Hitaasti solui kulkue ylöspäin. Lakkaamatta kajahteli kimakoita huutoja, kun jotakuta juhtaa uhkasi perikato. Mutta vihdoinkin pääsimme pahasta solasolmusta ja samosimme nyt lujassa lumessa tasaista maata myöten. Eräästä eteläpuolella olevasta valtaisesta vyörykeilasta juoksi sulanut vesi osaksi Sindiin, osaksi Drasiin. Jälkimäinen paisui hämmästyttävän nopeasti vesirikkaaksi virraksi, jonka äyrästä myöten kapea ja niljakka polkumme johti. Hillittömänä vaahtoavan sivujoen yli vei vaappera silta. Yksi muuli rusahti läpi ja ihan viime hetkessä saatiin sen kuorma pelastetuksi. Sitte korjattiin silta laakakivillä jälkeenpäin matkustavaisia varten.
Dras on mahtava virta; sen vesipaljous syöksyy virran uomaan lohjenneiden lukuisten paasien yli, siitä virran kumea, jauhava tohina. Ja tämä suuremmoinen virta on vain yksi Induksen tuhansista sivujoista.
Rankassa sateessa saavuimme Matajuniin ja olimme tuskin pystyttäneet leirimme, kun karavaanimiehet joutuivat tukkanuottasille. Me saavutimme siellä ennakolta vuokratun 30 hevosen lisäerän muonavaroinensa; niiden kuljettaja oli saanut käskyn lähteä mahdollisimman joutuin Lehiin, mutta nyt kävi selville, että kulkue oli virunut asemillaan useampia päiviä ja vielä tahtoi tästä ylimääräistä maksua. Srinagarin viranomaiset olivat kyllä tehneet parhaansa, helpottaaksensa matkaani Lehiin, mutta Kashmirissa ei ollut mistään järjestyksestä tietoa. Eurasialaisesta Robertista oli mainio apu; hän teki kaikkensa rauhoittaakseen miehiä. Minä itse älysin jo nyt, että ainoastaan jyrkkä menettely tuottaisi tässä parannuksen, ja kärsimättömästi vain odotin sopivaa tilaisuutta. Pundshilaisista ilmottausi noin kolme neljännestä sairaiksi, he tahtoivat ratsastaa, siinä koko tauti. Muulien oli muutoin määränä kulkea kuormittamattomina, jotta niiden voimia säästettäisiin; juuri senhän vuoksi olimme Srinagarissa vuokranneet hevosia. Moniaat miehet olivat myös saaneet eloisilta aaseiltamme potkuja ja tulivat nyt hakemaan lääkettä.
Matka jatkui edelleen Drasiin ja Karduun. Ylängöllä Drasin yläpuolella kulkee tie kuuluisien kivisten Buddha-patsaiden ohi ja sitte alas kapeaan, kauniiseen laaksoon kohti Kardua. Virta paisuu yhä leveämmäksi ja avaa silmien eteen suuremmoisia näkyjä; pieniä sivuhaaroja syöksähtelee hopeisina nauhoina kallioiden ohitse, laajeten alhaalla someropartaille päästyänsä. Orapihlajan kukat nuokkuvat rusottavina ja herttaisina tuulessa, joka päivän muutoin helteisinä hetkinä leyhyttelee meille viileyttä. Oikeanpuoleista äyrästä koristavat komeat tummat katajapensaat kypressien korkuisiksi kasvaneina.
Kardun asemalla ilmottausi seuraavana aamuna eräs matkustavainen edelliseltä asemalta valittamaan, että pundshilaiset olivat häneltä varastaneet lampaan. Kun nämä kielsivät, niin annoin kantajan tulla mukana Kargiliin, missä seuraavana päivänä viranomaisten keskessä kävin oikeutta tuohon sieltä täältä haalittuun joukkioon nähden, joka jo matkan ensimäisenä viikkona oli saanut aikaan kovin paljon hämminkiä. Ensiksi erotettiin kaikki kashmirilaiset ja heidän johtajansa Aziza. Sitte tuli niiden heidän maamiestensä vuoro, jotka olivat sinne asti kuljettaneet vuokrahevosilla meidän juhdillemme hankitun maissin ja ohran, ja lopuksi kaikkien pundshilaisten. Lampaanvarkaudesta käytiin seuraavalla tavalla tuomiolle. Epäillyt köytettiin pariin puuhun, mutta vaikka siimes oli viileä, kävi heille kuitenkin aika liian pitkäksi, ja kolme tuntia turhaan odoteltuansa pelastavaa enkeliä he kiertelemättä tunnustivat ja tuomittiin suorittamaan lampaan kaksinkertainen arvo. Nyt astui Khairullah esiin ja rukoili ystävänsä Azizan puolesta; kun pyytelyt eivät auttaneet, ähmistyi hän ja kieltäysi suoraan ottamasta yövartiota toimekseen. Nyt sai hänkin matkapassin ja vielä seurakseen toisen afghanin, Das Ghulin, joka ajoittain oli mielenviassa ja päälle päätteeksi vintiö. Jouduinpa todella rauhalliselle mielelle, kun pääsin erilleni näistä karavaanimme suojelusvartion ritareista. Alkuperäisestä Srinagarin väestöstä oli nyt enää neljä miestä jäljellä, nimittäin Robert ja Manuel, radshputit Ganpat Sing ja Bikon Sing.
