Useampia harvinaisia jäätymäilmiöitä voi havaita, jotka vaihtelevat vyöhykkeittäin. Välistä näkee aivan kirkkaassa, tummahkossa jäässä lukemattomia, pystyssä olevia valkoisia kuvioita, jotka sivuilta katsellessa näyttävät tammenlehdiltä, mutta ylhäältä katsellessa tähdiltä, joissa on neljä paperinohutta sakaraa. Toisin paikoin näkee kirkkaassa jäässä valkean, huokoisen jään muodostamia murskautumia; ne ovat myrskyn seurauksia, joka on särkenyt alkutalven ensimäisen jään, niin että murskautumat ovat ummistuneet lopullisen jäätymän sisään. Pitkistä kapeista repeämistä on vettä pursunut jäälle ja hyhmettynyt usein metrinkorkeiksi väliseiniksi, jotka muodostavat merkillisiä holveja ja seinämiä, reunojen ja huippujen toisinaan ollessa teräviä kuin veitsen terä. Rabsangin tarvitsi niitä vain puhkaista saadakseen reelle tilaa; mutta nämä jääaidat ovat perin harhaanviepiä ja vaikeuttavat etäisyyksien määrittelemistä.
Luotasimme kahdeksassa avannossa, ja suurin syvyys oli vain kurja 9,8 metriä. Järvenpohja on mustaa savimutaa. Avannon hakkaaminen kirveillä ja tuurilla vei aina hyvän neljännestunnin ajan. Heti kun viimeinen isku on puhkaissut jääkatteen, pursuaa tummanviheriää, kirkasta, kylmää vettä ylös ja täyttää jääkuopan, ja sitten lasketaan luotauspaino nuoransa päässä alas syvyyteen.
Ensimäinen luotauslinja oli vienyt meiltä kohtuuttoman paljon aikaa, etupäässä alituisten keskeytysten ja kuormain alinomaisen purkamisen ja uudestaan pakkaamisen vuoksi, ja vielä oli jälellä hyvä matka toiselle rannalle, kun aurinko jo teki laskuaan punaisten ja palokeltaisten pilvien taa. Mutta taivaalla helotti täysikuu, kallionkieleke häämötti terävänä ja helposti huomattavana, ja niinpä kiiruhdimme minkä voimat sallivat. Jää oli tukalan epätasaista, niin että sain pitkiä matkoja käydä jalkaisin. Kylmänä, valkeana ja autiona järven jääkansi ulottui kaikille suunnille; kaikki oli hiljaista ja äänetöntä, me kuulimme ainoastaan omain askeltemme rapinan sillä. Jos paimentolaisia oli leirissä sillä rannalla, jota kohden kiiruhdimme, niin mahtoivat ne olla hyvin ällistyksissään heitä lähenevistä mustista pilkuista. Mutta yötä ei valaissut yksikään nuotio, eikä susien ulvontaakaan kuulunut. Vielä viime avannon kohdalta katsottaessa ei kallionkieleke ollut sanottavasti suurentunut; emmekä pimeässä muutenkaan voineet päätellä, miten pitkältä meiltä oli vielä kuljettavana. Niinpä tallustimme sitte herkeämättä, kunnes Rabsang yht'äkkiä pysähtyi ilmottamaan, että olimme enää vain muutaman sadan askeleen päässä kuivasta rannasta.
Sinne jätimme reen seisomaan ja matkasimme edelleen etumaista vuoristoa kohti, jonka juurella makasi hajallaan useita alassyösseitä kallionlohkareita. Sitte kokosi Rabsang niin paljon polttoainetta kuin löysi — meidänhän täytyi virittää merkkituli toisten varalle. Vihdoin nämä tulivatkin täyttä ravia, Tashi, Ishe, Bolu ja Islam Ahun, kaikilla raskaat kuormat kannettavanaan, sillä he olivat pitäneet parempana heittää reet jäljelle ja itse kantaa tavaramme. Kaksi tuntia myöhemmin havaittiin muutamia mustia pilkkuja jäällä; ne olivat luoksemme saapuva apujoukko, niin että minulla nyt oli luonani kymmenen miestä. Jäältä käsin he olivat huomanneet tulta neljästä kohden; meitä ympäröi siis paimentolaisia joka haaralla, mutta me emme tarvinneet niitä emmekä niistä sen enempää välittäneet.
