Talvi-illat kävivät yhä pitemmiksi, ja elämämme kului yksinäisesti ja yksitoikkoisesti. Mutta pahinta oli, että kevyempi luettavani loppui. Joutohetkieni kuluksi annoin ladakilaisten sitte kertoa satuja ja tarinoita omasta maastaan ja kirjotin joitakuita niistä muistiin. Annoin myös jokaisen palvelijoistani kertoilla omista elämänvaiheistaan, mutta niistä tekemäni muistiinpanot eivät ole erittäin merkillisiä, sillä näillä ihmisillä ei ole juuri paljoa kerrottavaa ja kaikki on heidän mielestään niin luonnollista ja merkityksetöntä. Heiltä täytyy kysellä ja lypsää, kuitenkaan saamatta mitään heiltä ulos. Ani harvoin he edes tietävät sen europalaisen nimeäkään, jota vuosikausia ovat palvelleet, ja omaa isäänsä he eivät osaa sanoa. Mutta sen he tietävät tarkoin, montako eläintä kulloinkin oli ollut karavaaneissa, joita he vuosikausia sitten olivat saatelleet, ja minkä väriset eri hevoset olivat olleet. Muuan ladakilaisista, joka on matkustanut Länsi-Tibetin asuttujen alojen läpi, voi mainita minulle jokaisen leiripaikan nimen, kuvata sen tarkasti ja sanoa, oliko laidun siellä hyvä tai huono. Kaikesta mikä koski maasuhteita, oli heillä siis kerrassaan uskomattoman hyvä muisti.
Tämän matkakertomuksen koko ei tosin salli minun ryhtyä laveisiin henkilökuvauksiin, mutta tarpeen on kumminkin, että edes aivan lyhyeltä esittelen lukijalle pienen joukkoni. Alkakaamme siis Rabsangista, hänestä joka etsi susien ahdistamaa hevosta. Hän on "bod", s.o. buddhalainen, tai oikeastaan lamalainen; hänen isänsä nimi on Pale ja äitinsä Rdugmo, kotoisin Ladakin Tshushutdshoqman kylästä. Ammatiltaan hän on "semindar", maanviljelijä, viljelee ohraa, vehnää ja herneitä, omistaa kaksi hevosta ja kaksi jakia, muttei lainkaan lampaita, ja maksaa veroa 23 rupiita vuodessa maharadshalle, muttei sen sijaan mitään maksuja lamoille. Kerran vuodessa hän afghanilaisten kauppiasten palveluksessa matkustaa Jarkentiin ja saa koko matkasta 50 rupiita palkkaa. Kauppiaat vievät kankaita, koralleja, teetä, indigoa y.m.s. Jarkentiin, missä asuvat hindulaisten karavaaniseraissa ja viipyvät siellä 20 päivää myydäkseen tavaransa ja ostaakseen sijaan silkkikankaita, huopa- ja tavallisia mattoja j.n.e., jotka sitte myyvät Peshawarissa. Rabsang oli etupäässä palvellut muuatta rikasta Kabulin kauppiasta, hadshi Gibar Khania. Kuutisen vuotta sitte hänellä oli muuan seikkailu Suget-davanin solassa, missä hänen karavaaniaan vastaan sattui 12 Badakshanin miestä, jotka olivat velkaa hadshille. Mutta nuo 12 olivat hurjailleet Jarkentissa eivätkä senvuoksi nyt voineet maksaa velkaansa. Afghanit, joita oli vain viisi miestä, karkasivat heidän kimppuunsa, ja siitä syntyi ankara tappelu, jossa oikein verta vuoti. Se oli Rabsangin pahin seikkailu. Kapteeni Deasya hän oli palvellut viisi kuukautta ja erästä toista englantilaista yhtä kauvan. Hänen itsensä ollessa matkoilla viljelivät hänen vaimonsa ja veljensä hänen peltonsa ja hoitivat hänen asioitaan.
"Voitko niin kauvan poissa ollessasi luottaa vaimosi uskollisuuteen?" kysyin häneltä.
"En" hän vastasi, "mutta Ladakissa ei siitä välitetä."
