Ennen poistumista toimitetaan vielä astiat käsien huuhtomiseksi.
Koben kadut eivät ole kivettyjä, ja kapeat hevostiet ovat isoille, jyhkeille vankkureille riittämättömiä. Sellaisia ajoneuvoja näkeekin vain harvoin; niitä ei käytetä muuhun kuin muuttoihin. Kuljetaan jinsikisheissä, siroissa kaksipyöräisissä kärryissä, joita paljasjalkainen mies leveälierinen hattu päässä juosten vetää perässään. Kaupungin harvoista kaleeseista olivat yhdet odottamassa hotellini edustalla, ja lähtiessämme saattoivat meitä isäntä ja palvelijattaret kadulle asti, hyvästellen vieraitaan suorakulmaisin kumarruksin.
Pitkin rannikkoa länteen päin kulkeva maantie johti vilkasta ja ahkeraa hyörinää ilmaisevien kylien läpi, sivuuttaen avoimia teemyymälöitä ja pieniä maalaispuoteja, miellyttävän näköisiä siistejä puutaloja, temppeleitä, vainioita ja puutarhoja. Kaikki oli pientä ja siroa ja kauttaaltaan huolellisesti hoidettua. Jokainen maamies muokkaa tilustansa väsymättömän ahkerasti, ja lukemattomien pienviljelijäin sadosta kertyy Japanin rikkaus. Nopeasti ei kapealla tiellä päässyt ajamaan, sillä yhtämittaa tuli vastaamme kaksipyöräisiä kärryjä ja vankkureita, kantajia ja muita jalkamiehiä. Usein olin kuolettavassa tuskassa niiden viehättävien pienokaisten tähden, jotka suruttomina leikkivät tiellä. Japanilaiset rakastavat lapsiaan ja kohtelevat heitä liikuttavalla hellyydellä. Milloinkaan ei lasta puhutella epäystävällisin, saati suuttunein sanoin, ja nämä lapset ovatkin pienestä pitäen kohteliaita ja hyvätapaisia. Vuosituhansien perintönä on heillä veressä, että heidän on osotettava muille yhtä suurta huomaavaisuutta kuin itselleenkin, ja siitä päivästä alkaen, jona he ensin alkavat tepastella pienillä, paksuilla, väärillä säärillään, tietävät he saavansa arvonantoa muilta ainoastaan sopivaisuutta noudattavalla, säveällä käytöksellä. Usein näkee kadulla kahden neljä- tai viisivuotiaan pikku naskalin ensin kohteliaasti kumartavan toisilleen, ennen kuin rupeavat keskustelemaan, ja erotessaan he taas kumartavat syvään hyvästiksi. Japanissa ei tunneta mitään roskaväkeä eikä nuoria ilkimyksiä. Japanin kansa on pelkkiä "gentlemaneja".
"Tanssijatarten rannassa" pysähdyimme toviksi vanhojen havupuiden siimekseen. Se on kylpypaikkana kesäisin, ja lapset karkeloivat metsässä. Mutta nyt marraskuussa oli pikemmin kylmää kuin lämmintä, ja täältä pyörsimme takaisin Kobeen. Matkalla poikkesin vielä erääseen shinto-temppeliin; se oli rakennettu muistomerkiksi muutamalle sankarille, joka oli tällä seudulla kaatunut taistelussa kuusisataa vuotta takaperin. Temppelikartanolle oli asetettu iso venäläinen Port Arthurissa vallattu kanuuna ja osa taistelulaiva Mikasan poikkiammuttua mastoa. Japanilaiset ystäväni vakuuttivat minulle, että amiraali Togollekin varmasti rakennetaan tuollainen muistotemppeli hänen kuoltuansa.
Seitsemännellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen syntymän tuli Japaniin buddhalaisuus, ja sitä tunnustaa nykyään isompi osa maan asukkaita. Tuskin kolmannes pysyy shintoismissa. Tämä oppi on hyvin vanha; se osottaa kaikille luonnonvoimille jumalallista kunnioitusta ja rukoilee aurinkoa pääjumaluutena. Aurinkojumalasta on keisarillinen huone lähtöisin, ja keisari saa niinikään miltei uskonnollista palvomista osakseen. Kunnioitetaan myös sankarillisten vainajien muistoa, ikäänkuin olisivat he kuoltuansa muuttuneet jumalolennoiksi, ja esi-isien hengille osotetaan samaa hartautta kuin Kiinassa. Viime vuosina on kristinusko levinnyt Japanissa jokseenkin laajalti, ja siellä näkee jo useita kristittyjä kirkkoja.
