Nyt alkoi viimeinen hyvin jyrkkä alamäki, joka vinkkuroi kaikenmuotoisten, -kokoisten ja jos missä asemassa olevien teräväsärmäisten tai pyöreiden harmaiden lohkareiden välitse. Erään kivisen ympärysmuurin nimi on Dung-tshapdshe. Sen keskellä on ontto graniittipaasi, jonka syvennyksessä olevan pyöreän kiven pitäisi olla jakin haljenneen kavion muotoinen. Kun uskovainen pyhiinvaeltaja saapuu paikalle, ottaa hän kiven, lyö sillä koverruksen pohjaan ja kääntää sitä siinä kuin huhmaren petkeltä. Sen johdosta syvenee lohkareen kolo lakkaamatta ja puhkaisee varmasti kerran kiven.
Nousemme erästä purojen välistä selännettä myöten. Jokaiselle kalliolohkareelle, jonka yläpinta on jotakuinkaan tasainen, on pinottu pieniä kiviä, ja usea näistä pyramiidin muotoisista kasoista on niin täysi, ettei ainoatakaan kiveä enää mahtuisi. Näiden kivi-merkkien avulla löytävät pyhiinvaeltajat lumipyryssä ja sumussakin tien, jonka seuraaminen ei ole helppoa päiväpaisteessakaan.
Ja lopulta näemme edessämme jättiläiskokoisen lohkareen; sen kivipaljous nousee hyvästi 200-300 kuutiometriin. Se seisoo kun suuremmoinen virstapatsas ihan Dolma-la'n "satulassa", joka on huimaavassa 5,669 metrin korkeudessa. Tämän lohkareen päälle on ladottu pienistä kivistä pyramiidi pitämään pystyssä riukua, jonka päästä lähtee rievuilla ja viireillä koristeltuja, toisesta päästään maahan pystytettyihin tankoihin sidottuja nuoria. Ympärillä on läjittäin sarvia ja luupalasia, enimmäkseen lampaan lapaluita. Ne ovat suosittelulahjoja solalle, jonka pitäisi olla pyhän kierroksen puolivälissä. Lohkareelle saavuttuansa vetää pyhiinvaeltaja peukalollaan kiven kylkeen kokkareen voita, nyhtäisee suortuvan omia hiuksiansa ja iskostaa sen voihin. Hän on siten uhrannut jotakin omasta itsestänsä ja jotakin omaisuudestansa. Siksipä näyttääkin lohkare jättiläistekotukalta, jonka mustat suortuvat tuulessa hulmuavat. Etteivät sitä tibetiläiset hiukset ajan kuluessa kokonaan peitä, se johtuu siitä, että suortuvat ajoittain putoavat ja menevät tuulen mukana. Tämän Dolma-lohkareen jokaiseen loveen on pistetty hampaita; ne muistuttavat ihmishampaista tehtyjä rukousnauhoja. Jos sinulla on irtonainen hammas, niin uhraa sekin solanhengille! Tsering oli pahaksi onneksi jo liian hampaaton, muutoin olisi hän tämänkin käskyn varmasti täyttänyt.
Ryysyjä on ylt'ympärillä kasoittain. Toivioretkeläisiltä liikenee aina joku riekale sen nuoriin kiinnitettäväksi tai sen juurelle pantavaksi. Mutta ei ainoastaan anneta, vaan otetaan myös. Meidän vanhuksemme otti läjästä yhden rääsyn; hänellä oli kaulassaan riippumassa koko joukko semmoisia pyhiä esineitä, sillä hän oli joka kerta ottanut yhden sellaisen.
Näköala on suuremmoinen, vaikkei Kailasia näe ollenkaan. Sen sijaan näkyy terävältä, mustalta harjanteelta, joka on aivan lähellä etelässä, lumivaippa ja rinnejäätikkö, jonka sininen reuna on solan itäsivulla olevan pienen somerikkojärven etelärannalla kohtisuorasti leikkautunut.
