"Oletteko jo kuullut, että Hedin on Srinagarissa?"
"Oikeinko totta? Milloin sitte hän on saapunut?"
"Tänään! Hän varmaankin aikoo Tibetiin."
"Mutta sehän on häneltä kielletty, ja hallituksella on käsky estää häntä menemästä rajan yli."
"Niin kyllä, mutta voihan hän kiertää Tibetiä ja tunkeutua maahan pohjoisesta."
"Kyllä, sen hän on jo ennenkin tehnyt ja löytää kai varmasti tien."
Oli kerrassaan epämieluista joutua kuulemaan tätä keskustelua ja minä olin vähällä hukkua liemilautaseeni. Saatoin tuskin käsittää mitenkä niin minusta puhe oli. Minusta tuntui kuin olisivat nuo otteet sieluni unelmia ja harhakuvia erittelemässä ja yksitellen nimilapuilla varustelemassa, ruumiini istuessa ruokapöydässä lientä lusikoiden! Onnellisesti päästyämme kahviin katosin äänettömästi, ja siitälähtien aterioitsin aina kamarissani. Asemani oli ja pysyi tosiasiassa sellaisena, että minun täytyi karttaa kaikkea kosketusta englantilaisiin; he eivät saaneet osottaa minulle mitään palvelusta, enkä mitenkään tahtonut ilmaista todellisia suunnitelmiani. Mikä erotus edellisiin matkoihini verraten, joille olin aina lähtenyt venäläiseltä alueelta, missä jokainen, tsaarista alimpaan tshinovnikkaan asti, oli tehnyt kaikkensa matkani helpottamiseksi!
Seuraavana päivänä puhuttelin maharadshan yksityissihteeriä, punditi Deia Kishen Kaulia, komeata hienon näköistä herrasmiestä, joka virheettömästi kirjottaa ja puhuu englantia. Hän luki tarkkaavasti suosituskirjeeni ja lupasi ystävällisesti huolehtia kaikesta niin nopeasti kuin madollista. Puhelun aikana hän teki muistiinpanoja: vielä samana päivänä saisivat hänen asiamiehensä käskyjä, muuleja hankittaisiin, neljä sotamiestä määrättäisiin saattueeksi koko matkalleni, muonavaroja, telttejä ja kuormasatuloita ostettaisiin, ja hän täyttäisi mielihyvällä kaikki toivomukseni. Kukaan ei saisi aavistustakaan siitä, että puuhailu koski minua; kaikki voisi huveta siihen mutkikkaaseen koneistoon, jolla olin nimenä "maharadshan talous." Ja Deia Kishen Kaul piti sanansa ja tuli ystäväkseni. Joutuisasti ei homma kehittynyt, mutta valmistui se kuitenkin. Tibetistä ei puhuttu sanaakaan, varustauduinhan matkalleni Itä-Turkestaniin; mutta hänen merkitsevä hymyilynsä ilmaisi minulle, että hän älysi aikeeni.
Sellaisellakaan toiminta-asemalla, missä saa täydellisen vapauden, ei ole varsin helppoa sonnustaa karavaania matkavalmiiksi, saati sitte täällä, missä joka taholla oli tielläni juonitteluja ja valtiollisia saivarteluja. Srinagarissa riitti vastuksia ja viivytyksiä yllin kyllin, jo kirjeenvaihtokin pidätteli pitkän aikaa. Mutta viranomaisten oli mahdoton asettaa eteeni selviä esteitä, matkani saatua toisen nimen, ja osittaisella karavaanilla läksin Lehiä kohti, mistä varsinaisen matkani piti alkaa, heinäk. 16. p:nä 1906.
Myöhään päättyivät ensimäisen päivän puuhat, myöhään herätettiin minut aamulla, ja aurinko oli jo kiivennyt korkealle, ennen kuin olimme valmiit ensimäiselle varsinaiselle päivämatkalle Lehin tiellä.