"Mitäs tapahtuu, jos hän sinut pettää toisen miehen kanssa?"
"Silloin täytyy tämän antaa minulle lammas sovitussakoksi."
Näin pitkälle tultuamme en enää saanut Rabsangista sanaakaan puserretuksi.
Karavaanissamme hän on välittömästi Tseringin käskynalainen ja taluttaa niitä neljää hevosta, jotka kantavat telttaani, vuodettani, jokapäiväisiä tarvearkkuja ja keittiökalustoa. Hän on ylikokin apulainen ja huolehtii koko illan tulen vireillä pitämisestä hiilipannussani. Hän tuo Tseringille polttoainetta ja vettä keittämistä varten ja on muuten erinomaisen väkevä ja kelpo mies.
Vuotta myöhemmin hänellä tuli olemaan erikoinen osansa karavaanissamme.
Muhamettilaisesta Rehim Alista olen jo puhunut. Hän on apulaiseni päivämatkoilla. Guffaru on seurueen vanhin ja hevoskaravaanin päällysmies; niinmuodoin hänen tehtävänsä yhä vähenevät hevosten kuollessa. Hadshi Gulam Rafve on käynyt kahdesti Mekkassa; hän on Muhamed Isan kokki. Shukkur Ali on tehnyt paljon merkillisiä matkoja, jotka vaatisivat erikoisen lukunsa: meillä hän on erään hevoskaravaanin osaston johtaja, mutta hoidokkaita on hänellä enää vain kaksi. Gaffar on nuori muhamettilainen, joka seuraa hevosia, kokoo polttoainetta ja kantaa vettä. Samat toimet on nuorella Tseringillä, Ishe Tundupilla ja Adulilla; viimemainittu, uuttera ja kelpo mies, tuli palvelukseeni ansaitakseen niin paljon rahaa, että voi ostaa talon Lehissä ja ottaa vaimon. Islam Ahun on hevosten hoitaja. Bolu kuuluu karavaaniini ja on Tseringin apulainen. Galfan, joka on paljon matkustellut Länsi-Tibetissä, on muulinajaja. Ishe Tundup kaitsee lammaskarjaamme. Lobsang Rigdal, leikillä lamaksi kutsuttu, on hevoshoitajia. Hän on tullut mukaan ansaitakseen rahaa, jonka aikoo antaa isälleen ja vanhemmille veljilleen, koska nämä aikaisemmin ovat hänestä huolta pitäneet. Hän on matkueen leikinlaskija ja näyttää hyvin koomilliselta. Tashi, myöskin hevosmiehiä, on paraita miehiämme. Tundup Sonam ylläpitää karavaanin luikun käyttökunniaa ja varustaa pöytäämme aina tuoretta lihaa. Hän ei juuri koskaan ammu harhaan ja on niin levollinen ja vakava kuin viilikulho. Hän oli jo kerran ennenkin palvellut minua, v. 1902, kun matkustin Lehistä Jarkentiin. Gartshung kuuluu muulikaravaaniimme ja tuli palvelukseeni parantaakseen raha-asioitaan. Muuan pieni, hintelä, mustapartainen, 50-vuotias mies tuntee nimen Tashi Tsering; "ennen oli nimeni Islam Ahun," sanoo hän, ja on siis vaihtanut uskontoa, vaikka harvoin sattuu, että muhamettilainen kääntyy lamalaisuuteen. Hänkin on erään hevososaston ohjaaja. Rub Das on gurkha-heimoa ja kotoisin Sitangista; hän on meidän "kaikkemme kaikessa", hiljainen mies ja työteliäs kuin orja, joka ei tarvitse vähintäkään kehotusta. Tundup Galfan on satujen kertoja, jonka kieli vielä kauvan laulaa päivätyön päätyttyä; sen ohessa hän on ylikokki ladakilaisten mustassa teltassa. Namgjal on aasin-ajaja ja paraita miehiämme, Sonam Tsering muulien päällikkö, Kurban ei ole muuta kuin isänsä Guffarun poika, ja Tsering on minun ylikokkini.