Jokainen hotelli lähettää oman höyrypurtensa noutamaan uusia vieraita. Ensimäisenä tehtävänä on kuitenkin heti ankkurin tartuttua pohjaan europalaisen postin purkaminen lukuisina sinetittyinä säkkeinä postivirkamiesten aluksiin. Muutamien "Delhin" matkustajien omaiset ja ystävät noutavat omat tulijansa pois.
Minua oli silloin vastassa muuan englantilainen kapteeni, jonka oli kuvernööri Sir Frederick Lugard lähettänyt minua tervehtimään ja kutsumaan kuvernöörin vieraaksi. Komea valkoinen pursi, jonka peräpäässä brittiläisen lipun liepukka laahasi vettä, vei meidät moniaassa minuutissa Victorian laituriin. Victoria on Hongkongin pääkaupunki, ja siellä asuu lähes puolet saaren 440000 asukkaasta, joista enimmät ovat kiinalaisia. V:sta 1842 on Hongkong brittiläinen valtionsiirtomaa, ja sen sataman laivaliikenteelle ei vedä vertoja yhdenkään muun sataman liikenne koko maapallolla, vaikka ottaa lukuun Lontoonkin, Hampurin ja Newyorkin. Säännöllinen laivakulku yhdistää Hongkongin lukuisiin maailman kauppakeskuksiin, ja 45 vuorokaudessa pääsee täältä oivallisilla saksalaisilla höyrylaivoilla Hampuriin. Hongkongin kauppaliike on tavattoman suuri, ja englantilaiset ovat tänne myös perustaneet asemapaikan itä-aasialaiselle laivastolleen, varustaen sen erinomaisilla telakoilla ja laitureilla, kivihiilivarastoilla ja kasarmeilla. Useilla valloilla on konsulinsa Hongkongissa varjelemassa niiden etuja. Tarvitsee liikuskella täällä vain pari tuntia nähdäkseen saaren merkityksen ja joutuakseen ihmeisiinsä Englannin mahtavuudesta ja yritteliäisyydestä. Gibraltar, Aden, Colombo, Singapur ja Hongkong, kaikki kaukaisen idän meritien tärkeimmät kohdat ovat englantilaisten hallussa, ja sota-aikoina kykenevät he voimallisella laivastollaan sulkemaan pääsyn muiden valtojen laivoilta.
Laiturilla odotti minua telttikattoinen kantotuoli kahden pitkän poikkitangon varassa. Se oli varustettu hyvin upeasti, maalattu punaiseksi ja valkeaksi, kupeissaan Suur-Britannian keisarinkruunu. Kantajina oli neljä kiinalaista punaisissa pukimissa, kultainen kruunu kirjailtuna rinnuksiin. Tasaisessa poljennossa kantoivat he minua Victorian mutkaisia, jyrkkiä, mutta puhtaita ja sieviä katuja pitkin, ja minä huojuin tuolissani kuin kameelin seljässä. Pian avautui pystyaidasta veräjä rehevään puutarhaan, ja hallitusrakennuksen portailla toivotti minut kuvernööri tervetulleeksi. Illalla pidettiin päivälliset, ja kaikki vieraat, naiset kuten miehetkin, vietiin jälkeenpäin taas kantotuoleissa, kiinalaisten saattamina seiväslyhtyjen valossa, eräälle aukealle, missä muuan englantilainen rykmentti vietti tyytyväistä erojaisjuhlaa. Se oli suorittanut kaksivuotisen palveluksensa ja oli nyt siirtymässä Singapuriin, sielläkin palvellakseen vielä kaksi vuotta. Kunnaaltamme saimme vapaasti silmäillä niittyä, jolla sotamiehet paperilyhtyineen muodostivat kiemurtelevia tulikäärmeitä ja jos joitakin kuvioita.
Seuraavana päivänä kantoivat voimakkaat kiinalaiset minut "Vuorimajaan", kuvernöörin kesäasuntoon, joka on 500 metriä yläpuolella merenpinnan, joten siellä oli paljoa viileämpää kuin alhaalla kaupungissa. Näköala on tuolta ylhäältä ihmeen kaunis. Etelään päin pääsee katse estämättömänä yli saarten ja luotojen kauvas avaralle ulapalle, missä kiinalaisten aluksien purjeet navakan tuulen pullistamina muistuttavat jättiläismoisen yökön siipiä.
