Mongoliassa ei matkusteta tavalliseen tapaan. Ei istu kyytimiestä etulaudalla, ei nojaile mukavasti matkustavainen joustimilla varustetuissa, nelipyöräisissä vaunuissa ja anna katseensa puolittain haaveksien tähystellä taivaanrantaa. Ei sinne päinkään! Täällä ei ole raivattuja teitä, ei kievareita. Silti on ehtimiseen vaihdettava hevosia. Verekset hevoset saadaan mongolien telttikylistä. Mutta mongolit ovat paimentolaisia, joten heidän kylänsäkin ovat alituiseen liikkeellä. On siis ensiksikin tiedettävä, missä kylät kulloinkin ovat, ja toisekseen toimitettava ihmisille ennakolta viesti, että heidän on varattava määrätty luku hevosia. Senvuoksi lähetetään edeltäpäin pikalähettejä ratsain, ja tilatut hevoset toimitetaan aina mitä täsmällisimmin. Mutta ainoastaan mongolit itse tietävät, missä naapurikylät sattuvat olemaan, ja joka kylästä otetaan joitakuita mongoleja saattajiksi. Ja koska tässä maassa kylätkin vaeltavat, kuljetaan täällä aina suorinta tolaa kylästä toiseen. Ei voi siis koskaan pysytellä määrätyllä tiellä, vaan on matka suunnattava suoraan poikki aavikon ja yli aron, tavallisesti missään näkemättä jälkeäkään vanhoista rattaiden uurroista.
Ajoneuvot ovat hyvin yksinkertaiset. Kerrassaan liian yksinkertaiset! Sen huomaa matkustavainen jo ennen kuin on ensimäisestäkään kyytivälistä suoriutunut. Puinen kärrynkoppa lepää kahdella keskikokoisella pyörällä ja on kauttaaltaan katettu ylhäältä tunnelimaisesti kaartuvalla kuomulla, jonka päälle on pingotettu sinistä verkaa. Etuseinään sovitettu pieni ikkuna ja kaksi sivuikkunaa suovat matkustavaiselle vapaan näköalan arolle. Ikkunaruudut ovat kiinnitetyt kuomun päälle vedettyyn kankaaseen, joten ne eivät voi tärskeestä särkyä. Joustimia ei kärryissä ole ensinkään, niiden pohja lepää suorastaan rattaiden tammella. Sisälle sovitellaan niin paljon pieluksia, turkkeja ja karvapeitteitä kuin päinsä käy ja niiden päälle istutaan, jottei aivan mureaksi hytky. Tilaakin on kärryissä vain sen verran, että juuri saa oikaistuksi säärensä. Ja sija on aina arvioittu vain yhdelle henkilölle.
Kärryt ovat sanalla sanoen tavallista kiinalaista lajia haarukka-aisoineen, joihin hevonen tai muuli valjastetaan. Kiinassa istuu kyytimies toisella aisalla tai juoksee kärryjen vieressä. Minä olin sitonut matkalaukkuni aisojen alapuolelle. Suuren kuormastoni olin lähettänyt matkaan kameeleilla, ja se saapui Tukholmaan puoli vuotta minun perästäni.
Valjastaminen se vasta kummallisesti toimitetaan. Kumpaisenkin aisan etukärkeen on kiinnitetty tukeva silmukka. Molempien silmukkain läpi työnnetään pyöreä poikkipuu. Kaksi ratsastavaa mongolia ottaa kumpainenkin poikkipuun pään satulassa polvelleen. Aisojen välissä ei täällä juokse mitään vetojuhtaa. Poikkipuun päihin on kiinnitetty pitkiä naruja. Kaksi muuta ratsastajaa kietoo nämä narut pariin kertaan uumilleen. Ratsupiiskat on heillä kaikilla, ja kun ollaan valmiita lähtöön, kiitävät kaikki neljä ratsastajaa täyttä karkua yli aron, vetäen kärryjä perässään.
Molemmin puolin ratsastaa kaksikymmentä muuta mongolia, jotka puolittain katoavat pöllyileviin tomupilviin. Äkkiä näkee kahden heistä takaapäin karauttavan niiden miesten viereen, joiden polvella poikkipuu lepää. Molemmat uudet hevoset painavat päänsä kumaraan ja pistävät sen puun alle, joka jää näiden ratsastajien polvelle, tähänastisten kannattajien pysähdyttäessä hevosensa ja antaessa kärryjen keikkua eteenpäin. Sitte he yhtyvät muuhun joukkoon. Kärryt eivät seisahdu hevosia vaihdettaessa, mikä tapahtuukin kahdessa sekunnissa. Vauhti pysyy yhä huimana kiidätyksenä. Täytyy vain ihmetellä, miten keveästi ja ketterästi tämä temppu tapahtuu, ja ellei osu juuri silloin kurkistamaan kärryjen etuikkunasta, ei tätä usein uudistuvaa hevosten vaihtoa ollenkaan huomaa.
Tähän tapaan vaihdetaan myöskin molemmat eturatsastajat hevosinensa ehtimiseen mitä tulisimmassa vauhdissa. Kun toinen heistä väsyy, karauttaa uusi ratsastaja paikalle ja kietaisee vetonarun vyötäisilleen.
Parin kolmen tunnin kuluttua näkee edessään arolla telttikylän. Siellä on kolmisenkymmentä hevosta valmiina omistajineen, jotka ovat edellisinä päivinä saaneet pikaläheteiltä viestin. Kylään tultaessa seisahtuvat kärrit nytkähtäen, ja aisojen päät kallistuvat alas. Kasakoista tiedustaa toinen, tahtooko matkustavainen nousta alas kärryistä, levätä teltissä, juoda teetä tai syödä, vai lähdetäänkö suoraa päätä jatkamaan matkaa. Mutta minä otin tavakseni yöpyä mongolien luokse, jotten hurjasta ajosta ihan tärveltyisi. Kullakin vaihtopaikalla saavat sinne asti tulleet mongolit joitakuita ruplia. Täällä maksetaan aina pelkillä hopearuplilla, sillä mongolit eivät huoli paperirahasta eivätkä pikku kolikoista. Hopearuplia käyttävät nimittäin heidän vaimonsa koruina.
Jo ennen auringon nousua lähdetään taas äärettömälle arolle. Pikku rotkoja ja vesikouruja eivät ratsastajat arastele vähääkään; vain silloin hillitsevät he vauhtiansa, kun tielle sattuu poikittain aivan syviä hautoja. Mutta usein eivät he enää ehdikään väistää kivenlohkaretta tai kuoppaa, ja kun sitte pyörät poukkoavat siitä ylitse, sinkoaa matkustavainen kuomun kattoon ja kierii suin päin turkeissaan ja pieluksissaan.
Pohjois-Mongoliassa oli paksulta lunta, ja siellä vetivät kärryjäni kameeliratsastajat. Olinkin jo niin ruhjoutunut ja kurjassa tilassa, että minusta tuntui mieluisalta levolta, kun matka nyt pehmeässä lumessa joutui hiljaisemmin.
41. Marco Polo.