Muutamalla kunnaalla näimme nyt viisi miestä. Ne olivat Muhamed Isa ja hänen neljä seuralaistaan, jotka olivat lähteneet etsimään harhaan eksyneitä: 14 hevosta, 8 miestä, 16 lammasta ja 2 koiraa! Me voimme heille ilmottaa, että jäljet johtivat paljon koillisempaan; ja mainittuaan meille muulileirin paikan hävisivät he jälleen lumipyryyn. Etsittyämme kauvan turhaan jälkiä ja leirinuotion savua pysähdyimme lakealle pengermälle, koska siellä oli laidun hyvä, ja kokosimme lantaa valkean laittamista varten — jopa olikin aika, sillä Robert ja minä olimme vilusta puoli kuolleita.
Asemamme oli kerrassaan surullinen. Emme tienneet missä muulien leiripaikka oli, eikä meillä ollut aavistusta minne hevoset olivat joutuneet. Lampaat olivat todennäköisesti menneet meiltä ijäksi päiväksi tässä susista siunatussa seudussa. Tsering oli jäänyt peräämme ja voi mokomassa tuiskussa helposti kadottaa jälkemme. Itse emme voineet muuta tehdä kuin sulatella jäseniämme. Tunnin verran istuttuamme tulen ääressä ja hiukan virkistyttyämme tuli "lama" aukean yli ja vei meidät Sonam Tseringin luo, joka muuliparvensa kera oli leiriytynyt muutamien kunnaiden taa. Tämä kelpo mies itki suuresti tappioitamme: Muhamed Isa oli tällä kertaa ollut kehno opas! Yhdeksän muuliaasia oli meiltä mennyt muutaman harvan tunnin aikana tässä hirveässä vuoristossa, joka todennäköisesti on sen vuorijärjestelmän läntinen jatko, jota idempänä asuvat mongolit nimittämät Buka-magnaksi, "Villin jakin pääksi". 20 muulia oli siellä vielä jäljellä, mutta niistäkin oli kaksi jo tuomittu kuolemaan. 25 eloon jääneestä hevosesta oli yksi kantamuksineen jätetty muutamaan rotkoon ja oli kaiketi jo kuollut. Iltamyöhään saakka oli vasta yksi kaivatuista osastoista, nim. Tsering antanut elonmerkkiä itsestään.
Itsestään selvää siis oli, että meidän leirissä n:o 47 täytyi pitää lepopäivä. Aamun sarastaessa minut herätti lampaitten määkinä! Niiden paimen oli kyllä aluksi seurannut hevosten jälkiä, mutta luopunut niiltä huomatessaan muulien puuttuneen hevoskatraasta sekä alkanut omin uhin etsiä muulien jälkiä. Pimeässä hän oli joutunut kokonaan harhaan, ja eräässä solassa oli lampaista yksi kieltäytynyt seuraamasta mukana. Hän oli sitä kantanut jonkun matkaa, mutta pian huomattuaan sen jäykistyvän ja kylmenevän viskannut sen kuolleena jäljelle. Ennen pimeän ja susien tuloa oli hän laumansa kera paennut vuorenrotkoon, sitonut vuohet ja lampaat piiriksi ja itse asettunut sen keskelle lämpimänä pysyäkseen ja susia tähystelläkseen. Nämä eivät kuitenkaan olleet uskaltaneet hyökätä hänen kimppuunsa. Aamuhämärissä hän oli löytänyt yhdet monista leiriin n:o 47 johtavista jäljistä.
Aamupäivällä saapui leiriin sitte vielä kaksi kaivatuista miehistä arkkuja kantaen. Yksi hevonen siis oli jätetty jälkeen. Islam Ahun, hevoskaravaanin johtaja, oli kuitenkin ollut kylliksi viisas kulkeakseen lyhintä tietä ennen mainitun pienen järven rannalle, missä oli leiriytynyt hyvälle laitumelle. Muhamed Isa ja hänen seuralaisensa olivat eksyneet yöllä ja nukkuneet nuotion ääressä, saamatta muuta kuin lunta syödäkseen ja juodakseen. Mutta hekin pian osasivat luoksemme, ja niin olivat karavaanimme sirpaleet jälleen yhtyneet.
