"Hedin sahib, meillä kummallakaan, teillä ja minulla, ei ole aikaa virua täällä viikkoja ja kuukausia ja odotella Gyangtsesta tulevaa vastausta. Auttamaan teitä postiyhteyteen Gyangtsen kanssa en voi suostua. Olen perusteellisesti punninnut asiaa ja neuvotellut sen johdosta sihteerieni kanssa, jotka samoin kuin minä ovat devashungille vastuunalaisia. Me olemme sitä mieltä, että ainoa mitä voitte tehdä on seuraava: te jatkatte matkaanne Labrengin alueelle, Tashi-lunpoon. Minä pyydän teidän jo ylihuomenna lähtemään."
Mitä merkitsi tämä mitä odottamattomin käänne? Eilen en olisi saanut astua askeltakaan etelään päin, ja tänään pyydettiin minun mahdollisimman pian painamaan kohti kiellettyä maata! Oliko Hladshe Tsering saanut salaisen käskyn Lhasasta? Oliko hän saanut tiedon, että tashi-lama minua todellakin odotti? Siitä hän ei virkkanut sanaakaan, ja minä olin liiaksi viisas sen enempää kyselläkseni. Vai olimmeko me sotajuonen uhreja, jonka tarkotuksena oli saattaa meidät mahdollisimman pian Gyangtseen, missä minut sitten pakotettaisiin palaamaan Dardshilingin yli Intiaan? Sillä siellä voi devashung vedota siihen sopimukseen, jossa nimenomaan sanotaan, että vain niillä on oikeus kulkea maassa, joilla on passi Lhasasta. Siten saisi matkani lyhyen lopun. Ehkäpä oli parempi kääntyä tuntemattomaan maahan Dangra-dshum-tson länsipuolella, joka juuri oli matkan etevin päämäärä? Hladshe Tseringin rintaman muutos oli niin täydellisesti vierasta kaikelle, mitä ennen olin nähnyt ja kokenut Tibetissä, ettei käänne minua oikein miellyttänyt, ja minä kysyin itseltäni, pitikö minun todellakin syöstä suoraan englantilaisten, kiinalaisten ja tibetiläisten virastojen kitaan, joutuakseni lyhyen armonajan perästä riippuvaiseksi niiden armosta ja mielivallasta.
Ei sittenkään, tätä tilaisuutta ei millään ehdolla saanut laiminlyödä! Ngangtse-tson ja Shigatsen välillähän juuri on Tsangpon pohjoispuolella sen suuren, valkean alan itäinen osa, jolle ei yhdenkään europalaisen eikä punditin jalka vielä ollut astunut, sen maan, josta vielä ei ollut tunkeutunut edes hämäriä, tarumaisia kuulopuheitakaan maantieteellisiin käsikirjoihin! Vaikkapa minulla olisi tilaisuutta vallata vain tämä ainoa linja, niin eivät uhraukseni sittekään olisi turhat. Nain Sing on saanut kartalleen kaksi jokea, jotka juoksevat itään ja koilliseen päin Kjaring-tsohon yhtyäkseen; niiden yläjuoksun hän sijoittaa Ngangtse-tsosta etelään olevaan maahan. Niistä en vielä tiennyt mitään, mutta tulisin tietämään kaikki, jos otin vastaan Hladshe Tseringin tarjouksen. Olinhan sitäpaitsi jo huomannut niiden vuorijonojen, jotka Nain Sing oli sijoittanut karttaansa järven eteläpuolelle, olevan aivan mielivaltaisesti ja mielikuvituksellisesti piirretyt. Mutta missään tapauksessa en saanut nyt antaa aavistaa ihastustani, ja sen vuoksi sanoin sangen levollisesti ja arvelevaisesti:
"Hyvä, minä lähden ylihuomenna etelään päin, jos te minulle siksi voitte hankkia hevosia."
"Minä olen lähettänyt seudun kaikkiin laaksoihin miehiä ja käskenyt niiden toimittaa tänne kaikki saatavissa olevat hevoset. Täältä vie kaksi tietä Shigatseen. Jos kuljette järven eteläsivua, niin olette neljän päivän päästä Labrangin alueella; mutta järven itäsivua kulkien olette siellä jo kahden päivän perästä. Voitte itse valita kumman tien haluatte, mutta minulle olisi mieluisempaa, jos päättäisitte käyttää itäpuolista. Sillä minullehan on tärkeintä, että niin pian kuin suinkin joudutte pois maakunnastani!"
"Ei, minä valitsen länsipuolisen tien, voidakseni pistäytyä Dangra-dshum-tsolIe. Sillä minä tahdon itse nähdä tämän järven, ja sinne täytyy minun senkin vuoksi, että sen mainitsin postiosotteekseni ja siellä minua vartoo tashi-laman pikalähetti."
Tämä ilmoitus oli kaikkea muuta kuin valtioviisas, ja olisin kyllä voinut välttää suunnitelmiani paljastamasta! Hladshe Tsering kuohahtikin heti paikalla: "Dangra-dshum-tsolle? Ei ikinä! Järvi on pyhä; vuori Targo-gangri sen etelärannalla on pyhä, siellä on suuri Sershik-gumpan luostari, jossa asuu mahtavia, juonittelevia munkkeja; teidän menostanne järvelle seuraisi ikäviä selkkauksia. Ei, jos teillä on sellaisia aikeita, niin jätän teille vain yhden ainoan tien, sen nimittäin, joka kulkee Ngangtse-tson itäpuolitse. Minä en voi enkä tahdo pakottaa teitä, mutta minä pyydän teitä, antakaa minulle kunniasananne, ettette mene Dangra-dshum-tsolle."
Siten kadotin pyhän järven toistamiseen. Mutta etten vietä kadottaisi sitä tärkeätä tietä, joka minulle oli vapaana annoin kunniasanani. Liian hätiköivä avomielisyyteni harmitti minua kovin, mutta pianpa olin saava tilaisuutta iloitakin siitä, sillä jos minulla olisi ollut tilaisuutta nyt käydä pyhällä järvellä, niin olisin ehdottomasti tullut vangituksi sen rannalla — mutta se on toinen juttu, joka kuuluu myöhäisempään lukuun.
"Sanokaas minulle, Hladshe Tsering, luuletteko että minut tullaan pidättämään Labrangin alueella?"
"Kun teitä kerta ei vangita täällä Naktsangissa, niin tuskinpa teille niin käynee sielläkään. Miten minun tulee käymään, sitä en tiedä, mutta minä olen ollut seitsemän vuotta käskynhaltijana ja minun virka-aikani loppuu jo viiden kuukauden päästä; silloin ei minua suuresti liikuta, vaikka virkani menettäisinkin. Devashung on jo nylkenyt minua niin perinpohjaisesti, että minulta enää on vain vähä omaisuutta ja karjaa perittävänä. Nyt esim. matkustan maakunnassa kansan kustannuksella; paimentolaisten täytyy hankkia minulle ja seuralaisilleni koko ajan vetojuhtia ja ruokavaroja."