Maaliskuun 27. päivä. Yöllä oli lähes 20 asteen pakkanen — aina vain talvea! Mutta kello yksi päivällä oli 8 astetta lämmintä — kevät oli siis tulossa!
Täälläkin oli se tavallinen teltti pitämässä solaa silmällä, pakottaen minut 5300 metriä korkealle Ladung-la'lle jalkaisin kiipeämään! Mutta sieltä avautui ilahduttava näköala: kuljettavaksemme esiintyi noin neljän päivän matka alamäkeä tai tasankoa. Eteläinen rinne on hyvin kalteva, siinä soluu ja lipuu soraa myöten, joka vierii mukana ja jäljestä, ja samalla tekee laskeutuja sen epämieluisan huomion, että saappaat ja vaatteet repeilevät entistäänkin pahemmiksi. Alhaalla kääntyy laakso oikealle, lounaaseen, ja Janlungin seudulla, missä leiriydyimme, kertoi minulle eräs nuori paimen, että seuraavana päivänä saapuisimme Tsong-pun tashin teltille.
Laakson pohjasta kumpuaa lukuisia lähteitä, muodostaen kirkasvetisen, hyvin kalarikkaan, ruohoisten penkerien välitse juoksevan puron. Muutamat meistä pysähtyivät täällä, käyttäen Kutusin vyötä verkkona. Jo ensi vedolla saimme 18 kalaa, ja siitä innostuneina emme tyytyneet ennen kuin olimme pyydystäneet niitä 160. Ne olivat tosin pieniä, mutta sittenkin riitti niistä meille kolmelletoista kylliksi asti. Puppyn viime pesyeen ainoa elossa oleva penikka oli hyvin hullunkurinen seisoessaan siinä hiljaa, huomiokyky jännitettynä. Se katseli hypähteleviä kaloja, haukkui niitä ja pudisteli päätään. Ei koskaan vielä elämässään ollut se nähnyt juoksevaa vettä, ja mahtoi varmaankin uskoa, että sen päällä voi kulkea yhtä turvallisesti kuin kirkkaalla jäällä. Mitään pahaa aavistamatta juoksi se siis eräässä kohden, missä puro oli kahden jalan syvyinen, ruohopenkereeltä alas ja katosi veteen. Päästyään suurella vaivalla taas kuivalle maalle oli se yhtä loukkautunut kuin hämmästynytkin, ällisteli ja murisi vielä kauvan, ollen kylmästä kylvystä nyreissään. Myöhemmin pysyi se kaukana tästä ilkeästä purosta.
Abdul Kerimin oli maaliskuun 28. päivänä määrä lähteä uudella ladakilaissatulallani sälytetyllä hevosella tiedusteluretkelle ja ottaa selvä Tsongpun tashista. Hänellä oli kukkarossa viljalti rahaa, voidakseen ostaa kaikkea mitä vain meille myydä haluttiin. Julkeisiin kysymyksiin piti hänen vastata, että Gulam Rasul oli käskenyt meidän yhtyä Raga-tasamissa hänen, kymmenen päivää ennen Lhasasta lähteneeseen karavaaniinsa ja sitte sen kanssa Ladakiin matkustaa.
Itse ratsastin ilman satulaa harmaalla kimollani, mutta en ollut vielä kauvas päässyt, kun jo sivuutimme kaksi telttiä, joista tuli neljä tibetiläistä meitä töllistelemään. Kaksi meistä puhui heidän kanssaan meidän toisten jatkaessa matkaa puron vartta pitkin. Jonkun matkaa taas edettyämme oli meidän oltava varovaisia, tällä kertaa kolmen teltin ja kahden ison lauman vuoksi, joiden omistajalla oli 3,000 lammasta. Kaikkialla tapasimme lammasaitauksia, entisiä leirisijoja ja mani-kekoja; siis olimme taas valtatiellä. Minä kuuluin nyt kokonaan lampaille, vaelsin niiden kanssa, vihelsin niille ja ajoin niitä. Erään vasemmalta tulevan laakson suussa oli iso valkea sinijuovainen teltti, jonka sanottiin kuuluvan seudun päällikölle, gova Tshykjyngille. Eräs mies tuli siitä ulos, riensi perässämme ja tiedusti: "Mistä ja mihin?" Eräästä kerjäläisten teltistä tuli kaksi vaimoa tekemään saman kysymyksen. Kahta kilometriä kauvemmaksi ei meitä voinut telteistä nähdä ja nousin sentähden taas kimoni selkään, mutta en saanut ratsastaa kuin pari askelta, sillä taas sukelsi kauvempana laaksossa uusia telttejä näkyviin. Leiriydyimme puron rannalle Kungsherjan seutuun, paikkaan jossa laakso oli hyvin leveä ja johon näkyi telttejä usealta taholta. Eräästä meidän alapuolellamme olevasta teltistä pistäysi taas mies tiedustamaan keitä olimme. Hän ilmoitti meille, että iso ja arvokkaalta näyttävä teltti oli kolmen päivämatkan päässä sijaitsevan Mendong-gumpan luostarin johtajan Takjung laman oma. No, parempaahan emme olisi voineetkaan kohdata! Lähimpinä naapureinamme oli piiripäällikkö, ylilama ja Tsongpun tashi, sekä vielä hiukan kauvempana itse Bongban maakunnan käskynhaltija! Todellakin täytyi tapahtua ihme, jos onnistuisin ehein nahoin tästä ampiaispesästä pelastumaan. Se oli varmaa, että meidän oli täältä poistuttava aamulla varhain, jottei ehdittäisi meistä puhetta alottaa.
