Heti kylän takana painuu maa äkkijyrkästi kapeaksi ja karuksi laaksorotkoksi, joka johtaa Indukselle. Syvään leikkautuneen Drasin yli viepi pieni, sievä puusilta, ja parin tunnin kuluttua tulee kuin veräjän kautta ratsastaneeksi Induksen laveaan, valoisaan laaksoon ja saa tuon kuulun virran silmiensä eteen. Näky on majesteettinen ja minä pysähdyn kelpo toviksi huojuvalle puusillalle katselemaan suunnattomia vesipaljouksia, jotka valtaisella painollaan ja huimalla vauhdillaan kovertavat uomaansa yhä syvemmäksi. Nurlan asemahuone on ihan virran äyräällä, pauhu ja kohina jymisee akkunain alla.
Päivä oli ollut hehkuvan helteinen; tuntuu siltä, kuin tämän harmajan, hedelmättömän laakson kalliot ja kamara säteilisivät lämpöä kaksin verroin, ja yölläkin oli vielä 16 astetta. Virrankin vesi oli ollut päivällä 12 astetta, ja likaisen harmaanakin kuin kaurakeitto kelpasi kuitenkin ihanaksi juomaksi paahteessa.
Saspuliin asti ratsastetaan virran oikeata vartta, ihan äyrästä myöten. Tie on useasti hyvin vaarallinen, se kun on hyllyn tavoin hakattua jyrkkään kallioseinään, ja tuntee olonsa turvalliseksi vasta sitte kun kaikki arvokas kuormasto on saatu onnellisesti perille. Vaara on siinä, että kuormahevonen pyrkii kallion kyljessä tunkeutumaan toisen ohitse ja työntää siinä tämän alas reunalta, niin että voi käden käänteessä menettää koneensa, valokuvauskojeensa tai rahasäkkinsä.
Elokuun 1. päivä oli viimeinen matkalla Lehiin. Säihkyvä, hiljainen aamu; aprikoosipuiden lehvien raoista puikkelehtivat auringon säteet ystävällisinä ja lämpöisinä, heittäen vihreitä heijastuksia Basgho-gumpan asemahuoneeseen. Me ratsastimme Induksen lähellä aina siihen paikkaan asti, missä Spittokin luostari kohoaa kukkulallansa; sitte poikkeaa tie virralla ja suuntautuu suoraa latua Lehiin, joka jo siintää kaukana kesäisen vihreitten puutarhojen ympäröimänä. Mohanlal, lehiläinen kauppias, joka oli ottanut toimittaakseen suuren osan lopullisesta varustelusta, tuli meitä vastaan, ja ratsastaessamme muutaman rehevän, aidatun apilamaan sivutse kertoi hän ostaneensa sen muulejani varten.
Erään suuren puutarhan veräjällä nousemme ratsailta ja käymme sisälle. Puutarhan keskessä kohoaa poppelien ja halavain piirittämä kivirakennus; muulloin asuu siinä vesir vesarat, Kashmirin edustaja Ladakissa — nyt piti sen olla minun pääkortteerinani kahdentoista päivän ajan. Siellä oli minulla viimeksi kaksi pitkää vuotta asuntoni, ja minusta tuntui erinomaisen viihdyttävältä päästä toisessa huonekerrassa sijaitsevaan työhuoneeseeni. Eräässä toisessa kamarissa asui Robert, ja muuan avoin, varjoinen kuisti oli järjestetty säätieteelliseksi havaintoasemaksi. Maakerrassa hallitsivat Manuel ja molemmat radshputit; pihalla kuhisi alituiseen tavaranhankkijoita ja uusia palvelijoita, ja puutarhan reunassa oli tallimme, missä äsken hankitut hevoset seisoivat paljaan taivaan alle aseteltuina.
Leh on viimeinen siisti paikka, jonka tulee sivuuttaneeksi matkalla Tibetiin. Siellä pitikin viimeisen varustelun tapahtua. Mitään ei sopinut lyödä laimin; jos unohdimme jotakin, niin emme voineet sitä enää myöhemmin hankkia. Niinpä vierikin siellä kolikkojen hopeainen virta keskeytymättömänä, mutta minä lohduttelin itseäni sillä, että pian joutuisimme seutuihin, missä ei pysty parhaalla tahdollansakaan penniäkään menettämään. Iso karavaani imee rahaa kuin vampyyri verta, niin kauvan kuin oleksii ihmisten asumasijoilla; mutta kaiken yhteyden tultua katkaistuksi inhimillisestä kulttuurista täytyy sen kuluttaa omaa itseänsä; sen vuoksi näivettyy se vähin erin ja käy tuhoansa kohti. Niin pitkään kuin suinkin mahdollista annetaan sen tähden juhtien ahmia mitä vain voivat; täytyy hankkia parhainta apilasta, ja sekä hevosia että muuleja hoidellaan niin, että ne jälkeenpäin kuluttavat omaa rasvaansa vielä kauvan ja kykenevät kestämään edessä olevia vaivoja.
Kolmas luku.
Lähtö Tibetiin.
Kapteeni Patterson oli nyt Ladakin maakunnan "joint commissioner" eli v.t. kuvernööri; hän vastaanotti minut ensi hetkestä asti mitä suurimmalla vieraanvaraisuudella ja herttaisuudella, antaen minulle pitkin aikaa mitä tärkeimpiä neuvoja ja ohjeita.
Sir Francis Younghusband oli suosittanut minulle erästä hyvin tunnettua karavaaninjohtajaa, Muhamed Isaa. Minä tunsin hänet Kashgarista ja Srinagarista asti ja tiesin, että hän oli ollut näkijä ranskalaisen tutkimusmatkailijan Dutreuil de Rhinsin surmaamisessa kesäkuun 5. p:nä 1894. Kolmisenkymmentä vuotta oli hän kierrellyt kutakuinkin läpikotaisin koko Keskis-Aasian ja tunsi myös isoja aloja Tibetistä. Paitsi lukuisia pienempiä matkoja, joihin hän oli ottanut osaa yksityisten sahibien palveluksessa, oli hän ollut myöskin Careyn ja Dalgleishin karavaaninjohtajana heidän suurella retkellänsä Keski-Aasian halki ja palvellut pari vuotta Dutreuil de Rhinsin väessä. Hän oli mukana Younghusbandin kuuluisalla retkellä Mustagh-solan yli 1887 ja tämän karavaaninjohtajana sotaretkellä Lhasaan 1903-4. Ryderin ja Rawlingin matkalla Brahmaputran ylävarrelle ja sieltä Gartokiin oli hänellä ollut heidän kuormastokaravaaninsa valvonta. Kaikilla näillä matkoilla oli hän kerännyt kokemuksia, jotka saattoivat olla suureksi hyödyksi suunnitelmilleni, joten minä noudatin kiitollisesti Younghusbandin ehdotusta, etenkin kun kapteeni Pattersonillakaan, jonka palveluksessa Muhamed Isa oli, ei ollut mitään sitä vastaan. Päälle päätteeksi puhui Muhamed Isa sujuvasti turki-tibetiä ja hindostania eikä itse halunnut mitään kiihkeämmin kuin päästä seurueeseeni.