Heinäkuun 26. p:nä lähtiessämme Kargilista otimme mukaamme 77 vuokrattua hevosta kuljettajinensa, ja elukkain muonavarasto muodosti 161 pientä kekoa. Matkassamme piti pysyä kotimaisen eläinlääkärin valvomassa, että muuleja hoidettaisiin hyvin. Ostettuamme kaikki saatavissa olevat ohrat oli karavaanimme kunnossa, ja Kargilissa tapahtunut karsinta saattoi seuraavat päivämatkat Lehin tiellä paljoa miellyttävämmiksi kuin edelliset olivat olleet.
Shirgulissa sivuutimme ensimäisen tämän matkan varteen osuneen lamatemppelin; mutta Mullben yläpuolella kävivät nämä temppelit yhä lukuisemmiksi. Joka askeleella havaitsee olevansa laman maassa; haikaranpesien kaltaisina vilkkuivat nuo pienet tibetiläistyyliset valkeat temppelit kallioittensa kärjillä tahi ulkonemilla, halliten laaksoja ja allansa leveneviä kyliä. Mutta vain harvoin on nähtävissä munkki punaisessa kauhtanassaan; temppelit tuntuvat autioilta ja kuolleilta. Maan kaikki ääriviivat esiintyvät nyt paljoa ilmehikkäämpinä kuin talvella, jolloin yhtenäinen lumipeite pyyhkii tieltään kaikki muodot.
Heinäkuun 28. p:nä kuljimme jokseenkin tukevaa siltaa myöten virran yli, ja nousimme yhä korkeammalle laaksoa myöten, jonka pohjukkana on Potu-la. Heti solan tuolta puolen tuli meitä vastaan Lama-jurun viranomaisia, kantaen kukkia ja hedelmiä, ja kukin tarjosi maan tavan mukaan yhden rupiin rahaa, jota kuitenkin on tapana vain kädellä koskettaa. Taipaleen tuonnempana pistäikse näkösälle ensimäinen tshorten, jota seurasi pitkä rivi toisia samanlaisia; nuo kivikummut viittailivat kuuluisaan Lama-jurun luostariin päin. Vielä oli kierrettävä eräs ulkoneva kulmake, ja nyt avautui näkyviin pieni korkeiden vuorien rakoon sulloutunut laakso, ja siellä kohosi se kohtisuora someropenger, jonka kukkulalle luostari on rakennettu. Vain muutamia valkeita temppelirakennuksia nousi tuolla ylhäällä jyrkästi ijankaikkista harmajaa taustaansa vasten, ja laakson syvyydessä pilkotti vainioita niukkojen puurykelmien keskessä.
Oitis kun seurueemme joutui näkyviin laaksossa helähteli soiton remu ja temppelien katoilta kajahtelivat pitkät messinkipasuunat jyhkeästi ja juhlallisesti kuin urkujen pauhu. Suuremmoisena kohisi soitto vuorenseinämien säestämänä. Tervehtisivätkö minua milloinkaan Tibetin lamaluostarit noin ystävällisesti? Kylään tullessamme seisoi siellä kolmisenkymmentä naista parhaissa puvuissaan, turkiksilla reunustetuissa kirjavissa kaavuissaan, palmikkoihin punottuine neitsytlevyineen ja longille kiinnitettyine turkoosikoristeineen. Kylän kaikki asujamet olivat ulkosalla kerääntyneinä sieväksi ryhmäksi soittokunnan ympärille, jonka huilut ja rummut pauhasivat korvia huumaavasti.
Ehtoopäivällä kapusimme temppeliluostariin, jonka pääkäytävällä priori ja munkit olivat meitä vastaanottamassa. He veivät meidät vanhojen rakennusten, tshortenien ja viiritankojen ympäröimään aukeaan luostaripihaan. Sieltä on suuremmoinen näköala yli laakson, joka painuu alas Indus-virralle. Synkkien pisariröykkiöiden hämyssä ja hienossa tihkusateessa tanssi nyt seitsemän munkkia loitsutanssia; he olivat sitoneet kasvoilleen kamalia naamioita, jotka esittivät petoja, hornanhenkiä ja kummituksia suu naurussa, torahampaat irvissä ja silmät hurjasti tuijottelevina. Kirjavat mekot kieppuivat tanssissa suppilomaisina, ja kaiken aikaa soitti tuo eriskummallinen soittokunta. Kuinka pitkästyttävää täytyykään munkkien elämän olla täällä vapaaehtoisessa vankilassaan! Ilmeisesti on heidän ainoana hupinansa esittää ohi matkaavien uteliaisuudelle uskonnollista kiihkoiluaan.