jätämme Goan taaksemme ja Lakkadivien saariryhmän oikeallemme. Rannikko on yhä näkyvissä, ja edessämme leviää hiekka- ja soravyöhyke, jonka yli meren hyöky vyöryy mahtavina aaltoina. Taivas on heleänsininen, keveitä pilviä leijailee rannikon yli, ja tavaralaivan purjeet välkkyvät etäältä kuin jättiläisjoutsenen siivet. Kello yhdeksältä illalla alkaa loistava värien karkelo: häikäisevässä sinervänvalkoisessa hohteessa, joka muistuttaa salaman heijastusta pilvissä, loistavat potkurien aallot kuin viilettäisimme silkassa elohopeassa, ja tämän kajastuksen kalvetessa ja lopulta hiipuessa jännittää kuu kimmeltelevän hopeasiltansa yli meren. Hiljainen on yö, kuulee vain koneiden yksitoikkoisen, kumean jytinän, ja vielä kello yhdeltä käyskentelen kannella nauttimassa viileästä yöilmasta. Sanomaton vapauden tunne paisuttaa povea, kun on niin kauan harhaillut Aasian avarissa erämaissa. Lokakuun 17. päivän aamuna solumme Kap Komorinin, Intian eteläkärjen ohitse. Jos siitä kulkisimme etelään päin, niin saapuisimme puolessatoista vuorokaudessa päiväntasaajalle, ja edessämme leviäisivät eteläisen pallonpuoliskon valtaiset vesiaavikot. Jos yhä pitkittäisimme suuntamme, niin tavottaisimme lopulta kaksi pientä yksinäistä kalliosaarta, joiden alastomia rantoja Intian valtameren myrskyt pieksävät, Uuden Amsterdamin ja Pyhän Paavalin. Mutta sitten asettuisi matkamme rajaksi se osa etelänavan mannerta, jolla on nimenään Keisari Wilhelm II:n maa.
Sen sijaan käännymme kaakkoon ja näemme puoleltapäivin Ceylonin saaren verkalleen kohoavan taivaanrannalla merestä. Jo kaukaa hohtaa valkoisena vyönä hyökyaallokko, joka etenkin kesäisin on suuremmoinen, sillä silloin puhaltelee siellä kuukausimääriä keskeytymättömänä se navakka tuuli, jota nimitetään lounasmonsuuniksi. Se on siunauksena koko Intialle, nostattaen maasta ohraa ja viissiä kolmensadan miljoonan ihmisen elatukseksi.
Savutorvien, purjeiden ja mastojen takaa tulee näkyviin suuremmoinen sarja aasialaisia ja europalaisia rakennuksia. Se on Colombo, Ceylonin pääkaupunki ja kaikkien laivojen pääsatama, jotka välittävät liikennettä Europan ja kaukaisen idän välillä. Soutuveneitä tulee satamasta, ja ne kiinnittävät laivamme kaapelit jättiläismoisiin kelluviin poijuihin. Singhaleeseja ja hinduja rientää ylös "Delhin" portaita, hyökäten matkustavaisten matkatavaroihin käsiksi; he ovat vain kietoneet lanteilleen vaaleanpunaisen tai valkoisen vaatekaistaleen ja päähänsä huivin. Laivan isovene vie meidät maihin. Kaduilla vilisee vaskenkarvaisia ihmisiä, nelipyöräisiä ajopelejä, raitiovaunuja, kääsejä ja pieniä kaksipyöräisiä "rikshoja", joita puolialastomat miehet vetävät. Hoikkia kookospalmuja kohoilee suurina metsinä, ja näiden välissä vilahtelee alkuasukasten majoja europalaisten virkamiesten ja kauppiaitten rakennusten ohella.
Seuraavana päivänä asettuu höyrylaiva "Moldavia" "Delhin" viereen; se tuo Englannista matkustavaisia ja tavaroita, joiden määränä on Itä-Aasia. Ne korjaa nyt haltuunsa "Delhi", "Moldavian" lähtiessä kaksiviikkoiselle taipaleelleen Australiaan. Uudet matkustajat ovat enimmäkseen virkamiehiä ja upseereja, jotka ovat perheineen olleet lomalla kotimaassa ja nyt palaavat toimipaikkoihinsa, mutta on joukossa kauppiaitakin ja huvimatkailijoita. Mukana oli ruotsalainen insinööri, jonka piti Siamissa panna kuntoon puhelinjohtoja, ja myöskin sievä neitonen, joka matkusti Hongkongiin viettämään häitä kihlattunsa kanssa, joka oli joutunut asumaan noin kaukana.