Kokemuksesta viisastuneina järjestimme kulkumme seuraavana päivänä niin käytännöllisesti kuin suinkin. Islam Ahunin oli määrä palata pääkortteeriin, koota talteen kaikki tielle jättämämme tavarat ja huolehtia siitä, että vene noudettaisiin. Rabsang ja Tashi vetivät rekeäni ja muut seitsemän kantoivat kuormastoamme. He seurasivat ensinnä muuatta rantatietä, ennen kuin tulivat jäälle ja lähtivät painaltamaan tämänpäiväiseen luoteiseen suuntaamme. He olivat koko päivän näkyvissämme, kulkien hanhenmarssissa, hoippuen, keinuen ja laulaen, väliin istahtaen huoahtamaan, käyttäen silloin taakkaansa selkänojanaan. Mutta omin apuinsa he eivät pääse ylös; kuudelle se kyllä käy helposti, mutta seitsemännelle, s.o. sille jonka ensin on noustava pystyyn, on se vaikeampaa. Hän vyöryttelee vatsallaan maassa ja kohottautuu sitte sauvan avulla koholle, ja kun se hänelle viimein on onnistunut, auttaa hän toisetkin jalkeille.
Jää oli nyt mainiossa kunnossa, paljoa parempi kuin edellisellä luotauslinjalla. Myöskin sen suolapitoisuus oli vähempi, mikä riippui siitä, että länsimyrskyt olivat ajaneet suolaa itäänpäin. Pitkät matkat oli jää puhtaana ja kirkkaana edessäni, päilyen miltei mustan-vihertävän värisenä. Aluksi en tiennyt, mitä minun oli sanottava, liikkuessamme näiden tummain pintojen yli. Oliko ehkä pohjassa lämpimiä lähteitä, jotka eivät salli järven paikoittain jäätyä? Mutta siihen näköön pian tottuu, jää kestää kulkijan ja on vähintäin 17 sentimetrin vahvuinen, järven suurimman syvyyden ollessa 9,68 metriä. Minä istun kuin mikäkin Buddhanpatsas pienessä reessäni, jalat ristissä allani, tupakoin, teen havaintoja ja muistiinpanoja ja iloitsen siitä, että saan viettää uudenvuodenaatto-iltaani Ngangtse-tson jäällä. Puolipäivän aikaan nousi lounaistuuli, joka pakotti minut istumaan takaperin, jotten paleltuisi. Uudenvuodenpäivänä jatkoimme taas työtä.
Muuan keilanmuotoinen vuorenhuippu etelään päin leiristämme n:o 99 halkaisee majakkatornin tavoin koko järveä. Nain Sing, joka on koskettanut Ngangtse-tson pohjoisrantaa, on piirtänyt järven reunapiirteet yleensä oikein, mutta varsin kömpelösti järven lounaisosan. Siellä nimittäin vesiallas on saanut kaidan puolikuun muodon kuten itärannallakin. Samaten hän on piirtänyt sangen virheellisesti järven eteläpuolisen vuoriston, mutta se ei olekaan mikään ihme, koska hän on nähnyt sen vain kaukaa eikä niinmuodoin kyennyt saamaan oikeaa käsitystä sen laadusta. Yhtä vaikeaa on saada käsitystä jostakin järvestä, jos sen on nähnyt vain lakealta rannalta; näköala on mahdollinen ainoastaan jostakin solasta tahi joltakin vuorenhuipulta.
Me kysyimme toisiltamme, voisimmeko päästä etelärannalle vielä ennen hämärän tuloa, sillä matka sinne näytti vielä määrättömän pitkältä. Puolipäivän aikaan rupesi tuulemaan aika ankarasti, kuiva suola pölysi ilmaan valkeina pilvinä, päätyi jäälle ja peitti meiltä näköalat. Reessä istuen minä olin myrskylle aivan alttiina ja sain varoa suutani aukaisemasta. Paikoin oli jäällä pieniä aaltomuodostumia, kuten se olisi syntynyt kesken järven lainehtimista; nämä jääpallot lankeavat jyrkimpinä itäkoilliseen päin, aivan tuulen suuntaan. Niiden laaksokohtiin on kokoutunut tuulen pyryttämää suolatomua, josta jää on saanut omituisen, moaree-silkin näköisen muodon. Koko järven itäpuolisko peittyy näkyvistämme niiden kallioryhmittymien taa, joiden läheisyyteen olemme asettuneet leiriimme n:o 99. Täältä kuljimme yhä eteenpäin järven eteläpoukamaan päin. Vuortenrinteillä kävivät laitumella jakit, jotka illan tullen muuan mies ajoi alas laaksoon. Etelässäkin päin näimme telttoja, jakeja ja kokonaisia kiangi-laumoja. Alangolta niitä katsellessamme näytti siltä, kuin olisivat ne käyskennelleet keskellä järven jäätä. Viimeisessä luotaus-avannossa sai kirvestä ja tuuraa iskeä yhä syvemmälle jäähän, voimatta sen läpi tunkeutua. Vasta murskattuamme sitä 44 sentimetrin syvyydeltä pulppusi vesi voimalla ylös, tuoden mukanaan tavallisia pieniä punaisia äyriäisiään — järven suolapitoisuus ei niinmuodoin ollut kovin vahva. Vähän etempänä voi nähdä jään lepäävän savipohjan päällä, ilman vesikerrosta välillä; sitten saavuimme kaljulle rannalle ja olimme iloiset päästessämme kerrankin irti kaikesta kasvullisuudesta. Polttoainetta löysimme tarpeeksi ja samoin vettä, sulattamalla muutamia jääkimpaleita. Järven suurin syvyys oli näillä kohdin 9,4 metriä, siis hiukan pienempi kuin toisella rannalla.
