Keskuksen valtakunta on siten onnellinen ja kaikin tavoin luonnon suosima maa. Vuorissa piilee tyhjentymättömiä kivihiiliaarteita; Kiinan kivihiilikerrokset ovatkin runsaammat kuin yhdenkään muun maan koko maapallolla. Senvuoksi on sen tulevaisuus turvattu, ja Kiina voi aikanaan mennä Amerikankin kehityksestä edelle.
On tunnettua, että syvälahtisten rannikoiden saartama maa aina saavuttaa myös aikaisen ja suuren kehityksen. Siten oli vanhalla ajalla Kreikka tieteen ja taiteen kotina, ja samaten hallitsee nyt Europa muita maanosia. Sillä sellaisten rannikoiden rajoissa asuva kansa joutuu muita aikaisemmin ja helpommin väleihin naapuriensa kanssa ja kykenee kauppaliikenteen avulla käyttämään hyväkseen heidän tuotteitaan ja keksintöjään. Kuitenkin on Kiina tässä kohden poikkeuksena, kuten monissa muissakin suhteissa. Kiinalaiset eivät koskaan ole sillä tavoin käytelleet rannikkoaan. Päin vastoin ovat he huolellisesti karttaneet kaikkea yhteyttä vieraiden kansojen kanssa. Siitä on ollut seurauksena, että heidän kehityksensä on itseensä sulkeutuneena käynyt peräti omintakeisesti ja yhdenmukaisesti; siellä on ihan toisenlaista kuin muualla maailmassa, ja kuitenkin on heidän yhteiskuntansa erinomaisen etevällä ja sivistyneellä kannalla.
Jo kahtatuhatta vuotta ennen Kristuksen syntymää oli kiinalaisilla kirjotusmerkit. Myöhemmin keksivät he vieläkin kirjotuksessaan käytetyn karvasiveltimen, ja mustan tushin valmistus on heidän salaisuutensa. Tushi liuennetaan jauhoksi hierottuna, sivellin kastetaan siihen ja kirjottaessa pidetään sitä kohtisuorassa. Sata vuotta Kristuksen syntymän jälkeen valmistettiin Kiinassa jo paperia. Ikivanhasta kaupungista Lop-norin rannalta, missä nyt kuljeskelee villejä kameeleja, löysin kokoelman paperisia kiinalaisia kirjeitä ja kirjotuksia, jotka olivat olleet hautautuneita erämaahan v:sta 265 asti. Kaikki kirjeet olivat nimittäin päivättyjä ja vuosiluvulla varustettuja. — Jo kuusisataa vuotta jälkeen Kristuksen syntymän keksivät kiinalaiset kirjapainotaidon; Europassa keksi sen Gutenberg vasta 850 vuotta myöhemmin. 1100 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua oli Kiinassa jo tunnettuna magneettineula, ja siellä valmistettiin kompasseja; ruudinkin tunsivat kiinalaiset paljoa aikaisemmin kuin europalaiset. Kolmetuhatta vuotta takaperin olivat he mestareita pronssivalureina; maan sisäosissa tapaa vielä mitä kauneimpia esineitä raskaasta, tummasta pronssista, pyöreitä maljoja, jalustalle pystytettyjä ja leijonilla ja lohikäärmeillä koristeltuja, kukka-astioita, kulhoja, kuppeja ja kannuja, kaikki pienimpiäkin piirteitään myöten mitä hienoimmin ja taiteellisimmin muovattuja. Porsliiniteollisuus saavutti parhaan kukoistuksensa Khanghin ja Khien-lungin hallitessa keisareina. Silloin valmistettiin niin aistikkaita, niin ihmeellisen värikkäitä ja täydellisesti laserrettuja kukka-astioita, maljoja ja kulhoja, etteivät nykyaikana edes kiinalaiset itse kykene enää luomaan niiden vertaisia. Senaikuinen porsliini on nyt hyvin harvinaista, ja siitä maksetaan suunnattomia hintoja. Japanissa näin pienen vihreän kiinalaisen maljan, kolmijalkaisen ja kannellisen, joka maksoi viidenkolmattatuhannen markan vaiheille. Jos vertaa kauneintakin porsliinia, mitä meidän päivinämme kyetään valmistamaan, Khang-hin aikakauden maljoihin, niin täytyy myöntää, että meidän saavutuksemme ovat pelkkää hapuilemista niiden rinnalla. Olivatpa ne miten hienoja tahansa, "vanhalle kiinalaiselle" eivät vedä vertoja.
