Elokuun 14. p:nä klo 4 läksi Muhamed Isa liikkeelle, ja muutamia tunteja myöhemmin seurasin minä pienemmällä saattueella, kaikkien ystävien herttaisesti hyvästelemänä. Robert on ihastunut hevoseensa, ja minullakin on täysi syy olla tyytyväinen omaani, isoon, tanakkaan jarkandilaiseen papurikkoon, joka kesti neljä kuukautta ja kuoli pyhäinmiesten päivänä. Jo toisena matkapäivänämme erkanemme Indus-virrasta viimeisen kerran. "Hyvästi, sinä historiassa niin ylpeä, muistorikas virta! Olkoonpa elämänikin kysymyksessä, niin löydän toki kerran lähteesi tuolla ylhäällä kielletyssä maassa", ajattelin minä, kun muutamien Kashmirin valtion jamadarien ja tshaprassien sekä joidenkuiden omien miesteni seurassa käännyin kalliokulmauksen ympäri sivulaaksoon, jonka kautta tie kulkee Karun ja Dshimren luostarien ohi Tshang-la-solaan. Tie käy nyt kehnommaksi; se huononee joka päivämatkalla ja muuttuu pian useasti tuskin tunnettavaksi jalkapoluksi, lopulta kokonaan häipyäkseen. Olihan meiltä suljettu se suuri valtatie, joka johtaa pitkin Industa Gartokin kautta Lhasaan.
Dshimressä olemme 3651 metrin korkeudella, ja matka käy ylöspäin sieltä koko päivän Singruliin asti, missä olemme 4898 metriä merenpinnan yläpuolella. Singrulin pengermäisellä lepopaikalla leijailee jakinlannalla ylläpidettyjen nuotioiden siniharmaa savu yläpuolella niukkaa ruohoa kasvavan kamaran, jonka halki lirisee kristallikirkas puro. Yläalppien kolkko ja karu maisema ympäröitsee meitä. Muhamed Isa hallitsee kuin pasha arkkujen ja muonasäkkien muodostamassa linnassaan, jokailtainen lammas teurastetaan ja palotellaan, joutuakseen sitte vatsoineen, suolineen ja kaikkineen yhteiseen kattilaan. Pää ja sorkat paistetaan laakakivillä hiilostalla. Muutamat miehet ottavat nahan ja käyttävät iltansa sen muokkaamiseen — luultavasti tehdään siitä vuodepeite.
Molemmat radshputit istuivat hiukan erillään toisista oman pikku patansa ääressä ja nauttivat, kuten huomasin, hyvin keveäksi päivällisekseen spinaattia, leipää ja riissiä. Ohut ilma ei näkynyt heihin vähääkään tehoavan eikä myöskään kylmä; sitä vastoin olivat pikku koirat suuresti nurpeillaan siitä, että lämpömittari osotti illalla ainoastaan 7 astetta: ne ulisivat surkeasti ja ryömivät telttisänkyni alle yhdeksi rykelmäksi. Venettä kantaneet neljä kulia kulkivat vielä Singrulin yli erääseen luolaan, missä sanoivat saavansa parempaa suojaa yökylmältä. Illempänä tulvi puro ja muuan sen haara valui suoraan telttiäni kohti; se oli torjuttava tilapäisellä padolla. Ladakit istuivat ylempänä ja särpivät punaista, voilla sekotettua teetänsä, ja useammassa kohti loimosi nuotioiden punakeltainen lieska.
Lämpö aleni -6,1 asteeseen, ja olo kävi todella tukalaksi karulla ylängöllä, missä tuulet tuivertavat esteettömästi eikä aurinko vielä ole kaikkea lumen valtaa voittanut; vielä on jokseenkin isoja nietoksia joka taholla, ja niiden reunoilta lorisee alas kirkkaita puroja, joiden vieriltä versoo sammalta ja ruohoa. Intian lämpöön tottunut tuntee vilun pahimmin herätessänsä, kun lumirakeet pieksävät telttiä hienojen sokerikekojen muotoisina. Sinisenmusta korppi istuu kivenlohkareella, lennähtää monasti alas tutkimaan mitä olemme jättäneet jäljelle, maiskuttelee ja nieleskelee äänekkäästi ja näyttää olevan tyytyväinen aamusaaliiseensa.
Työläästi ja vitkallisesti taivaltavat hevoset ja muulit polvitelien ylös tuota ijankaikkisen harmaata graniitti-onkaloa isojen paasien lomitse. Joukkomme on melkoisesti karttunut, sillä juhdat tarvitsevat pahimmissa paikoissa apua, jotta kuormat eivät luisu alas. Voidakseen meidän kuliemme tavoin kavuta tuollaisia nousuja raskaat taakat seljässä tarvitaan erityisesti harjaantuneita keuhkoja, tukevaa rintakehää ja voimakasta sydäntä. Yhä ylemmä käy kulku kohti sen majesteetillisen vuorijonon solaa, joka erottaa Induksen isosta sivujoestansa Shedshokista. Vielä näemme alhaalla laakson syvyydessä vihreät vainiot, ja yhä selvempänä ja kaikilta piirteiltään näkyvämpänä esiintyy taaksemme jäävä maisema. Viisikymmentä Rudokissa suolalla lastattua muulia uhkaa sulkea meiltä tien, mutta miehemme häätävät ne syrjään. Tuon tuostakin seisahdumme lepuuttamaan elukoita. Sitte edetään taas kappaleen matkaa; yhä tiheämmin on levähdettävä; hevoset pärskyvät, laajentavat sieramiansa ja läähättävät nopeasti. Ja sitte taas taival lähimpään lepopaikkaan.