Täällä nyt pantiin syrjään kaikki, mikä ei ollut välttämätöntä matkalla: säkkejä, nuoria, hevosenkenkiä, työkaluja ja keittiötarpeita; arkkuja poltettiin, sitten kun olimme purkaneet niiden sisällyksen toisiin. Täten hyljätyt tavarat muodostivat aika korkean kasan, ja siten vapauduimme kahdesta hevoskantamuksesta. Sitte laskimme jäljellä olevat tavarat ja huomasimme, että meillä veneen kera oli 32 kantamusta. Meillä oli 20 muulia, joista kaksi henkihieverissä, ja 21 hevosta, niistä samoin kaksi kuolemaa tekevätä, siis kaikkiaan 37 käyttökuntoista juhtaa; ainoastaan Robert ja minä saimme ratsastaa; meillä oli siis vielä kolme vapaata hevosta, mutta kantamukset kasattiin illalla niin että kaikki juhdat, paitsi nuo neljä loppuaan tekevää, saivat jotakin kannettavakseen. Neljä niistä lastattiin maissilla ja ohrilla, riisiä oli vielä seitsemän kantamusta, jauhoja viisi, leipää yksi, mutta voita, jota ladakilaiset käyttivät teehensä, enää vain puoli kantamusta. Luulimme jauhoilta vielä tulemamme toimeen kuukauden päivät; riisivarastosta piti eläinten saada viisi kantamusta, ja minä varotin väkeäni olemaan vaivaisten eläinten suhteen mitä säästäväisimpiä. Tundup Sonam ampui kolme antiloopia, juuri kun lihavarastomme loppui. Jotkut ladakilaisista saivat nylkeä ja palotella riistan, ja kuu he illalla saaliin kera palasivat leiriin, kuultiin heidän vetelevän vuorolauluaan — samaa, jota he kotona Ladakissa laulavat, kantaessaan "dandya", tavallista taakkaa. Yhden antiloopeista olivat kuitenkin pistäneet tyyten poskeensa, ennen kun palottelijat olivat paikalle tulleet.
Seuraavassa leirissä päätimme levätä pari päivää, ja Tundup Sonam otti viedäkseen meidät eräälle edempänä olevalle järvelle, jossa kasvoi mainion hyvää ruohoa.
Lokakuun 24. päivän vastaisena yönä kuoli vielä hevonen ja kaksi muulia, niin että meillä oli nyt enää vain 38 juhtaa. "Vankimmat ovat vielä elossa", sanoi Muhamed Isa tapansa mukaan!
Pohjoisessa kutistui kokoon se korkea vuorijono, joka meille oli niin monia kärsimyksiä aiheuttanut; sen harjanteiden näki jatkuvan itään päin. Erään tasangon yli kuljettuamme saavutimme pian tuon pienen järven, jonka lujasti jäätynyttä pintaa ympäröi keltaisina hohtavat ruohikot. Vettä saimme lähteestä, joka muodosti pienen, umpeen jäätyneen altaan; sen jäähän hakatusta avannosta saivat eläimet juoda minkä jaksoivat; nepä eivät kolmeen päivään olleet saaneet vettä maistaakaan. Hiekkamaa oli jäätynyt niin kovaksi, että rautaiset telttaseipäät mutkistuivat, kun niitä siihen iskettiin. Taivas oli pilvessä ja kova tuuli kävi, mutta itäkaakossa päin maaperä näytti suotuisalta. Neljä telttaa seisoi yhdessä rivissä, mutta minun tuulen puolella, jottei minun tarvinnut kärsiä toisten savusta.
Leirissä n:o 48 viivyimme kokonaista kolme päivää, ja lounattuuli ulvoi lakkaamatta: "kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!" Minulta päivät kuluivat aika hitaasti, mutta eläimille lepo oli tarpeen. Ensimäisen päivän aamulla virui hevosemme n:o 39 kuolleena laitumella, ja merkittiin samalla numerolla kuolleitten luetteloon!
Sudet olivat hävyttömiä ja ullittivat aivan leirimme vieressä, mutta oppivat kohteliaisuutta, kun Tundup oli kaatanut yhden kiljukidan, joka juoksi jäälle ja kallistui kuolemaan keskelle järveä. Se lurjus sai pian toverikseen korpin, joka oli jo siihen määrään roistoutunut, että nyppi elävien hevosten harjoja ja teki niille kiusaa laitumella. Jo illalla kello 9 aikaan oli meillä -21,1 astetta ja yöllä -28,1 astetta!