Avioliittoa pitävät kiinalaiset pyhänä ja kunniassa; vaimo on miehensä rinnalla melkein yhdenvertainen ja lait suojelevat häntä ihan kuten miestäkin. Esivallalle osottaa kiinalainen mitä suurinta alamaisuutta, ja kuitenkin kiusaavat ja kiristävät häntä mandarinit tavalla, mikä aiheuttaisi Europassa verisiä vallankumouksia. Monituhatvuotisen tavan ansiota on, ettei näin tapahdu Kiinassa. Kiinalaiset eivät napise, he ovat kärsivällisiä ja ahkeria, ja tyytyvät siihen, mikä riittää elannoksi, enempää kaipaamatta. Vuonna 1897 kuulin Pohjois-Kiinassa kerrottavan naineista miehistä, jotka saivat vain viidenkolmatta markan vuosipalkan. He tosin käyttivät ravinnokseen pelkkää riissiä, jota työnantaja jakeli heille ilmaiseksi; mutta sittekään ei voi käsittää, miten he pystyvät tulemaan toimeen. Ja kuitenkaan eivät sellaiset työläiset koskaan valita. He ovat hilpeitä, ystävällisiä ja kohteliaita, samalla kun ehkä palvelevat teekauppiasta, joka omistaa monia miljoonia. Ihmistyö arvioidaan siis hyvin alhaiseksi. Tavaroita kuljetetaan satojen penikulmien taipaleet kantamuksina. Pohjois-Kiinassa käytetään kuljetukseen myöskin muuleja, kameeleja ja kaksipyöräisiä kärryjä, mutta muualla ovat kadut ja tiet niin soukkia ja kehnoja, että niillä pääsevät liikkumaan ainoastaan jalankulkijat. Virtojen varsilla ja rannikolla saadaan tavaroita kuljetetuksi vesiteitse.
Kaikki Kiinan ystävät ovat iloissaan siitä uudistushengestä, joka on viime vuosina saanut sijaa tässä ihailtavassa maassa ja sen työteliäässä, oivallisessa kansassa. Tosin pystyi vain väkivalta murtamaan kiinalaisten vastustuksen. Rautatiellä, puhelimella, langattomalla sähkötyksellä ei ole mitään erityistä tehoa kiinalaiseen. Rautatietä hän pitää tarpeettomana, koska ihminen on saanut jalat kävelläkseen ja jokia kulkuteikseen; puhelin ja sähkölennätin ovat niinikään turhanaikaisia, samat asiathan toimittaa pikalähetti. Kiinassa ei ole sillä väliä, että jälkimäinen tapa vaatii verrattomasti runsaammin aikaa. Täällä ei milloinkaan ole niin tulista kiirettä; eihän satu mitään häiriöitä, kun kaikki vain käy yhtä vitkallisesti. Muutamalla seudulla, missä parhaillaan otettiin käytäntöön uusi sähkölennätinlinja, selittivät minulle kiinalaiset palvelijani, että paperi, jolle sähkösanoma on kirjotettu, kiitää huimaa vauhtia lennätinlangoissa määräpaikkaansa, ja pylväitten eristäjät ovat pikku majoja, joissa se saa sateensuojaa.
Kolmisenkymmentä vuotta takaperin rakensivat englantilaiset Shanghaista ulospäin kokeeksi pienen 20 kilometrin mittaisen rautatien. Valmiina osti sen Kiinan hallitus, muttei liikennettä varten, vaan hävitettäväksi. Ratapölkyt ja kiskot revittiin irti ja paiskattiin mereen vaunujen ja veturien mukana. Nykyään on kiinalaisen kylläkin täytynyt alistua europalaisten heille tyrkyttämiin oloihin. Useita ratoja kulkee halki maan, toisia on rakenteella tai hankkeissa. Kiinalaiset rakentavat jo muutamia rautateitä itsekin. Pekingin ja Kantonin välinen rata kulkee valtakunnan molempien isojen virtojen poikki, ja Keltaisen joen yli vievä rautatiensilta on puolenyhdeksättä kilometriä pitkä, ollen siis pisin joen yli rakennettu rautatiensilta koko maapallolla.
