Huhtikuun 5. päivän päiväkäsky määräsi Muhamed Isan vuokrattuine juhtinemme ja kuormastoinemme leiriytymään siihen kohtaan, missä Raga-tsangpo laskee Brahmaputran ylävarteen. Meidän joukkomme taas ratsasti Tshuktshung-tshangin vähäistä solaa myöten ylös eräälle vuoriston haaranteelle, joka ulottuu pääjoen rantaan saakka. Sieltäkäsin avautui suuremmoinen näköala yli päälaakson ja joen, joka luikertelee kaksihaaraisena soran ja hiekan halki. Alhaalta näkyi aasikaravaaneja pieniä kuin pisteet, mutta niiden kulkusten kilinä täytti koko laakson helinällään. Solasta laskeutui tie laakson pohjaan niin äkkijyrkkänä, että meidän oli täytynyt palkata ylimääräistä väkeä kantamaan matkatavaroita. Koska hevoset eivät voineet niitä kuljettaen kiivetä alas jyrkkiä vuorenseiniä. Syrjäisissä pikku jokihaaroissa ui isoja tummia kaloja, joita onkimassa istui Shukkur Ali. Kolmen metrin korkuiset hiekkasärkät ovat aivan tavallisia; niiden tuulenpuoleiseen, itäiseen jyrkkään sivuun on monin paikoin muodostunut kuljuja.
Laakson suu avautuu lounasta kohti ja sen taustaksi muodostavat jyrkät vuoret lyhyine poikkilaaksoinensa sievän näköalan. Tämän laaksonsuun kautta juoksee Brahmaputra kohti Raga-tsangpoa, joka täällä alajuoksunsa varrella on tunnettu Doktshun nimellä, samalla kun pääjokea nimitetään Dam-tshu'ksi (Tamtshok). Mutta näiden jokien yhtymäpaikalla ei näkynytkään mitään telttejä, ja myöhemmin selitti minulle Muhamed Isa, ettei hän voinut paikalle jäädä, koska seutu oli aivan karu. Sen vuoksi ratsastimme edelleen Tangnan kylään, jossa on kymmenen kivitaloa. Kylän asukkaat viljelevät hernettä, vehnää ja ohraa, mutta sato on epävarma.
En tahtonut millään ehdolla jättää näkemättä näiden kahden virran yhtymistä, ja siksi käskin väkeni laskeutua Dok-tshu-laaksoa myöten seuraavana päivänä yhtymäpaikalle. Mutta siitäpä ei vartioväki halunnut kuulla puhuttavankaan. Matkapassissahan oli selvästi sanottuna, ettei minulla ollut oikeutta mielivaltaisesti kuljeksia edes takaisin, vaan oli minun matkustettava suoraa tietä Ladakiin. Lopulta he kumminkin taipuivat ehdolla, ettei poikkeamiseni saanut kestää yhtä päivää kauvemmin.
Aamulla toi Muhamed Isa veneen ja airot joelle, samalla kun muutamat palkatut ladakilaiset kantoivat jokien yhtymäpaikalle eilistä tietämme myöten nuoria, kirveitä, salkoja, paaluja ja muonavaroja. Kun tulin rantaan, odotti siellä jo vene valmiiksi kokoonpantuna. Astuin siihen erään tibetiläisen kanssa, joka tunsi virran ja käytti airoja niin kätevästi kuin ei olisi elinikänänsä tehnyt muuta. Mutta hän olikin tottunut omaa venettänsä Tangnan rantojen välillä ohjailemaan ja tunsi kulkuveden laakson alasuuhun.
Kulkumme joen vuolaassa juoksussa tuli kumminkin jännittäväksi ja seikkailurikkaaksi. Joen lasku ei nimittäin ole ollenkaan tasainen, vaan vaihtelee asteettain; matalat, kuohuvat vuolteet vuorottelevat syvien rauhallisten suvantojen kanssa. Vuorenseinämistä on isoja ja pieniä lohkareita syöksynyt jokeen, ja toisinaan näyttää niiden lomitse pujotteleminen mahdottomalta. Mutta soutaja tietää miten ohjata venettään. Lähimmän vuolteen kohina kuuluu jo hyvän matkan päähän, joten me tiedämme tarkkaavasti tähystää eteemme. Jotkut ladakilaisemme juoksevat rantaa myöten varottaakseen meitä, jos todellinen vaara uhkaa.
Kiitäen mennä viilettelee vene alas virtaa. Soutaja istui äänettömänä hampaitansa yhteen purren; painaen jalkansa lujasti veneen pohjaan otti hän airoilla niin voimakkaita vetoja, että känsäiset käsirystöset valkenivat. Olimme jo onnellisesti suoriutuneet useista vuolteista ja luisuimme nyt rauhallisesti tummanruskeaa vedenpintaa pitkin suvannossa, kun äkkiä alkoi taas kuulua varottavaa jymyä, mutta nyt voimakkaampana kuin ennen. Samalla huomasin kahden ladakilaisen varottavan meitä huudoilla ja viittauksilla.