44. Fujijama.
Jo viisikolmatta vuotta Kobessa asuneen ruotsalaisen maamiehen ja hänen herttaisen perheensä saattamana läksin tämän päivän iltana parkassilla "Tenjo-marulle". Yön selkään höyrysi laiva Tyynellemerelle ja ohjasi suuntansa loitolle Hondon rannikosta koillista kohti. Taivas oli pilvessä, ja ääretön ulappa kuvastui muuttumattomin teräksenharmain vivahduksin. Joka taholla oli näköpiiri synkkä ja harmaa, — tuolla etelässä, minne päin suoraan kulkien tulisi Uusi-Guinea ja Australia, ja täällä idässä, minne viilettäen joutuisimme Kalifornian rannikolle. Europassa ovat Välimeren maat samalla leveysasteella kuin Japani. Mutta Japania hallitsevat monsuunit eli määrättyinä vuodenaikoina uudistuvat säännölliset tuulet; kesällä ne tulevat mereltä päin ja tuovat sadetta, kun taasen talvi on jokseenkin kuiva, sillä silloin puhaltaa tuuli vastakkaiselta suunnalta. Yleensä on Japani kylmempi kuin Välimeren maat, ja suuri on ilmanalan erotus myöskin sen ja eteläisten ja pohjoisten osien välillä. Pohjoisella Jesson saarella kestää talvea seitsemän kuukautta.
Puoleltapäivin pyysi muuan japanilainen ystäväni minua nyt pitämään silmäni auki, sillä Fujijama oli ilmestymässä esille koillisesta. Rannikosta ei ollut mitään näkyvissä, mutta pian leijui vuorten lumihuippu himmeänvalkoisena häämynä aaltojen yli. Suuntamme kävi suoraan Fujijamaa kohti, ja joka neljännestunti kohosi uhkea vuori yhä selvemmin näkyviin. Nyt näyttäysi rannikkokin tummempana viiruna, mutta vuoresta vain huippu, joka päättyy kummallisen säännölliseen, matalaan keilaan, yläpäästään kuin katkaistuun. Siinä on kraaterirenkaan reuna, sillä Fujijama on tulivuori; kaksi viime vuosisataa se on kuitenkin levännyt.
Yhä häikäisevämpinä kuvastuivat rotkojen lumihanget, mutta yhäti oli pelkkä huippu näkyvissä, leijuen kuin haavekuvana pilvien lomassa, ja rannikolle ankkuroidessamme kohosi sen latva korkealle yläpuolellemme. Olimme nyt ihan lähellä vuorta, enkä hennonnut siitä ollenkaan siirtää katsettani, varsinkaan ilta-auringon purppuroidessa sen lumisia rinteitä.
Fujijama on Japanin korkein vuori. Uinuvan tulivuoren kraaterirengas on 3778 metriä Tyynenmeren pintaa ylempänä. Fujijama on myöskin pyhä vuori. Ylös johtava tie on temppelien ja pyhäkköjen reunustama, ja monet tekevät sen huipulle toivioretken kesällä, kun lumi on sulanut. Se on japanilaisten ylpeys ja heidän maisemiensa nähtävyyksistä kaunein. Harmaasta muinaisuudesta asti ovat sitä runoilijat laulaneet ja kaikkinaiset taiteilijat esittäneet lukemattomia kertoja. Fujijaman keilan näkee jos jonkinlaisissa esineissä. Hopeaisella tai kultaisella pohjalla kuuluisain kiillotettujen lipasten ja erinomaisen sievien, hopeasta tai pronssista valmistettujen rasiain kannessa, kallisarvoisten kaksoismaljakkojen ja pikarien kyljessä, tarjottimien ja vatien pohjassa, varjostimissa ja viuhkoissa — kerrassaan kaikessa sama typäkkälatvainen vuori. Ja maalaajan nautintona on kuvitella tuolle valkoiselle keilalle yhä uusi edusta. Näin kerran kirjan, jossa oli sata Fujijaman kuvaa, ja jokainen kuva esitti pyhästä vuoresta eri näköalan. Milloin kuulsi se japanilaisen seeterin oksien lomitse, milloin puiden korkeiden runkojen välitse, milloin niiden latvojen alitse. Toisella kertaa se kohosi vaahtoavan kosken tai siljaisen järven yli, jonka kalvossa sen huippu heijastui, tai näkyi sen alapuolella huojuva silta tai uuttera kylä, leikkivä lapsiryhmä tai kalastajaveneiden mastoja.