Tätä "Kiinan heräämistä" johtavat edistysmieliset miehet, jotka tahtovat maansa hyödyksi saada käytäntöön europalaisia parannuksia. Kokemus on heille opettanut, että he ovat turvattomia Europaa vastaan, ja he tietävät suurvaltojen jo neuvotelleen Kiinan jakamisesta keskenään. He tietävät olevansa kykenemättömiä estämään valkoihoisia anastamasta liikenteelleen mitä satamia niiden vain tekee mieli. Vuonna 1894 joutui Kiina sotaan Japanin kanssa ja kärsi täydellisen tappion, kun sen puolustus oli järjestetty kovin kehnosti. Silloin ottivat japanilaiset itselleen Formosan saaren ja Port Arthurin. Jälkeenpäin levittäysi Venäjä kaukaiseen itään, pakotti japanilaiset luovuttamaan Port Arthurin, rakensi Mandshuriassa rautateitä ja ahdisteli Koreaa. Venäjää vastaan oli Kiina yhtä voimaton kuin Japaniakin. —
Näistä opetuksista ovat kiinalaiset saaneet maksaa kalliisti. Heille on nyt selvillä, että maa ilman sotaväkeä, laivastoa ja linnotuksia on tuomittu hävitykseen ja paloitteluun, ja he ovat nyt viimeinkin heränneet vanhoista harhaluuloistaan. Tänä päivänä on Kiinalla yhä karttuva laivasto ja runsaasti sadantuhannen miehen suuruinen vakinainen armeija, joka on asestettu uusimmilla kivääreillä ja japanilaisten upseerien harjottama.
Nykyään matkustelevat nuoret kiinalaiset Europaan ja Amerikaan, ja opiskelevat kymmenintuhansin Japanin korkeakouluissa. Kiina on itsekin perustanut useita yliopistoja europalaisen kaavan mukaan, ja maassa ilmestyy sanomalehtiä, joissa käsitellään päivänkysymyksiä. Sielunsa sisimmässä ajattelevat varmaankin useimmat kiinalaiset: "Oppikaamme perusteellisesti europalaisten sotataito, sillä ainoastaan heidän omilla aseillaan voimme heidät torjua!"
Vuonna 1916 tulee Kiinassa voimaan oopiumikielto. Kiinalaiset ovat muutenkin perin voimakasta, sitkeätä ja terverakenteista ihmisrotua, mutta sitte he pääsevät yhä virkummaksi ja terveemmäksi kansaksi. Kyllä he piankin kykenevät puolustamaan maatansa muukalaisilta tunkeilijoilta ja vallottajilta. Europalaiset kylvävät nykyään lohikäärmeenhampaita Keskuksen valtakuntaan. Mutta kerran nousee lohikäärme ja iskee kyntensä kasvattajiensa rintaan. Europassa on ihmisiä, jotka puhuvat "keltaisesta vaarasta". He pelkäävät uutta kansainvaellusta idästä, suunnattomia kiinalais- ja japanilaislaumoja, jotka tulvivat Europaan ja anastavat valkoihoisilta maailman herruuden. Mutta niin huonosti ei toki käyne. Toivokaamme vain, että kiinalaiset oppivat varjelemaan perintöänsä ja omaisuuttansa. Nelituhatvuotista perintöä!
39. Sininen joki.
Sininen joki (Jangtsekiang), Mekong ja Saluen saavat kaikki kolme alkunsa itä-Tibetistä ja kulkevat siellä yhdensuuntaisia, syvälle kaivautuneita laaksoja myöten, jotka leviävät etelään päin. Tämän suuntansa pitävät Mekong ja Saluen mereen asti, mutta Sininen joki tekee länsi-Kiinassa jyrkän polven itään päin ja jakaa Keskuksen valtakunnan kahtia.
Vain europalaiset nimittävät Kiinan isointa virtaa Siniseksi joeksi. Kiinalaisilla on sen nimenä Iso tai Pitkä joki, lännessä se tunnetaan Kultahietajokena. Maapallolla on ainoastaan kolme pitempää jokea kuin se: Niili, Mississippi ja Amatsoonivirta. Ob ja Jenisei ovat yhtä pitkiä kuin Sininen joki, nimittäin 5200 kilometriä. Ja Sininen joki kuljettaa keskimäärin 244 kertaa enemmän vettä kuin Thames, jonka varrella Lontoo sijaitsee.