Nousin ylös, katsahdin ympärilleni ja huomasin Dok-tshun jakautuvan kahteen haaraan, joiden vesi syöksyi valkeana vaahtona teräväsärmäisten kallionlohkareitten väliin. Paikka näytti läpipääsemättömältä, kivien raot liian ahtailta veneellemme, jonka pohja voi millä hetkellä hyvänsä repeytyä salakariin. Useiden semmoisten karikivien kohdalla pulppuili vesi kirkkaina kuplina, jotka särkyivät nopeasti, muuttuen vaahtoavaksi hyrskeeksi. "Jos hyvin käy, niin olen iloinen", ajattelin itsekseni, antaen soutajan menetellä mielensä mukaan. Heti jouduimmekin virran nieluun, joka ei enää vastustelemisesta huolinut, ja yhä nopeammin kiidimme molempia vuolteita kohti. Voimakkailla vetäisyillä pakotti nyt soutaja veneen kääntymään vasempaan haaraan. Rannalla seisoivat ladakilaiset sanattomina haaksirikkoamme odottaen, valmiina kahlaamaan meitä vuolteesta pelastaakseen. Veneemme tölmäsi jo ensimäistä lohkaretta vastaan, mutta silloin ohjasi soutaja sen syvemmälle vedelle ja siitä pieneen putoukseen, jonka alapuolella veneemme toinen kylki taas sai sysäyksen. Nyt laajeni väylä, mutta kävi samalla matalammaksi, niin että vene otti lakkaamatta pohjaan, onneksi kumminkaan vuotoa saamatta. Virta oli siksi voimakas, että se ikäänkuin huuhteli meidät kivien ja matalikkojen yli.
Jonkin matkan päässä yhdistyivät molemmat jokihaarat ja joki muuttui syväksi ja hiljaiseksi. Soutaja, jonka kasvoilla ei ollut ainoakaan väre muuttunut, ryhtyi taas soutamalla vauhtia lisäämään. Olimme vielä laakson pohjoispuolella. Mutta juuri kun pääsimme polvekkeeseen, missä joki kääntyy etelää kohti, kuohui ja kiehui taas vesi raivokkaampana kuin koskaan ennen, ja nyt selitti rohkea soutaja, että etemmä meno oli mahdoton. Hengitykseni salpautui nähdessäni valkeavaahtoisen veden särkyvän kosken aalloissa; olisi tarvittu enää sekunti, ja vene olisi armotta kumoon viskautunut. Mutta viime hetkessä ohjasi soutaja aluksemme vastavirtaan, pieneen poukamaan, ja me nousimme maihin. Paikalle rientäneet ladakilaiset vetivät veneen maata myöten kosken alapuolelle, mistä taas alkoi vesitie.
Nyt soluimme mukavasti pitkin etelärannan jyrkän kallioseinän vierusta, syvyyden vaihdellessa l,6 metrin ja vajaan jalan välillä. Minulla oli sauvoin, jolla loitontelin venettä rannasta. Taaskin vei virta meitä laakson pohjoispuolta kohti ja me keinuimme ja hyppelehdimme useiden kapeiden, hauskojen, enimmäkseen kohtalaisen syvien vuolteiden läpi. Siellä ja täällä raapaisee tosin veneemme pohjaan, mutta puinen köli väistää sysäyksestä. Erään keskellä virtaa kohoavan jättiläispaaden alapuolella muodostuu vetävä pyörre, johon olimme vähällä joutua. Pääsimme toki onnellisesti ohitse ja vihdoin saavuimme siihen paikkaan, missä Dok-tshu laskee lumesta syntyneet vetensä Brahmaputran aaltoihin.
Tämä syrjäjoki jakaantuu laskiessaan kahdeksi suistohaaraksi, joiden somerorannat ovat puolentoista metrin korkuiset. Päähaaran vasemmalle rannalle löimme paalun, johon sidottiin köyden toinen pää, ja toisen pään vein minä soutamalla toiselle rannalle, mitatakseni virran leveyden. Se oli 54 metriä. Sen jälkeen mittasin syvyyden yhdestätoista eri paikasta, aina yhtä pitkien välimatkojen päästä. Korkein siten saatu syvyys oli 1,3 metriä. Samassa paikassa mittasin Lythin virtamittarilla virran nopeuden pinnalta, keskivirrasta ja pohjalta. Kun nyt tuntee virran leveyden ja keskimääräisen juoksunopeuden, huomaa että Dok-tshun molempien haarojen kautta laskee vettä 33 kuutiometriä sekunnissa.