Koillismonsuuni puhaltaa jo puolittain myrskynä. Se vetää ja imee vettä mukanansa, ajaen sitä yöt päivät samaan suuntaan lounasta kohti edellään. Siten syntyy voimakas pintavirtaus, jonka painosta laivamme vauhti hidastuu kolmella tai neljälläkin solmuvälillä tunnissa. Jos vielä tulee vuorovesi lisäksi ja se käy merivirran suuntaan, niin juoksee pintavesi lounasta kohti kelpo myllypuron vauhdilla.
Vuorinen ja saarinen rannikko näkyy milloin läheisenä, milloin etäisenä; monasti kykenee kaukoputkella erottamaan vain valotornit, joita on rakennettu pikku saarille mantereen edustalle. Kiinan rannikon tekevät nimittäin kovin vaaralliseksi luodot, vedenalaiset kalliot ja matalikot.
Heinäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin ovat Hongkongin ja ympäristön vitsauksena tuhoisat pyörremyrskyt, joita sanotaan taifuuneiksi. Tuollainen tuulispää kieppuu huimaavan nopeasti ja imee pyörteeseensä kaikki mitä vastaan tulee. Se saa tavallisesti alkunsa Tyynen meren ulapalla, mutta lähenee vain verkalleen mannerta, 13 kilometrin vauhdilla tunnissa. Filippineille ja muille taifuunien tolalla sijaitseville saarille rakennetuilta myrskynvarotusasemilta voidaan sen vuoksi hyvissä ajoin ilmottaa sähköteitse Kiinan rannikolle tuon luonnonilmiön tulo. Silloin vedetään esim. Hongkongin satamassa mustia, kolmikulmaisia lippuja korkeihin mastoihin, jotka näkyvät kauvas, ja jokainen tietää, mitä se merkitsee. Kiinalaiset dshonkit kääntyvät oitis maalle päin etsimään turvaa korkeiden rantojen suojasta, ja muut laivat lujittavat kiinnikkeitään. Taifuunia voi muuten usein väistääkin jokseenkin helposti, sillä kun on selvärajainen kehä, ja hyvällä vauhdilla pääsee laiva sitä pakenemaan; siihen se vain tarvitsee avointa vettä, jottei se harhaannu Kiinan rannikkosaarten sokkeloihin. Myöskin ennustavat pilvien kierteiset liikkeet ja ilmapuntarin voimakas elähtely pyörremyrskyjen lähenemistä. Syyskuulla 1906, kertoi minulle kapteeni, oli "Delhin" yllättänyt niin äkkiä ilmestynyt taifuuni, ettei oltu ehditty ryhtyä tavanmukaisiin varokeinoihinkaan. Laivalla oli silloin kansilastina parruja, ja raskaimmatkin tukit liehuivat kuin rikat yli laidan. Jyhkeät, yläkannella ulkona riippuvat pelastusveneet kieppuivat ympäri ja pirstasivat ylhäältäpäin koko aurinkokatoksen. Matkustajien lepotuolit lensivät ulapalle kuin höyhenet. Suurena vaarana on myöskin merenkäynti; tuuli vaihtelee nopeasti, piesten aaltoja eri tahoilta, jolloin nämä kasautuvat hurjiksi vesivuoriksi, jotka voivat hulahtaa kerrassaan laivojen yli. Kahta kuukautta ennen minun tuloani Hongkongiin oli saarella käynyt tuhoisa taifuuni; se oli kuvernöörin puutarhasta katkonut paksuja puita ja hajottanut tiilisen kasarmin.
Aika käy laivalla usein pitkästyttäväksi, ja sitä koetetaan parhaansa mukaan kuluttaa lukemisella, keskusteluilla, kävelyillä tai "vitjaleikillä". Muodostuu kaksi puoluetta, kaksi herrasmiestä kumpaisenakin, ja nämä asettuvat 12 metrin päähän toisistaan. Kumpaisenkin puolen eteen on vedetty liidulla iso ympyrä kansilaahkoille, ja temppuna on nyt renkaanmuotoisen, kovan köydenpätkän heittäminen sillä tavoin, että se jää ympyrän sisäpuolelle. Vaikeutena on estää köysirengasta vierimästä edemmäksi kannella; leikin pääetuna taasen on se, että siten saadaan liikuntoa laivalla oltaessa.
Nyt on marraskuun 2, päivä. Yöllä satoi tulvanaan, ja uusi päivä on harmaassa pilvessä, tuulinen ja kostea. Maata emme näe, mutta me viiletämme kellanruskeata, suolatonta vettä pitkin. "Sininen virta" laskee mereen tällä kohdalla, ja sen suolaton vesi leviää painavamman meriveden pinnalle. Laivaan saapuu luotsi ohjaamaan meitä vaarallisilla kulkuvesillä ylös virtaa; monet näistä luotseista ovat ruotsalaisia ja norjalaisia, joille maksetaan kerrassaan ministerin palkat. Tuntia myöhemmin on meillä molemmilla sivuillamme laakaa maata, Sinisen virran suiston liejusaaret.