Vihdoinkin olemme ylhäällä, 5360 metriä merenpinnan yläpuolella. Tosin osotti lämpömittari 5,2 astetta yläpuolella nollan, mutta tuuli puhalteli pohjoisesta, taivas peittyi sankkoihin pilviin, jotka lakaisivat vuoriston harjoja, ja pian pitelee meitä tuima pyry terävissä kourissaan. Tshang-la-soIan laella on kiviröykkiö täynnä uhritankoja, joissa liehuu tuulen repimiä viirejä; kaikissa viireissä on tibetinkielellä pyhien kuuden kirjaimen rukous; kirjavina ja kauhtuneina lepattavat ne tuulessa, kuin tahtoisivat kohottaa rukouksia yhä korkeampiin seutuihin saadakseen ne kohoamaan tuntemattomia teitä jumalien korville. Sarvet ja pääkallot koristavat jylhää uhripaikkaa. Siellä pysähtyvät kaikki ladakimme vuoronsa jälkeen, huutavat hurraata, tanssivat, heiluttavat lakkejansa ja riemuitsemat siitä, että ovat tapaturmitta päässeet tähän tärkeään käänteeseen.
Laskeutuminen solasta alas idän puolelle on kuitenkin vielä tukalampi; pelkkää louhikkoa, paatereita kaiken kokoisia, teräväsärmäisiä graniittilohkareita ja niiden välissä tuo ikuinen sohju, jossa hevosien jokainen askel luisuu ja läiskii. Toisinaan muistuttaa polku paremmin tilapäisiä portaita, joista on päistikkaa painuttava alas, mutta meidän hevosemme ovat varmoja jaloiltaan ja tottuneet täpärään kulkuun; kylmää, autiota, karua ja harmaata, tuulista ja kolkkoa on kaikki — peräti toisin kuin vast'ikään jättämillämme aurinkoisilla, kesäisen lämpimillä seuduilla!
Drugub, jonne seuraavana päivänä saavuimme, on 3900 metriä korkealla ja lyhyellä taipaleella Tankseen asti nousemme ainoastaan 91 metriä; mutta siitä alkaen nousee maa taas verkalleen, kunnes lopulta ollaan isoilla, aukeilla ylätasangoilla, missä korkeussuhteet monikuukautisella matkalla vain vähäisen vaihtelevat. Tanksen yläpuolella kohoaa taustalla mahtava, kaunispiirteinen vuori; sen molemmin puolin ammottaa syviä laaksoja; eteläisen kautta kulkee tie Gartokiin, jota sain myöhemmin oppia tuntemaan; pohjoisen kautta taasen Muglibiin, ja sitä kautta olin jo aikaisemmin kulkenut; tämän sain nyt nähdä jälleen ja käyttää kahden päivämatkan ajan minulle tuttua taivalta.
Tankse-virta on jokseenkin vesirikas; me kahlasimme sen yli eräästä leveästä, matalasta kohdasta, missä juoksu on hyvin hiljainen; vesi on melkein ihan kirkasta, sinisenvihreää väriltään ja lipuu äänettömästi kuin öljy pitkin uomansa someropohjaa. Koko kylä oli jalkeilla katselemassa telttini pystyttämistä pieneen pajupensaikkoon, joka oli käynyt sitkeään taisteluun ilmamalan tuimuutta vastaan. Mutta ne olivatkin viimeiset kunnolliset puut, mitä sitte puoleen vuoteen saimme nähdäksemme.
Tanksessa lepäsimme yhden päivän ja selvitimme välimme niiden miesten kanssa, jotka odottelivat kolmenkymmenen vuokratun hevosensa keralla. Ensimäisillä päivämatkoilla tulee aina saavuttaneeksi kaikenlaisia kokemuksia, ja vielä nytkin oli yhtä ja toista parsittavaa. Niinpä pani Muhamed Isa karavaanimiehiä varten kuntoon ison tibetiläisen teltin, jonka laessa oli leveä räppänä. Pitkin teltin sisäreunaa kasattaisiin muonasäkit muuriksi tuulta vastaan ja olisivat siinä itse suojassa sateelta. Sitäpaitsi ostettiin miehille paahdettuja jauhoja, mausteita ja tupakkaa, sekä lisäksi kaikki ohra, mitä seudulta oli saatavissa. Tanksen ja Pobrangin päälliköt tarjoutuivat huvikseen saattamaan meitä muutamiksi päiviksi, pitääkseen silmällä, että kaikki kävisi hyvin.