Useita tunteja odotettuani palasi Abdul Kerim. Jo etäältä näki, että hän oli taas ostanut hevosen, jolla oli täysi kuorma riisi-, ohra-, voi- ja tsamba-säkkejä ja -pusseja. Tsongpun tashin olivat he huomanneet vanhaksi ukoksi, joka oli näyttänyt köyhältä ja vähäpätöiseltä, mutta jonka mahtava teltti oli täynnä tavarapaaluja, -säkkejä ja teekääröjä. Tietysti oli käynti häntä hämmästyttänyt, mutta kuitenkin oli hän uskonut Abdul Kerimin valehtelevan kertomuksen. Vieläpä oli hän neuvonut ne paikatkin, minne meidän pitäisi Sata-dsongiin ja Raga-tasamiin matkustaessamme leiriytyä, luetellut paikkojen nimet, ja neuvonut meitä olemaan varuillamme Bupgo-lathit-nimisessä seudussa, sillä siellä oli aina rosvoja. Samoin oli hän kertonut, että eräs rosvojoukko oli muutamia viikkoja sitten ryöstänyt saman Targjaling-gumpan luostarin, jossa meidät oli viime vuonna kovin vihamielisesti otettu vastaan. Nyt oli lähetetty 40-miehinen pyssyillä varustettu ratsastajajoukko voroja takaa-ajamaan, mutta Tsongpun tashi oli sanonut, etteivät nämä 40 olleet paljoa paremmat ryöväreitä ja neuvonut kaikkialla heitä kyselemään, voidaksemme, jos suinkin mahdollista, heidän palatessaan väistyä pois tieltä. Abdul Kerim oli luvannut Tsongpun tashille vaihtaa erään sairaan ratsumme joitakin ruokatavaroita vastaan, tietämättä että Abdullah jo oli kerjäläisteltissä sen myynyt, saaden hinnaksi kaksi lammasta ja vuohen.
Teetä juotuansa täytyi Abdul Kerimin oitis taas lähteä ajoon. Nyt oli käytävä gova Tshykjyngin luona. Tämä tuli itse ulos teltistänsä ja selitti Takjung laman juuri tänään määränneen hänelle kahdeksanpäiväisen "janggukin" s.o. hän ei saisi sen ajan kuluessa harjottaa mitään kauppaa, vaan täytyisi hänen kotonansa antautua mietteisiin ja siten sovittaa syntinsä. Minulle se oli onni, sillä gova oli nyt poissa pelistä.
Varhain 29. p:n aamuna saapui kaksi miestämme, tuoden mukanaan uuden koiran, vaaleankeltaisen, likaisen, vastenmielisen rakin. Takkar otti sen vastaan kaikkea muuta suin ystävällisesti, repi sitä heti niskasta ja näytti olevan sitä mieltä, että karavaanin uusi jäsen oli aivan tarpeeton, kun hän itse kerran vartioimisesta huolen pitäisi.
Etäällä pohjoisessa näimme yksinäisen tibetiläisen, joka lähestyi leiriämme. Olin juuri aamiaisella ja iloitsin toivoessani pääseväni tästä vaarallisesta paikasta pian pois. Lähdin nyt ulos, katsellakseni tulijaa kaukoputkella. Tämä vieras asteli suoraan telteillemme. Jonkun ajan kuluttua saapui Abdul Kerim luokseni ilmottamaan, että tulija oli itse Tsongpun tashi. Tulija pysähtyi vähän matkan päähän ja huusi meille, että panisimme koiramme kiinni, sillä varsinkin Takkar hätyytti vanhaa miestä niin, että tämän täytyi puolustautua kivittämällä koiraa. Mieheni hidastelivat kuonokoppaa pannessaan tahallaan niin kauvan, että minä ehdin laittaa telttini sisuksen puolustuskuntoon. Semmoisissa tilaisuuksissa haudattiin päiväkirjani ja koneeni riisisäkkiin, joka oli aina käsillä. Muita huonekaluja ei ollut — mehän olimme jo kauvan sitten polttaneet kaikki europalaiset tavarat ja arkut.
Sill'aikaa vei Abdul Kerim vieraan omaan telttiinsä, joka oli minun telttini vieressä, aivan seinä seinässä kiinni. Kun minä heidän keskustellessaan näyttelin kuuntelijan osaa, oli meidän väliämme vaan runsas metri. Keskustelu oli lievästi sanoen vilkasta. Tsongpun tashi kävi yhä äänekkäämmäksi ja Abdul Kerim oli nähtävästi kovassa pinteessä.