Muhamed Isa oli valtioviisas ja koetti salata tyytyväisyyttään, vastatessaan: "Niin, jos otamme ne mukaamme talven selkään, niin ne paleltuvat. Jo nyt hytystelevät ne nuotion ääressä kylki kyljessä kuin murmelit ja loukuttavat silti hampaitaan ja tärisevät turkeissaan."
"Tulemme helposti toimeen ilman heitä."
"Tähän asti ne eivät ole vielä tehneet enempää kuin koirampenikkamme, pikemmin vähemmän, sillä ne ovat joko liian laiskoja tai liian ylhäisiä keräämään polttoaineita omaan nuotioonsa; kahden ladakin on niitä ja niiden hevosia palveltava. Olisi suuri voitto päästä niistä eroon."
"Jos annamme heidän mennä, niin on meillä myös apua heidän hevosistaan, sillä voinhan vuokrata heille muutamia poistuvista tankselaishevosista, jotka sitte ovat heidän käytettävänänsä matkalla Ladakiin."
"Niin, herra, niillä on kolme ratsua ja vielä tamineitansa varten kaksi kuormahevosta. Menetämme nyt tankselaishevoset, joista jotkut tosin ovat kantaneet vain polttoainetta, mutta niiden lähtö lisää kuitenkin omia hevosiamme kohti viisitoista uutta kuormaa. Ovatpa siis mustien miesten hevoset meille mitä tarpeellisin lisä."
Seuraavana päivänä sälytettiin levyt ja kivinäytteet, jotka voitiin lähettää Srinagariin, ja minä kirjottelin kirjeitä kotipuoleen ja Intiassa asuville ystävilleni. Pyysin eversti Dunlop Smithiä varakuninkaan luvalla lähettämään minulle sillävälin saapuneet kirjeet Dangra-dshum-tson tienoolle. Ne oli lähetettävä Giangtsen ja Shigatsen kautta; tashi-lama, joka äskettäin oli Intiassa saanut niin sydämellisen vastaanoton, epäilemättä kernaasti toimittaisi postilaukun minulle. Ajattelin, että jos Tibetin sisämaassa kiellettäisiinkin minulta edemmä tunkeutuminen, minulta toki ei evättäisi postiani — pahimmassa hädässähän voisin puolestani tehdä postilaukun perilletoimittamisen heidän omiin vaatimuksiinsa suostumisen ehdoksi.
Syyskuun 17. p:n aamuna makasi kolme omaa hevostani kuolleina telttien välissä. Seuraavana yönä kuoli iso täplikäs Jarkent-hevonen, joka oli kantanut venettäni. Ja kun aurinko nousi 19. p:nä, oli edellisiin yhtynyt vielä kaksi uhria, maaten kaula ja koivet ojossa ja -18,4 asteen yöpakkasen kivikoviksi jäädyttäminä! Kutsuin puheilleni Muhamed Isan.
"Montako juhtaa meillä vielä on?"
"Meillä on 83: hevosia 48, muuleja 35; kuollut on 10 hevosta ja yksi muuli."
"Olisi paha, jos kuoleminen jatkuisi viimeisten kolmen päivän vauhdilla!"