Kiinalaisella taiteella, oli sen alana maalaus, kiiltotyö, kudonta tai muu, on aina aistikkuuden ja täydellisyyden tuntu. Ikivanhoista ajoista asti on heidän silkkikankaillaan ollut Europassa erinomaisen suuri kysyntä. Kaikki, mitä kiinalaiset valmistavat, on tukevaa, kestävää ja aistikasta. Heidän rakennustaiteensa on yhtä ylevää ja luonteenomaista kuin kaikki muukin. Surkean kömpelöitäpä ja yksitoikkoisia ovat meidän viisikerroksiset tiilirakennuksemme, kun vertaamme niitä kiinalaisten huviloihin, puhumattakaan heidän palatseistaan ja temppeleistään; näiden kaltevat katot on koristeltu isoilla ja pienillä lohikäärmeillä, jotka avaavat kitansa ja harittavat kyntensä. Kiina on itäaasialaisen taiteen koti; sieltä leviää se Japaniin ja Koreaan. —
Kiinan kieli on yhtä kummallinen kuin kaikki muukin tässä laajassa valtakunnassa; se kuuluu indokiinalaiseen kieliryhmään kuten tibetinkielikin. Kaikki sanat ovat yksitavuisia ja taipumattomia. Missä me sanomme "mennä, meni, mennyt, menevä" tai "mennen", siinä on kiinalaisella ainaisena muotona "mennä". Todellinen merkitys selviää joko sanojen asennosta tai erityisistä apusanoista. Yhdellä ainoalla sanalla saattaa olla monta eri merkitystä korostuksensa ja ääntämistapansa perusteella, lauseessa saamansa asennon mukaan tai riippuen siitä, mitä sanoja on sen edellä tai perässä. Kieli jakautuu useihin murteisiin: arvokkain on mandarinien eli sivistyneiden luokkien murre. Joka sanalla on oma kirjotusmerkkinsä, joita kiinankielessä siitä syystä onkin 24,000; ainoastaan joka kahdeskymmenes mies ja joka sadas nainen osaa lukea ja kirjottaa.
Kiinalainen kirjallisuus on tavattoman runsas, miltei tyhjentymätön. Pohjoismaisten merisissien vielä tehdessä rosvoretkiään Europan rannikoille ja pystytellessä riimukirjotuspatsaitaan julkaistiin jo Kiinassa maantieteellinen käsikirja, "Kaikkien maakuntien kuvaus" nimeltään, joka sisälsi suuren määrän karttoja. Kiinalaisten aikakirjoista pääsee seuraamaan heidän historiaansa neljätuhatta vuotta taaksepäin, ja kaikkein merkillisintä on näissä vuosikirjoissa se, että ne ovat peräti tarkkoja ja luotettavia; niissä kerrotaan kaikkea mahdollista, vähäpätöisimpiäkin tapahtumia. Kiinalaiset kirjat ovat hyvin halpahintaisia ja jokainen lukutaitoinen pystyy hankkimaan joltisenkin kirjaston. Kiinalaisen kirjallisuuden laajuudesta antaa keisari Khien-lungin kirjasto käsityksen: sen pelkkää luetteloa oli 122 nidettä.
38. Uusi Kiina.
Keskuksen valtakunnassa on vielä vallalla tapoja ja paheita, jotka uuden ajan järjestyksen täytyy juurittaa pois. Pahin on ooppiumin polttaminen, joka myrkyttää väestöstä noin 150 miljoonaa ihmistä. Edelleen on tuhannen vuoden ajan ollut käytännössä se julma tapa, että tyttölasten jalat väkivaltaisesti ehkäistään tiukoilla siteillä luonnollisesta kasvustaan, surkastuttaen ne vaivaisiksi tyngiksi. Kiinalaisten naisten jalkineet näyttävät senvuoksi kuin nukenkengiltä. Tämä likistys tuottaa kasvuaikana alituista kipua, mutta silti ei yksikään tyttö tahdo jättää pauloitusta sikseen, sillä hän ei saa miestä, elleivät jalat ole kuin kääpiöllä.
Häviämässä on jo nykyään vastasyntyneiden lasten tunnoton jättäminen kuolemaan köyhien keskuudessa, joilta puuttuu varoja lasten elättämiseen. Kerran näin kaivannossa erään kaupunginmuurin ulkopuolella sellaisen pikku poloisen ruumiin virumassa. Ja kuitenkin kohtelevat kiinalaiset lapsiaan mitä suurimmalla rakkaudella. Pao-tossa Pohjois-Kiinassa asuin ruotsalaisen lähetyssaarnaajan luona, joka oli aikoinaan pelastanut pienen, vastikään kuolemaan jätetyn lapsen. Hänen puolisonsa vaali sitä hellästi, ja lapsesta varttui kahdessa vuodessa mitä herttaisin ja somin pienokainen. Silloin saapuivat vanhemmat hartaasti rukoilemaan lastansa takaisin, ja luonnollisesti suostuttiin anomukseen mielellään. —
Rikollisten rangaistukset ovat meidän käsitystemme mukaan epäinhimillisiä. Itä-Turkestanissa työnnättivät kiinalaiset viranomaiset syytetyn kynsien alle litteitä hopeaneuloja, kiristääkseen häneltä tunnustuksen. Tavallisena rangaistusvälineenä on iso, nelikulmainen kaulapölkky, joka avataan ja suljetaan lukolla. Sen ympyriäiseen aukkoon teljetään rikollisen kaula, ja raskas puu painaa olkapäitä. Hän saa sitte vapaasti kuljeskella kantaen pölkkyänsä, joka ehkäisee hänet kaikkinaisesta askarruksesta.