Mutta aika kuluu ja meidän täytyy kiirehtiä. Me kuljemme, liu'umme ja laskeudumme pitkin jyrkänteitä, joilta voi helposti syöksyä päistikkaa alas. Vanhus kulkee tukevana; hänelle ovat nämä rinteet vanhoja tuttuja. Mutta voi häntä, jos hän kerran kääntyisi ja kulkisi päinvastaiseen suuntaan! Vihdoin pääsemme päälaaksoon, jonka yli-osan nimi on Tselung ja ali-osan Lamtshyker. Ison laakson takaa, joka Kando-sanglamin nimisenä yhtyy oikealla päälaaksoon, näkyy idästä Kailas-kukkulan korkein huippu, jonka terävä särmä osottaa pohjoiseen ja edelleenkin muistuttaa kristallia. Kahden vieretysten pystytetyn mani-keon luona loppuu graniitti ja alkaa taas sekakivi. Mitä alemmaksi tulemme, sitä lukuisammiksi tulevat tämän kivilajin lohkareet ja graniitti loppuu viimein kokonaan. Kuljemme lounaaseen ja leiriydymme Tsuntul-pun luostarin katolle. Koko päivänä en ollut kulkiessani kuullut kivimerkkien luona tai lepopaikoissa muuta kuin ijäisen sanojen huminan: "Om mani padme hum", ja vielä illallakin, niin kauvan kuin olin valveilla, soi kaikista nurkista ja sopista: "Om mani padme hum".
Tartshen-labrangin luona olimme saavuttaneet toivioretkemme päätepisteen. Sinne oli pystytetty kaksikymmentäkolme telttiä, ja meille osotettiin suurta huomaavaisuutta, saimme virkistykseksemme maitoa ja tshangia, ja lepäsimme kaksi tuntia. Sitte käännyimme pyhiinvaellustiestä vasemmalle ja nyt näkyi neljäs luostari korkealta laaksopenkereeltä, pyhän huipun alta. Langak-tson luoteissuunnassa puhalsi omituinen paikallistuuli, nostaen tomua pilviksi, jotka muistuttivat palavan kaupungin savua. Kohta sen jälkeen istuimme kaikessa rauhassa omiemme luona Chalebin kankaalla.
"Om mani padme hum" merkitsee Waddelin mukaan sanasta sanaan: "Om! Lotoskukassa on jalokivi! Hum!" ja ne tarkottavat Bodhisattva Padmapania, joka, kuten Buddhakin, on kuvattu lotoskukassa istuvaksi tai seisovaksi. Hän on Tibetin suojelija ja sielunvaelluksen silmälläpitäjä. Ei siis ihme, että tämä tenholause on niin kansanomainen ja että sitä sekä lamat että maallikot lakkaamatta toistavat, sillä sen pelkän hokemisen uskotaan pysähdyttävän uudestasyntymisten sarjan ja vievän suoraan paratiisiin ne, jotka sitä lausuvat. Niinpä vakuutetaan Mani-kahdumissa runollisella ylenpalttisuudella, että tämä rukouslause on "kaiken onnen, menestyksen ja tiedon ydin ja suuri vapahduksen tuoja". Sillä om lopettaa uudestasyntymisen jumalien keskuudessa, ma titaanien, ni ihmisenä, pad eläinten hahmossa, me Tantaluksena ja hum kuolleiden valtakunnan asukkaana. Ja sen ohella annetaan jokaiselle kuudelle kirjotusmerkille juuri se väri, joka vastaa uudesta-syntymisen kuuden asteen värejä; niinpä on Om jumalallinen valkea, ma titaaninen sininen, ni inhimillinen keltainen, pad eläimellinen viheriä, me tantalinen punainen ja hum helvetin musta.
Heti Chalebiin tultuani ilmotin vanhalle govalle, joka oli toivottoman epäkiitolliseksi tehtäväkseen saanut minun matkojeni malvonnan, lähteväni nyt Singi-kababiin, Induksen lähteen yli kulkemaan.
"Jos sinne lähdette, bomba", vastasi hän, "niin lähetän minä oitis pikaviestin garpuneille, Gartokin molemmille päälliköille."