35. Shanghai.
Isot valtamerilaivat eivät pääse nousemaan Shanghaihin, sillä tämä kaupunki sijaitsee Sinisen virran pienen syrjäjoen varrella. Lausumme siis jäähyväisemme "Delhille", joka täällä pudottaa viimeisen kerran ankkurinsa, ja lähdemme pienemmillä höyrylaivoilla ylös virtaa. Pian ilmestyy laakeille rannoille enemmän eloa, taloja näkyy yhä tiheämmässä, tehtaita kohoaa niiden lomissa, ja oikealle ja vasemmalle on kiinnitetty kiinalaisia laivoja, niiden joukossa kaksi hullunkurista puusta rakennettua sotalaivaa, jäännöksinä ammoin menneiltä päiviltä; ne ovat molemmista päistään korkeita, ja mastoissa liehuu sininen lohikäärme keltaisella pohjalla.
Nyt avautuvat näkyviimme Shanghain mahtava satamalaituri ja sen ääreen rakennetut komeat, korkeat talot. Mutta tuo ei ole Kiinaa, se on kappale Europaa, valkoisten kaupunki keltaisten maassa, rikas ja mahtava Shanghai 12000 europalaisineen kiinalaisen kaupungin vieressä, jossa asuu 650000 ihmistä.
Kun marraskuussa 1909 astuin maihin Shanghaissa, vei minut automobiili kenraalikonsulin asuntoon, missä oli illaksi keräytynyt vieraspitoihin pelkkiä maanmiehiäni. Seuraavana päivänä, marraskuun 3:na, oli kaksi tärkeää syntymäpäivää, Kiinan leskikeisarinnan ja Japanin keisarin, kahden hallitsijan, jotka ovat kunnostautuneet voimakkuudellaan ja älyllään, kumpainenkin tehneet nimensä kuolemattomiksi äärimäisessä idässä. Japanin kenraalikonsuli piti suuren vastaanottopäivän, ja Shanghain kuvernööri antoi loistavat päivälliset.
Harvinaisen vaihtelevat tunnelmat ja vaikutteet vuorottelivat nopeasti ja täyttivät sen lyhyen ajan hetket, minkä vietin Kiinan suurimmassa satama- ja kauppakaupungissa. Europalaisilta kaduilta, joita valaistaan sähköllä ja kuljetaan raitiovaunuilla, kirkkojen, kauppakartanoiden, klubihuoneustojen ja yleisten rakennusten, ajanmukaisten konepajojen ja telakkain keskeltä joutuu muutamassa minuutissa kiinalaiskaupunkiin, väärentämättömään Aasiaan. Täällä vilisee keltaisia miehiä sinisissä mekoissaan ja mustissa liiveissään, jotka on kiinnitetty pienillä metallinapeilla, valkoisissa sukissaan ja taipumattomissa, paksuanturaisissa mustissa kengissään, pieni musta, punatupsuinen lakki päässä ja pitkä palmikko niskassa. Kauppamiehet polttavat avoimissa myymälöissään pitkiä, ohuita piippuja, odotellessaan asiakkaita, ja teehuoneustoissa vallitsee suunnaton tungos ja melu, loppumaton hyörinä, ikuinen leiskuminen edestakaisin, herkeämätön rahan ja tavaran vaihto. Shanghaissa oleskellessani pyydettiin minua pistäytymään katsomassa kiinalaista korkeakoulua, ja äkkiä huomasin olevani isossa salissa vastapäätä kahtasataa kiinalaista ylioppilasta. "Mitä tämä?" kysyin ihan arkaillen amerikalaiselta tohtorilta, joka minut oli tänne tuonut. "Kertokaahan toki jotakin matkoiltanne noille nuorukaisille!" Ja ennen kuin oikein oivalsinkaan seisoin jo kateederissa ja kerroin syvän hiljaisuuden valtaamalle keltaiselle kuulijajoukolle onnettomasta retkestäni Takla-makanin erämaan halki. Lopetettuani piirittivät minut ylioppilaat joka puolelta ja minun täytyi pudistaa kunkin kättä. Mutta oli merkillinen sattuma, että tässä salissa oli mies, joka tunsi palvelijani Kasimin, saman, jolle minä olin tuossa erämaassa tuonut saappaissani vettä. Buddhalainen pappi Hori oli saapunut Japanista Shanghaihin, saatuaan toimekseen saattaa minua noille kuuluisille idän saarille. Hän oli kahta vuotta aikaisemmin oleskellut Itä-Turkestanissa ja tehnyt matkan Khotan-darjan uomaa pitkin. Retkellä oli vanha Kasimini ollut hänen saattajanaan ja näyttänyt Horille sen paikan, missä minä olin löytänyt tuon siunatun veden. Siten tavottivat hänen terveisensä minut juuri sinä hetkenä, jolloin kerroin yhteisiä seikkailujamme kiinalaisille ylioppilaille.