Sillävälin on alkanut hämärtää. Kun hämy verhoaa afrikalaisen aarniometsän, on simpanssilla tapana heilauttaa itsensä puuhun ja järjestää lehvien keskelle mukava leposija. Mutta täällä Berlinin eläintarhassa avaa vartija ristikon oven, kaksi paksua villapeitettä käsivarrellaan. Simpanssi ottaa ne häneltä, tehdäkseen itse vuoteensa. Toisen peitteen levittää se soppeen permannolle ja toiseen se kääriytyy. Huolellisesti sulloo se peitteen joka taholta alle ja vetää sen korviinsa saakka. Nyt toivotan sille hyvää yötä ja lähden jälleen vaeltelemaan meluisia katuja.
Näiden apinain älystä, niiden harkitusta esiintymisestä ja sävyisyydestä kertovat kaikki matkailijat, jotka ovat omistaneet simpansseja. Muuan sellainen ihmisapina oli hämmästyksestä kivettyä, kun ensi kertaa näki itsensä kuvastimesta. Se kävi tavattoman uteliaaksi, silmäili herraansa kysyvästi, meni kuvastimen taakse, tutki sen selkämystää ja koetti koskettaa kuvaistaan saadakseen selville, oliko se elävä olento. Se käyttäysi ihan kuin villit, jotka ensi kertaa ovat kuvastimen edessä.
Suuri eläintenystävä Brehm kertoo liikuttavia piirteitä nuoresta simpanssistaan. Sellaista apinaa, arvelee hän, ei voi kohdella eläimenä, vaan ainoastaan kuten ihmistä. Hänen simpanssinsa tutki kaikkea ympäristöään. Se veti auki lipaston laatikoita ja haeskeli sieltä leluiksi sopivia esineitä ratokseen; se avasi uunin oven ja istuutui sen eteen katselemaan tulta; se istui mukana pöydässä ja aterioitsi seuransa tavoin, kaatoi itse kuppiinsa ja joi kuten ihminen. Syötyänsä se pyyhki suunsa ruokaliinalla. Jos joku oli sitä kohtaan ystävällinen, niin se kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä. Lapsia se rakasti enemmän kuin aikaihmisiä, ja pikku tyttöjen seurassa se oli mieluummin kuin poikien, koska jälkimäiset pyrkivät sitä kiusottelemaan. Kun sille kerran näytettiin neljän viikon vanhaa lasta, silmäili se tätä hämmästellen ja pohti nähtävästi, saattoiko tämä pikku olento todella olla ihminen. Sitte se yhdellä sormella kosketti lapsen kasvoja, niin hellävaroen ja kepeästi, kuin olisi peljännyt hänelle vahinkoa tekevänsä, ja kun sille nyt oli asia selvinnyt, kätteli se lasta rauhan merkiksi.
Se tiesi ihan tarkalleen vuorokauden ajat. Jos illallinen viivähti, niin se koputti terhakasti ovelle, ja ruokalajeja tuotaessa se ihastuksissaan huudahteli: "Ooh, ooh!" Iltaselta päästyä se veti tohvelit isännälleen jalkaan ja lakaisi huoneen pyyhkimellä. Käärmeitä ja muita matelijoita se inhosi, uskaltaen vain silloin katsella lähempää, kun ne olivat lasikannen alla. Muulloin se parkaisten pintti käpälämäkeen. Mutta papukaijaa se ei peljännyt. Usein hiipaili se häkin ääreen ja huitaisi äkkiä kädellään ilmaa, säikyttääkseen lintua. Mutta papukaija oli leikkisä luonteeltaan ja kirkui: "Siivolla siinä!"
