"En usko garpuneilla olevan mitään sitä vastaan, että lähden pohjoisempaa tietä myöten."
"Vai ei! Viisi päivää sitten saivat garpunit Lhasasta käskyn visusti vartioida, ettette pääse kulkemaan mitään muuta kuin Gartokiin menevää valtatietä. Garpunit lähettivät pikaviestit kahteentoista eri paikkaan, Parkaan, Misseriin, Purangiin, Singtodiin ja muualle ilmottamaan, ettei teidän saa antaa syrjäteitä käyttää. Jos tätä kirjettä ei olisi tullut, niin olisitte kernaasti saanut pohjoiseen matkata; mutta nyt en voi sitä oman pääni tähden sallia."
"Mitä aijotte tehdä, jos jonakuna yönä otan kadotakseni? Jakeja voin ostaa Tartshenissa, ja silloin en enää ole teiltä vuokraamieni varassa."
"Tosiaankin asuu Tartshenissa mies, jolla on 60 jakia ja joka myy ne oitis, kun vain näkee hopearahaa. Mutta ilmotan asian heti garpuneille ja ne lähettävät miehiä teitä kiinniottamaan ja pakottamaan takaisin palaamaan. Jakien osto olisi siis turhaa rahan tuhlausta. Mutta jos annatte karavaaninne pääjoukon kulkea valtatietä myöten ja itse poikkeatte parin päivän matkalle pohjoiseen Singi-kababille, sitte taas yhtyen karavaaniinne, niin en pane tiellenne mitään esteitä. Mutta te teette sen omalla uhallanne ja tulette aivan varmaan ennen Induksen lähteille pääsyänne pidätetyksi."
Yhtä hämmästyneenä kuin iloissanikin govan käytöksen pikaisesta muutoksesta sovin Robertin kanssa, että hän hyvin lyhyitä päivämatkoja tehden veisi karavaanin Gartokiin ja minä sillä aikaa matkustaisin Induksen lähteille niin nopeasti kuin mahdollista. Otin matkaani ainoastaan sen verran kuin pieneen nahkaiseen käsireppuun mahtui. Kerallani tuli viisi miestä — niiden joukossa Rabsang tulkkina ja Adul keittäjänä — sekä kuusi omaa kuormajuhtaamme ja kolme koiraa, joista yksi, juuri äsken hankittu, jo seuraavana päivänä karkasi. Minulla oli Robertin pikku teltti. Asevarastossamme oli kaksi pyssyä ja yksi revolveri, koska seutua sanottiin rosvojen vuoksi hyvin vaaralliseksi. Opasta en saanut hankkimallakaan. Mutta matkalla Diri-puun, jossa taas leiriydyin, tapasin erään vanhan Tokdshalungista kotoisin olevan miehen, joka aikoi kiertää Kailasin ympäri kolmeentoista kertaan. Hän antoi minulle monenlaisia arvokkaita tietoja, mutta ei taipunut mistään hinnasta mukaamme etemmäksi lähtemään.
Syyskuun 8. p:nä jatkoimme matkaamme laakson läpi, joka kulkee Diri-pusta pohjoiskoilliseen ja vie ylös Tseti-lalle. Useiksi haaroiksi silpoutunut joki oli nyt yön aikana mennyt riitteeseen, joka siellä, missä vesi oli kuiviin juossut, kiilsi kuin lasi. Päivällä se kuitenkin pian suli. Laakso on leveä ja jäljistä päättäen on tiellä vilkas liike, vaikka me emme kohdanneet ainoatakaan ihmistä. Pikku jyrsijät, joilta kesä loppuu pian, piipittävät luoliensa suulla. Useihin paikkoihin näkyy korkeuteen kohoava Kang-rinpotshe; sellaisiin kohtiin ovat toivioretkeläiset läjänneet kivisiä muistomerkkejä. Kaikkialla vallitsee graniitti, sattumalta tapaa kristallimaista liuskakiveäkin. Kuljemme kolmen ratsastajan vereksiä jälkiä myöten. Rinne jyrkkenee, maisema muuttuu yhä alppimaisemmaksi. Me nousemme valtaavien vierinkivikeilojen ja niiden hyrskivien lumisulapurojen välitse jyrkkää polkua myöten 5,628 metrin korkeudessa olevaan solaan. Tämän solan tasanne on tavattoman lakea. Sen pohjoispuolelle pystytimme 234. leirimme.
