"Sitä en usko, sahib. Heikoimmat ovat menehtyneet, vantterimmat jääneet."
"Mutta täällä on heittänyt henkensä kuusi hevosta. Se merkitsee eloonjääneille kuutta kuormaa lisää, puhumattakaan tankselaishevosten 15 kuormasta!"
"Kuolleet kuusi eivät viime päivinä ole olleet laisinkaan kuormitettuja."
"Mutta kuormat käyvät nyt kaikessa tapauksessa liian raskaiksi."
"Tänne leiriydyttyämme olen myöntänyt juhdille kaksinkertaiset maissi- ja ohra-annokset, sekä vahvistaakseni niitä että keventääkseni kuormia. Ensi päivinä täytyy meidän sitte pitää päivämatkat lyhyinä ja mieluummin antaa elukkain syödä tukevasti, kuin heittää pois ainoatakaan ohrasäkkiä."
"Hyvä. Tästä on matkaa Dangra-dshum-tsolle 510 engl. penikulmaa; 16 penikulman päivämatkoja pitäen se taival viepi 51 päivää. Jos vielä lisäämme lepopäiviä 15, niin täytyy meidän marraskuun 25. p:ksi ehtiä tuolle järvelle. Muulit näyttävät minusta vastustuskykyisemmiltä kuin hevoset; meidän täytyy yrittää pelastaa edes kantajoukko tukevia muuleja; myöhemmällä kyllä joku keino keksitään, kun tapaamme ensimäiset paimentolaiset."
"Kyllä kaiketi. Pahimmassa tapauksessa voivat ladakimme kantaa välttämättömintä, meidän kaikkien kulkiessa jalkaisin."
Neljä hevoskuormaa maissia ja ohria oli kulutettu tässä leirissä; tästälähtein kuluisi päivittäin yksi kuorma, miesten muonavaroja lukuunottamatta. Mutta luultavasti menettäisimme myös päivittäin yhden juhdan, useasti ehkä kaksikin tai enemmän. Kuitenkin saatoimme aina toivoa löytävämme parempaa laidunta, jolla elukat pääsisivät jälleen voimistumaan, käännyttyämme kaakkoa kohti. Meillä ei vielä ollut mitään valittamisen syytä. Vuokratuista tankselaishevosista oli minulle ollut erinomainen apu. Saatoimme lähteä Lake Lightenin länsirannalta mukanamme 83 täysin kuormin sälytettyä juhtaa. Vene kojeinensa tarvitsi kaksi hevosta kuljetukseensa, mutta ajattelin säästää niitä pari päivää ja käyttää venettä omana kuljettajanansa yli ulapan.
Syyskuun 19. p:nä lähti seurueemme kotiinpalaava osa. Intialaisia minun tuli surku; eihän ollut heidän vikansa, etteivät kelvanneet ilman-alaan, eikä heillä ollut muuten vielä ollut tilaisuutta millään tavoin kunnostautua. Muonavaroikseen he saivat jauhoja, sokeria, teetä ja riissiä sekä lampaan. Manuel sai ottaa mukaansa koiranpenikoista yhden, johon hän oli kiintynyt. Muhamed Isa oli ommellut heille tyhjistä säkeistä teltin, suojaksi yökylmiltä. Sen koommin en ole heistä mitään kuullut. Puolentoista vuoden kuluttua tiedusti Manuelin isä minulta kirjeellisesti, minne hänen poikansa oli jäänyt, mutta minä sain vain sen verran selville, että hän oli Lehiin tullut ehein nahoin. Toivon kuitenkin, että hän jo on kotiutunut harhailuiltaan.
Lähteneet herättivät todellista kaipuuta, mutta minä viihdyttelin mieltäni puuhailemalla venettä kuntoon; se pantiin kokoon rannalla.