Mutta myrsky se vain paisui, tulta tuskin enää taisimme varjella, vaan ryömimme pian veneen alle, joka tällä kertaa sai kokonaisena tarjota meille suojaa. Kaikin kolme makasimme tässä tilapäisessä teltassa ja vankensimme sitä vielä purjeella ja kahdella tervatulla suojakatteella, joihin veneen puoliskot maamatkaksi kääritään, mutta jotka nyt olimme ottaneet mukaan varjellaksemme huonolla säällä yöpukujamme ja vuoteitamme. Katossa riippui lyhty, jonka sammutimme heti kun olimme päässeet tiloillemme; nyt valaisi kuutamo purjeen, myrsky ulvoi ja vaikeroi veneen ympärillä, mutta rantatyrskyt uuvuttivat meidät pian uneen.
Minimi-lämpömittari osotti -10,2 astetta; järvien läheisyydessä on aina leudompaa. Ani varhain olimme jo jalkeilla, muhkea nuotio elvytti meidät uuteen virkeyteen, ja sen liekeissä valmistimme aamiaisemme, jonka nautimme auringon katsoessa päältä. Yömajamme siirrettiin jälleen oikeaan elementtiinsä, tavarat sälytettiin kokoon, me nousimme veneeseen ja viiletimme itää kohti erään salmen suulle päin, joka jakaa Pul-tson uoman kahteen syvänteeseen.
Leveys oli näillä vain n. 60 metriä; eteläisessä syvänteessä oli vesi pienistä äyriäisistä monesti värjäytynyt milt'ei punaiseksi. Kulkea mutkittelimme lounaaseen päin emmekä tavanneet 14 metriä suurempaa syvyyttä. Nyt nousi luoteesta aika vankka puhuri, joka pani aallot hilpeästi väplättämään ja kohisemaan veneemme laitoja vastaan. Jospa vain saisimme lounattuulen, niin kelpaisipa sitä lasketella herroiksi sovittuun yhtymäkohtaan. Saatammepa kotvan aikaa varrota rannalla! Se on somasti kaartunut ja sillä on neljä pengertä, kukin noin 2 metriä korkea.
Paluumatkalla kaakkoa kohti luodattiin uudella linjalla, jonka suurin leveys oli lähes 19 metriä. Nytpä meillä oli suotuisa laitatuuli, me laskimme airot veneeseen, vedimme purjeen mastoon ja kulkea viiletimme salmea kohti. Meidän juuri lipuessamme sen itänokan editse pistihe rannalta näkyviin ratsasmies muutamien vapaitten ratsujen sekä useampien jalankulkijain kera. Se oli Muhamed Isa, joka oli kiirehtinyt vastaamme. Nyt sai Rabsang yrittää soutaa Rehim Alin asemesta; mutta hän liikutteli airoja niin taitamattomasti, että otin vanhan soutajamme jälleen armoihin. Sanoimme hyvästi pelastusseuralle ja ohjasimme kulkumme järven pohjoiseen syvänteeseen, jonka syvyys oli korkeintaan kolme metriä. Sen pahempi kääntyi tuuli nyt pohjoiseen ja tuli niin kylmä, että niinä kahtena tuntina, jotka meidän vielä piti kulkea pohjoisrannalle päästäksemme, palelimme kuin koirat.
Muhamed Isa oli tuonut meille sen ikävän sanoman, että leiristä n:o 23 oli jälleen kuollut kaksi hevosta ja yksi muuli; illalla kuoli sitten vielä kolmas hevonen. Muuten oli karavaani leirissä n:o 25 tervennä ja hyvällä tuulella.
Kello kuudelta olimme jälleen "kotona". Syötyäni nälkääni kelpo illallisen, haastoin Muhamed Isan ja Sonam Tseringin puheilleni.
"Kuinka monta hevosta meillä vielä on?"
"Neljäkymmentä."
"Entä muuleja?"
"Neljäneljättä."