"Pantshen Rinpontshen ('pyhä opettaja', tashi-lama) täytyy kuitenkin jo kaksi kuukautta sitten olla kuullut minun tulostani! Hänen pyhyytensä on myöskin tiennyt, miltä taholta tulisin, sillä muuten hän ei olisi voinut lähettää postiani Dangra-dshum-tsohon."
"Pantshen Rinpontshe ei milloinkaan sekaudu maallisiin asioihin; niitä hoitaa kaikkia hänen veljensä, herttua (Kung Gushuk)."
"Mutta sittekin täytyy minun saada nähdä pyhä isä itsensä; minä tiedän, että hän odottaa minua."
"Vain pienelle joukolle kuolevaisia on sallittu näyttäytyä pyhän kasvojen edessä."
Silloin muistui mieleeni kiinalainen passini. Kun se sinisine kehyksineen ja punaisine leimoineen levitettiin nuoren kiinalaisen kasvoin eteen, tuli hän hyvin tarkkaavan näköiseksi, ja mitä pitemmältä hän sitä luki, sitä suuremmiksi kävivät hänen silmänsä. Hän luki sen vielä uudelleen läpi ja käänsi sitten sisällön hitaasti Lobsang Tseringille.
"Miksikä", kysyivät sitte molemmat, "ette heti kohta näyttäneet meille tätä paperia? Se olisi säästänyt kaikki päänvaivat!"
"Sen vuoksi, että passi on osotettu Itä-Turkestania eikä Tibetiä varten", vastasin niinkuin asianlaita oli.
"Se nyt on vallan sama juttu, kuu kerran jo olette täällä. Teillä on hyvin hieno kiinalainen passi ja olette sen vuoksi Kiinan suojeluksen alainen!"
Nuori kiinalainen otti passin ja katosi se mukanaan, ja Lobsang Tsering kyseli minulta vielä sekä katseli aseitamme ja muita esineitä. Mutta viimein kysyin häneltä, eikö hän tahtoisi katsella puutarhaammekin, ja söin hänen poissa ollessaan aika kiiruulla aamiaiseni. Sitte kiinalainen palasi ja selitti lyhyesti, että minä saan tulla juhlaan, että minulle ja kahdelle miehelleni varataan erityiset paikat, ja että kamariherra Tashi-laman hovista tulee noutamaan meidät, kun aika on!
Siunasinpa minä nyt kiinalaista passiani, jonka aikanaan suurella ajanhukalla olin Srinagarissa ollessani hankkinut kreivi Wrangelin kautta, kiinalaiselta lähettiläältä Lontoossa, hänen hallituksensa myönnytyksellä.