Mutta uusi aika koitti Siperialle. Suuri rautatie jännitti kiskojänteensä metsien läpi. Kiinan kanssa tehdyllä sopimuksella saatiin lupa pitkittää rataa Mandshurian poikki Vladivostokiin Pietari Suuren lahden rantaan. Mutta tämä satama jäätyy talvisin. Tosin on se pidettävissä auki jäänmurtajilla, mutta Venäjä alkoi kaivata jäätöntä satamaa Tyynenmeren rannikolla. Se saatiin sinä päivänä, jona venäläiset kovistivat itselleen Port Arthurin. Harbinista rakennettiin haararata tähän kuuluisaan linnotukseen, joka varustettiin oivalliseen puolustuskuntoon.
Siten oli Venäjä saavuttanut päämääränsä. Loppumattomia näköpiirejä avautui joka suunnalle, — Korean vallotus, Kiinan ja Japanin kauppa, kenties Tyynenmeren herruuskin. Mutta tämän varalle oli Japani vaieten ja kärsivällisesti valmistautunut vuosikausien kuluessa. Nousevan auringon maa ei tahtonut antaa Venäjän paisumisen tukahduttaa itseään. Siten johduttiin ratkaisevaan voimien mittelyyn, ja Venäjän ylpeät suunnitelmat raukesivat, kun venäläiset soturit antausivat Port Arthurin vallottajille.
52. "Vegan" matka.
Siperiaan ja etenkin sen jäämerirannikkoon liittyy uudelta ajalta kunniakas muisto. Koettaen saada selville kauppatietä Länsi-Siperiaan oli ruotsalainen [suomalainen. Suom. muist.] Adolf Erik Nordenskiöld jo tehnyt kaksi retkeä Jeniseille, ja vuonna 1878 laati hän suunnitelman Koillisväylän kulkemiseksi. Siten nimitettiin jo kautta vuosisatojen tavoteltua ja hartaasti haluttua meritietä Itä-Aasiaan. Ei ollut siis vähäisempi yritys kysymyksessä kuin Europan ja Aasian ympäri purjehtiminen, jollaista hanketta ei ole suoritettu ennen eikä jälkeenpäin. Laivaksi valittiin retkelle valaanpyytäjä "Vega". Luutnantti Louis Palanderista sai Nordenskiöld laivankapteenin, joka oli tukalimpaankin tilanteeseen pätevä, tieteelliset tutkimukset ja keräilyt otti huoltaakseen joukko kyvykkäitä tiedemiehiä. Miehistönä oli seitsemäntoista ruotsalaisen sotalaivaston matruusia. Ruokavaroja otettiin mukaan kahdeksi vuodeksi, ja osan matkaa seurasivat "Vegaa" muutamat pienemmät, kivihiilillä lastatut laivat.
Kesäkuussa 1878 läksi "Vega" Karlskronasta ja suuntasi kulkunsa Tromsöhön; sitte se kiersi Europan pohjoisimman kallionkärjen Nordkapin ja eteni Venäjän jäämerirannikkoa pitkin Petshora-joen suun ohi, joka on tunnettu sankkametsäisistä rannoistaan. Karian meren yli, Siperian rannikon ja Novaja Zemljan pitkulaisen kaksoissaaren välitse jatkui matka edelleen itää kohti Jenissein suulle.
Vuosi oli suotuisa, ajojäitä ei ollut laivojen kulkua estämässä, ja jo elokuun 19. p:nä saavutettiinkin Kap Tsheljuskin, vanhan maailman pohjoisin kärki, jota tervehdittiin liputuksella ja kanuunanlaukauksilla. Sieltä edettiin Lenan suulle. Nyt oli suuri varovaisuus tarpeen, sillä väylä oli kovin matalaa, ja monasti lipui "Vega" vesien yli, joka oli kartoille merkitty maaksi.
Siihen asti kävi kaikki hyvin, eikä ruotsalaisella retkikunnalla ollut mitään vastuksia voitettavanaan. Nordenskiöld oli perustanut suunnitelmansa seuraavaan laskelmaan: Hän tiesi, että siperialaiset jättiläisvirrat kesäisin tuovat rannikolle suunnattomat määrät lämmintä vettä, joka tulee eteläisimmiltä seuduilta ja suolattomuutensa takia pysyy meriveden pinnalla. Se muodostaa pitkin Siperian rannikoita pintavirran, joka pysyttää kesäisin kulkuväylän avoimena ja jäättömänä. Nordenskiöld toivoi pääsevänsä suorittamaan koko matkan tässä jäättömässä rannikkouomassa ja ehtivänsä Tyynellemerelle vielä ennen kesän ja syksyn loppua. Hänen laskelmansa osottausivatkin oikeiksi.
Lenan itäpuolella laski mereen vain pikku jokia, ja senvuoksi pelkäsi Nordenskiöld matkan viimeisen taipaleen käyvän tukalimmaksi, sillä siellä ei voinut enää luottaa veden pysymiseen avoimena rannikolla. Elokuun 28. p:nä saatiin näkyviin sen ryhmän läntisin saari, jota me nimitämme Uuden Siperian saariksi. Vesi kävi nyt kovin matalaksi, ja uiskenteleva jääsohju esti "Vegaa" kulkemasta täydellä vauhdillaan. Mutta jälkeenpäin valkenivat taas toiveet, tavattiin avointa vettä, ja syyskuun 1. p:nä oli puolenpäivän seuduissa 5, 6 astetta lämmintä.
Jo seuraavina päivinä muuttui sää. Tuuli pohjoisesta, oli kylmää, tuiskusi lunta, esiintyi ajojäitä. Öisin oli pysyttävä paikoillaan, ja yöt olivat nyt käyneet pitemmiksi ja pimeämmiksi. Meri alkoi jäätyä umpeen, ja syyskuun 12. p:nä joutui "Vega" niin paksuun jäähän, että sen oli useiksi päiviksi keskeytettävä matkansa. Sitte se höyrysi varovasti eteenpäin pitkin rannikkoa ja tuli silloin useinkin niin lähelle maata, että kölin alla oli vain jalan verran vettä. Kuitenkin kaikitenkin läheni päämäärä varmasti, vaikka hitaasti; ei ollut enää pitkääkään taivalta Itäniemelle, Aasian uloimmalle Beringin salmeen pistäytyvälle kärjelle.
Joulukuun 27. p:nä laski "Vega" ankkurinsa Koljitshinlahden itäsivulle. Yö oli kylmä ja tyven, ja meri jäätyi. Kun seuraavana aamuna yritettiin raivata tietä ahtojään läpi, oli tämän kovettanut niin lujaksi uusi jää, että täytyi taaskin odotella. Etelätuuli olisi väleen murtanut jään ja avannut tien pitkin rannikkoa; mutta sellaista tuulta ei kuulunut, ja jää paksuni yhä. Tuskin kahtasataa kilometriä etäämpänä Tyynestämerestä oli nyt varustauduttava talvehtimaan. Jos "Vega" olisi ehtinyt vain paria tuntia aikaisemmin Koljitshin-lahteen, niin se olisi kyennyt tavottamaan Beringin salmen.