Olin luullut, että Tseti-la on ratkaiseva sola, mutta emme olleet vielä kauvas ennättäneet, kun näimme sen pohjoiseen virtaavan puron tekevän polven itään päin ja erään selvästi näkyvän laakson kautta virtaavan alas Dunlungia kohti. Se kuuluu siis Satledshin eikä Induksen jokialueeseen. Tseti-la on siis ainoastaan toisen luokan sola. Oikeaan solaan, tavattoman lakealle laaksonkynnykselle, saavumme pian. Siellä on pieni, samea järvi, jonka itäosasta lähtee se puro, jota pitkin nyt koko päivän kuljemme. Tämä sola on Tseti-latshen-la, ja se on Satledshin ja Induksen välinen vedenjakaja. Se on matalampi kuin Tseti-la, ainoastaan 5,466 metriä korkea, ja sijaitsee Transhimalajan pääharjanteessa. Kailas on siis hyvän päivämatkan päässä etelään päin molempien jokien vedenjakajasta ja kokonaan Satledshin jokialueella.
Järveltä lähtien kuljimme tätä Induksen pikku syrjäjokea pitkin pohjoista kohti. Laakson pohja oli soista ja epätasaista. Vihdoin näimme kaukana aivan alhaalla laaksossa miehiä, jotka suurine lammaslaumoinensa muuttivat pois vuorelta. Tundup Sonamin ja Ishen piti juosta heidät tavottamaan, ja vähitellen saavutimme me muutkin seurueen. He ovat gertseläisiä paimentolaisia. He ovat vieneet suolaa Gyanimaan ja kuljettavat nyt 500 lampaallaan ohraa. Lampaat astua tipsuttelevat virkeinä, käydessään ruohoa kynien, ja koko laakso näyttää olevan niillä valkeaksi täplitetty. Edessämme pohjoisessa kohoaa jylhä, ryhmyinen violetin värinen vuorijono, jonka meidän puoleisella sivulla Indus virtaa. Sovimme lammaskaravaanin miesten kanssa siitä, että leiriydymme samalle paikalle. Heitä oli viisi, kaikki pyssyillä varustettuja, ja he kertoivat seudulla usein kuljeksivan rosvoja, jotka tosin monesti ovat ihan kuin pois puhalletut, mutta ilmestyvät taas uudestaan kuin tuulispää, josta ei tiedä mistä se tulee.
Induksen rannalla 5,079 metrin korkeudessa sijainneen leiripaikkamme nimi oli Singi-buk. Itäänpäin siitä on laakso leveä ja aukea, mutta itse Indus on täällä hyvin vähäpätöinen joki. Minua ei siis hämmästyttänyt ilmotus, että oli ainoastaan lyhyt päivämatka lähteelle, jonka kerrottiin kumpuavan suoraan maasta, eikä saavan alkuansa lumesta tai jäätiköstä. Jokea nimittivät kertojat Singi-tsangpoksi ja Singi-kambaksi, lähdettä itseään Singi-kabab'iksi, vaikka myöhemmin kuulimmekin tätä sanaa lausuttavan useammin Sängä kuin Singi.
Kävi ilmi, että yhdellä näistä viidestä miehestä oli aivan tarkat tiedot meistä. Hän oli nimittäin saman Lobsang Tseringin veli, joka meille viime talvena Dungtse-tson rannalla oli myynyt kolme jakia. Oli omituinen onnen sattuma, että juuri hänet tapasin. Hän sanoi kuulleensa miten hyvin olimme hänen veljeensä nähden menetelleet ja tarjosi meille palvelustansa — hyvää maksua vastaan luonnollisesti. Kun hän oli näiden europalaisille tuntemattomien seutujen läpi usein matkustanut ja tunsi kaikki solat, tiet ja laaksot, oli minusta hän korkean hinnan arvoinen ja myönsin hänelle 7 rupiita päivältä — siis päivältä noin puolet ladakilaisten kuukausipalkkaa. Hän tietysti alotti palveluksensa paikalla ja pian tuli hänestä meidän aivan erinomainen ystävämme.