Tämä osa Mandshuriaa on vuorista. Laaksoissa on maataloja ja vainioita, ja mutkaisilla teillä astelee mandshuja pitkät, siniset takit ja mustat liivit yllä; jotkut ovat ratsain tai ajavat kaksipyöräisillä kärryillä, joita vetää hevonen ja kaksi muulia. Kaikki vedet olivat jäässä, mutta missään ei näkynyt lunta. Puolitiessä oli yöpymisasema, ja aamun sarastaessa jatkettiin matkaa. Junaan tulla tepasteli joitakuita kiinalaisia kauppamiehiä, joille palvelijat valaisivat paperilyhdyillä tietä, ja joukko japanilaisia sotamiehiä matkusti samalla kertaa. Heidän asunaan oli paksut, keltaiset, korkeakauluksiset takit, liepukkapäähineet, punaiset olkalaput ja punareunaiset lakit; aseina oli sapeli ja kivääri. Nuo lyhytvartiset, jäntevät miehet nahkapäällyksisissä karvasaappaissaan näyttivät siisteiltä ja tyytyväisiltä.
Jouluaattona saavuin Mukdeniin, Mandshurian pääkaupunkiin, missä asuin japanilaisen konsulin luona. Illalla sentään istuin yksinäni takkavalkeani ääressä, mutta väsymys teki pian lopun mietiskelyistäni. Heti kaupunkiin tullessani olin lähettänyt kotiini sähköteitse joulutervehdyksen, ja vastaukseksi sain seuraavana aamuna pelkän paljosisältöisen sanan: Bantsai!
Mandshuria on Kiinan alusmaita. Venäläiset olivat maan halki rakentaneet rautatien Port Arthurin linnotukseen asti, jonka olivat rauhallisella sopimuksella ottaneet haltuunsa Japanilta. Mutta sodan aikana vallottivat japanilaiset linnotuksen uudestaan, sitte kun molemmin puolin oli tehty ihmeellisiä urotöitä, ja Portsmouthin rauhassa syyskuulla 1905 vahvistettiin heidät sen omistajiksi, jotapaitsi he saivat läheisen Dalnin kaupungin ympäristöineen, eteläpuoliskon isoa Sahalinin saarta, Korean herruuden ja etelämandshurialaisen rautatien. Venäjä oli siis tietämättään rakentanut tämän rautatien japanilaisille.
Mukdenin luona taisteltiin tämän sodan verisin ottelu, joka oli maailman historiankin suurimpia. Vastatuksin oli 850000 miestä ja 2500 kanuunaa, ja 120000 kuollutta jäi tappotantereelle. Kaksikymmentä päivää kesti ennenkuin japanilaisten saartamat venäläiset lähtivät peräytymään. Nyt olivat japanilaiset herroina Mandshuriassa, joka kuitenkin rauhan jälkeen luovutettiin takaisin Kiinalle.
Mukdenin kaduilla kuhisee vilkas, mieleen painuva elämä. Kookkaat mandshut näyttävät voimakkailta ja itsetietoisilta. Naiset näyttäytyvät harvoin ulkosalla; he pitävät tukkaansa korkealla nutturalla päälaellaan eivätkä kutista jalkojaan kuten kiinattaret. Alkuasukasten vilinässä näkee paljon kiinalaisia, kauppiaita, upseereja ja sotamiehiä siisteissä kiiltonappisissa kauhtanoissaan, japanilaisia ja mongoleja sekä joskus europalaisenkin. Leveämmillä kaduilla helisevät hauskasti omnibushevosten tiu'ut. Talot ovat sieviä ja tukevasti rakennettuja, ja niitä peittävät kirjaviksi maalatut veistokset, lohikäärmeet, paperilyhdyt, ilmotukset ja mustalla kiinalaisella kirjotuksella varustetut punaiset kyltit. Myymälät ovat kadulle päin avoimet, ja julkipuolen puupylväiden väliin on tavarat järjestelty myymäpöydille. Kaikille neljälle ilmansuunnalle on Mukdenissa upea, ylvääseen kiinalaiseen rakennustapaan sommiteltu kaupunginportti. Mutta yltympärillä leviää karu erämaa täynnä hautoja.
Peilingissä, "Pohjoishaudassa", lepää mandshu-hallitsijasuvun ensimäinen kiinalainen keisari, ja hänen viereensä on saanut sijansa hänen poikansa, suuri ja kauvan hallinnut Khang-hi. Peiling on ryhmä temppelimäisiä rakennuksia. Ensiksi tullaan eteissuojamaan, jossa jättiläismoinen kivestä hakattu kilpikonna kantaa kiinalaisilla ja mongolilaisilla kirjotuksilla keisarivainajaa ylistävää kivitaulua. Syvällä puiston hiljaisuudessa on itse hauta, uhkea kaltevakattoinen kivikammio. Erityisessä majassa on Kiinan keisarilla tapana toimittaa hartaudenharjotuksia, ennen kuin käy esi-isiensä haudoilla. Havupuiden juurelta tuijottelee kivisiä hevosia, elefantteja ja kameeleja toisiinsa ja kävijään.
"Itähaudassa" lepää keisari Tai-tsu, joka lähes kolmesataa vuotta takaperin laski "Keltaisen temppelin", Hvang-tsen, peruskiven. Se on Mandshurian suurin lamatemppeli, ja sen johtaja oli pyylevä, pönäkkä mongoli, tosin vieraanvarainen ja kohtelias, mutta hiukan pöyhkeä. Hän kävi sentään paljoa seurusteluhaluisemmaksi, kun kuuli olleeni viisikymmentä päivää tashi-laman vieraana.
Mukdenista pistäysin pikimältään lounaaseen ja tarkastelin japanilaisten upseerien johtamana Port Arthurin pelottavia linnotuslaitoksia, joiden takia niin monet urheat, nuoret soturit olivat joutuneet ennenaikaiseen hautaan. Venäläisten komeissa kivirakennuksissa asuu nyt japanilaisia upseereja. Muutoin on kaikki jäänyt ennalleen, venäläiset huonekalut ovat vielä paikoillaan, venäläisiä kuvia riippuu seinillä, ja siellä täällä näkee samovarinkin.
50. Siperiantakainen rautatie.
Joulukuun 28 p:nä astuin Dalnissa junaan ja alotin rautatiematkan, jota kesti keskeytymättä yksitoista vuorokautta. Kaksitoista tuntia menee Mukdeniin jytistettäessä, sitte viimeiselle japanilaiselle asemalle hiukan vähemmän. Seuraavassa pysähdyspaikassa on asemapäällikkö venäläinen, ja japanilaisten junailijain sijalle vaihtuu venäläisiä. Ehtoopäivällä pysähdytään surullisen maineen saaneessa Harbinissa, valtaisen Amurin syrjäjoen Sungarin varrella. Sinne peräytyivät venäläiset tappioittensa jälkeen, ja Harbinin asemasillalla murhattiin ruhtinas Ito. Harbinissa astutaan pois ja odotetaan kansainvälistä pikajunaa, joka lähtee kahdesti viikossa Vladivostokista Moskovaan.