Ei ole kummeksittavaa, että tämän apinan omistaja ja ystävä suri sitä kuin inhimillistä olentoa, kun simpanssi lopulta kuoli kaularauhas-ajokseen, johon yhtyi keuhkotulehdus. Sairasta apinaa ei hoidellut eläinlääkäri, vaan taitavimmat kirurgit mitä saatavissa oli. Kun ajos aiheutti hengenahdistusta, täytyi toimittaa leikkaus. Neljän miehen piti pidellä apinaa, mutta se rimpuili vastaan ja riuhtaisihe irti. Sitten yritettiin sitä suostutella ystävällisin puhein, ja valitusta päästämättä tai hiventäkään hievahtamatta antoi hän veitsen tehdä työnsä, joka olisi vähäisestäkin nytkähdyksestä voinut kääntyä kuolemaksi. Leikkauksen päätyttyä se ilmaisi iloansa ja kiitollisuuttaan, ojentaen kätensä molemmille kirurgeille ja syleillen hoitajaansa. Ja yhtä urhea kuin se oli ollut leikkuupöydällä, yhtä kärsivällisenä nautti se rohtoja, ja yhtä arvokkaasti laskeusi kuolemaan. Lääkäreistä vakuutti muuan, että se oli kuollut ihan kuin ihminen, vähääkään vivahtamatta eläimeen.
5. Balkanin niemimaalle.
Mutta nyt on aika jättää hyvästi Spreen rannat. Jos viipyisimme kaikissa matkan varteen osuvissa merkillisissä kaupungeissa niinkään kauvan kuin Berlinissä, niin emmepä enää kotia näkisikään. Yksistään Konstantinopoliin on meillä vielä kahdentuhannen kilometrin huippaus, ja kerrassaan kolmetoista tuntia tarvitsee pikajuna meidän kiidättämiseemme ensiksikin Wieniin, Itävallan pääkaupunkiin.
Lännen puolella on Elbe, joka Hampurin luona laskee Pohjanmereen, ja idässä Oder, jonka vedet Stettinin kohdalla valuvat Itämereen. Ainoastaan Elbeen tutustumme lähemmin, ensiksi Dresdenissä, Saksenin kuningaskunnan pääkaupungissa, tämän valtion halki kulkiessamme, ja sitten Itävallan rajan takana Böömissä, missä rata seuraa virran polvitteluja ihanassa, tiheään asutussa, metsäisessä laaksossa. Pragissakaan, joka on Europan vanhimpia ja kauneimpia kaupunkeja, emme voi viivähtää; huimaa vauhtia syöksyy juna edelleen, ja vasta Wienissä astumme siitä taas pois.
Wien on rikas ja viehättävä kaupunki, kooltaan Europan neljäs; Stefanin tuomiokirkko kohottaa pilviä tavottelevan torninsa kahden miljoonan ihmisen yli, jotka asuvat sen ympärillä. Vanhojen aikojen muistomerkkien vieressä on upeita nykyaikaisia jättiläisrakennuksia, ja Ring (Rengas) on maailman kauneimpia katuja. Wien on enemmän kuin Berlini hyväntuulisuuden ja rattoisan elämän tyyssija, ylväs, vanha aateliskaupunki, teatterien, konserttien, tanssijaisten ja kahviloiden keskus. Kaupungin keskitse on kaivettu Tonavan kanava, jonka yli on rakennettu kaksitoista siltaa, ja pitkin kaupungin itäreunaa vierivät keinotekoisessa uomassa "kauniin, sinisen Tonavan" aallot, joiden sulosointuinen liplatus on kuuluisan wieniläisvalssin perussäveleenä.
Wien on kuten Berlini sivistyksen, tieteen ja taiteen polttopisteitä ja sen muurien kätköissä on epälukuisia ihmeellisyyksiä. Mutta niistä kaikista ei mikään ole niin merkillinen kuin vanha keisari Frans Josef. Ei siksi, että hän on niin vanha ja kuolleen sukupolven viimeinen, vaan sen johdosta, että hänen arvokas henkilöllisyytensä pitää koossa valtakuntaa, johon kuuluu mitä erilaisimpia maita ja kansoja, mitä poikkeavimpia uskontunnustuksia. Viittäkymmentä miljoonaa hallitsee hänen valtikkansa, Itävallan saksalaisia, Böömin tsekkejä, Unkarin magyareja ja Galitsian puolalaisia. Ja monia muitakin kansoja, muhamettilaisiakin elää katolisen keisarikunnan suojassa.