Lähistöllä sijaitsi sievä, pieni englantilainen kirkko, ja siellä kohtasin äkkiä "Delhin" kapteenin ja useita matkakumppaneitani, jotka kaikki olivat hyvin totisina ja juhlallisina. Kirkon alttari oli koristeltu palmuilla, ja troopilliset kukkaset levittivät huumaavaa tuoksua. "Eikö hän jo pian tule?" kyseltiin; kaikkien katseet olivat suunnattuja alas tielle, ja pian ilmestyikin mutkasta joukko kantotuoleja. Valkoisessa silkkipuvussa, huntu hiuksilla ja valkea liljavihko kädessä saapui sieltä odotettu, se nuori neitonen, joka oli Colombosta lähtien matkustanut mukanamme. Hän oli viehättänyt suosijoikseen koko laivanväestön, hänen naurunsa oli helännyt soinnukkaana ja lapsellisena intialaisten aaltojen yli, ja me nimittelimme häntä "Kaukaisen idän kuningattareksi". Nyt vietti hän vihkiäisiään meille tuntemattoman miehen kanssa, ja meistä pyrki tuntumaan siltä kuin tulisi "Delhillä" tyhjää ja ikävää nyt hänen häipyessään seurastamme.
Moniapa salaisuuksia tietäisivät kertoa laivat, jotka kuljettavat valkoihoisia miehiä ja naisia Aasian keltaisia ja vaskenkarvaisia asutuksia pitkin. Melkein joka matkalla kehittyy laivalla joku pikku romaani. Kerran kertoi kapteeni Englannin ja Colombon taipaleella olleen laivassaan matkustajien joukossa nuoren naisen, jonka piti tavata Colombossa sulhasensa. Mutta matkalla oli hän rakastunut toiseen, ja perille tultaessa oli kapteenin murheellisena velvollisuutena ilmottaa hyljätylle sulhasmiehelle, että hänen lemmittynsä oli laivalta tavannut uuden ystävän. Mutta meidän pikku kuningattaremme oli koko matkan pysynyt omalleen uskollisena.
34. Koillismonsuunia vastaan.
Puolitoistasataa kilometriä länteen päin Hongkongista on Kanton, Kiinan toiseksi suurin kaupunki, lähellä kahden joen suuta, jotka ovat avoimina teinä sisämaahan. Sentähden on Kanton Shanghain jälkeen Kiinan tärkein kauppakaupunki. Kantonista lähetetään maailman markkinoille suurimmat määrät kuuluisia kiinalaisia silkkikankaita, ja melkoisen pitkälle ovat siellä kehittyneet silkinkudonta, posliini- ja paperiteollisuus. Kaupunki on n.s. sopimussatama, s.o. ulkomaalaiselle liikenteelle avoin; niitä on Kiinassa 37. Siellä on 900000 asukasta; varakuningas asuu myös siellä, ja Kanton onkin Kiinan kahdeksastatoista maakunnasta eteläisimmän pääkaupunki. Sen kadut ovat niin kaidat, ettei niitä pääse kulkemaan vaunuilla, ja suuri osa väestöä majailee venetuvissa, jotka on kiinnitetty paaluihin virralle. Kahdentuhannen kilometrin pituinen rautatie yhdistää Kantonin Pekingiin, valtakunnan pääkaupunkiin.
Pitkin Kiinan rannikkoa kuljettaa meitä nyt "Delhi", ja lokakuun viimeisenä päivänä olemme ulapalla koillismonsuunin ladulla. Meri aaltoilee ankarasti, mutta laiva ei paljoakaan hytky, kun sen keula pääsee suoraan halkomaan aaltoja. Tuuli on vain niin tuima, ettei voi oleskella kannella, ja tämä säännöllinen puhuri puskee täällä nyt puoli vuotta. Laivan ympärillä vinkuu ja nauskuu, kaikki telttikatokset korjataan pois, jotteivät lentele riekaleina ulapalle, ja mitä edemmäksi joudumme pohjoiseen, sitä viileämmäksi käy ilma; päällystakkia tarvitsee, jos tahtoo tuokion seistä aaltojen vihmovassa pärskeessä katselemassa vihreitä valkoharjaisia vesivyöryjä, jotka kumeasti pauhaten tohahtelevat vastaan. Ja kuitenkin uskaltautuvat näin korkeassa aallokossa kiinalaiset kalastajaveneet tänne saakka, ja niiden miehistö hoitelee pikku ruuhiaan ja verkkojaan hämmästyttävän varmasti ja taitavasti.
Itäpuolellamme on nyt iso Formosan saari, jonka Japani valtasi kuusitoista vuotta takaperin. Se on Etelä-Kiinan ja Itä-Kiinan merten rajana; jälkimäinen vaihtuu pohjoisempana Keltaiseksi mereksi. Ja silmäilkäämmekin nyt kartalta niitä kaarevia saariryhmiä, joita on keräytynyt mantereen edustalle. Niinhän nuo ovat kuin kesällä lehtikiehkurat maalaiskartanon oven edustalla! Sundasaaret, Filippinit, Liu-Kiu-saaret, Japanin saaret, Kurilit ja Aleutit, — kukin tuollainen kaareva saariryhmä on aallonmurtajana Tyyntä merta vastassa, ja kukin saartaa sisämeren. Molemmat eteläisimmät sisämeret olemme jo tulleet tietämään, pohjoiset ovat Japanin meri, Ohotan meri ja Behringin meri.