Tammikuun 2. päivänä -22,2 astetta. Tänään piti käydä neljäs luotauslinjamme; — myrskyssä; tuskin viisi tuntia sitä tosin vain kesti, mutta kuitenkin —! Meidän tuli pyrkiä lounaiseen päin, siis tuulta vasten. Lisäksi oli jää joka paikassa perin vaikea kulkea, — arvatenkin seurauksena järven melkoisesta mataluudesta näillä paikoin. Suurin syvyys täällä nimittäin oli 3,23 metriä. Päiväkirjassani on mainittuna, että tämä oli pahimpia, jollei aivan kaikkein pahin päivä koko matkallani. Mutta aina johtuu ajattelemaan, että nykyhetki on kaikista pahin, ja unohtaa, mitä ennen oli pahimpana pitänyt. Myrsky vyörytti suolaa paksuiksi pilviksi, jotka suhisten kiitivät jäätä pitkin vasten meidän silmiämme. Huutaessani, että molempain "hevosteni" piti pitää ennakolta määrätty kurssi, sain suuni täyteen suolaa, jonka mausta sitä vähemmin pääsin irti, kun sitä sain sieramenikin täyteen. Silmät mokomasta veristyvät, vettyvät ja kirpelöivät. Käyttäessä luotausliinaa useamman päivän ajan kädetkin peittyvät suolalla; ja jos niitä joka luotauksen jälkeen pyyhkii, niin särkyy niissä nahka aivan verille asti. Mutta pian käyvät kädet sinisiksi, jäykiksi ja turroiksi, ja mitä tukalimmin voin — kynää kuten mitäkin talttaa koko kourani voimalla käyttäen — tehdä muistiinpanoja; muut merkitsemiset olivat mahdottomia. Rabsang ja Tashi ainakin pysyvät lämpiminä, sillä tänään heidän on ponnistettava voimiaan viimeiseen asti, vetäessään rekeä vasten myrskytuulta. Missä jää on paljas, kompastuvat he ja lankeevat; kerran syöksyi Tashi syliini aivan myllerryksissään. Usein on tuulenpaino niin vahva, että reki vetäjineen käy vallan takaperin eikä saa tukea, jolleivät miehet jäykkinä nojaudu suolakokoa vasten. Minäkin olen niin jäykistynyt ja turtunut, etten kykene kohottautumaan pystyyn, vaan istua törötän paikallani koko sen ajan, jolloin avantoa isketään auki.
Erään avannon kohdalla, joka tehtiin peilikirkkaaseen jääkenttään, sieppasi myrsky minut rekineni valtoihinsa ja kiidätti kuin mitäkin jääpurtta järven yli. Koetin jarruttaa vastaan jaloilla, mutta niissä ei ollut hituistakaan väkeä, ja pehmeät huopasaappaani liukuivat huikeasti jääkenttää pitkin, kykenemättä lainkaan vastaan panemaan. Vihdoin rekeni kuitenkin onneksi — ennen kuin pääsin vallan lähelle eilistä leiripaikkaa — kääntyi kyljelleen ja minä kiepsahdin siitä ulos, liidin vielä vähän matkaa samassa vauhdissa jäätä pitkin ja päädyin viimein muutamaan suolakokoon. Rabsang tulla viiletti luistellen perässäni, saattoi reen ja minut jälleen pystyyn ja vei meidät ehjin nahoin takaisin avannolle.