Seuraavien päivien kuluessa kävi itäinen jono yhä vain mahtavammaksi, sen synkkien vuorihaarojen joukossa kohoaa jokseenkin lakeita, ikuisella lumella peitettyjä kukkuloita. Me pysyttelimme enimmäkseen oikeanpuolisella rantapenkereellä, joka on 15-20 metriä joen pintaa ylempänä ja laskeutuu jyrkkänä tasaista laaksonpohjaa kohti, missä joki luikertelee. Tällä kohtaa on laakso noin 3 kilometriä leveä. Mitä ylemmä nousemme, sitä isommiksi ja paksummiksi muuttuvat joen jäälohkareet, mutta nousu on sangen loiva. Leiristä n:o 377 näemme Lunpo-gangrin korkeimman huipun kohoovan suunnassa E 23° I. Jokainen ilman seikkailuja vaellettu taival vahvistaa asemaamme. Täkäläisten paimentolaisten täytyy ajatella: kun kerran nämä miehet on laskettu koko Bongban halki kulkemaan, niin eivät ne voi mitään petkuttajia olla!
Huhtikuun 10. päivänä pääsimme 13,7 kilometriä Buptsang-tsangpoa pitkin ylöspäin. Hämmästyen tapaa ylhäällä umpitasangolla niin vesirikkaan joen! Sen rannoilla kaakattaa suuret joukot villihanhia ja -sorsia. Tubges ampui niistä useita — väärin tehty niiden kevät- ja kuherteluaikana. Tänään ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Minä tunnen itseni turvalliseksi aina kun en näe mustia telttejä. Mielelläni luovun piimästä, kun voin sillä luopumisella vain päästä häiritsijöistä. Itäkaakkoon päin on nyt suuremmoisen valtaava näköala. Lunpo-gangrin huiput kohoovat puhtaansinistä taivasta vasten huikaisevan valkeina, heleänsinisissä varjostuksissa, jotka ilmaisevat jäätä. Idästäkin sukeltaa kokonainen vuorimaailma näkyviin. Odottamattomasti ovat Lunpo-gangrin huiput pohjoispuolelta, siis ylängöltä, katsottuina paljoa suuremmoisemmat ja vaikuttavammat kuin etelästä, Brahmaputran laaksosta päin, mikä kaiketi johtuu siitä, että etelässä on katsoja liian likellä niitä. Täältä ylhäältä näimme ne kaikkien mahdollisten välimatkojen päästä, ja useita päiviä olivat ne suoraan edessämme.
Bupjung-ring on ihanimpia seutuja, mitä olen Tibetissä nähnyt. Lakeassa, lumi- ja jääpeitteisten vuorten ympäröimässä laaksokattilassa kasvaa rehevää ruohoa ja sitä halkovat useat vedenuomat. Kaikkialla näkyi leirien jälkiä. Nyt tosin oli täällä ainoastaan pari telttikylää, mutta kesällä, kun paimentolaiset tulevat pohjoisesta, on laaksossa vilkas elämä. Kesällä, varsinaisena lumensulamisaikana ja myöhemmin sadekautena nousee vesi Buptsang-tsangpossa niin korkealle, ettei kolmen kuukauden aikana voida sen yli kulkea ja sen rantojen välinen liike katkeaa. Lähteiltänsä laskujärveensä Taros-tsoon asti on tämä joki noin 150 kilometriä pitkä. Mahdollisesti on se suurin niistä Tibetin joista, jotka eivät mereen laske. Ainoat joet, joita ehkä voidaan pitää sen kokoisina, ovat Selling-tsoon laskeva Satshu-tsangpo ja Teri-namtsoon laskeva Soma-tsangpo. Satshu-tsangpo oli, kun minä v. 1901 sen yli sadeaikana kuljin, suunnattoman paljon nykyistä Buptsang-tsangpoa suurempi. Mutta Buptsang oli keväälläkin melkoinen joki, joka tietysti sadeaikana paisuu yhtä paljon kuin Satshukin. Europalaisille oli Buptsang-tsangpo ollut tähän asti tuntematon. Mutta d'Anvillen kartalta vuodelta 1733 löydämme Tarok-tson ja erään siihen etelästä virtaavan joen, joka on epäilemättä sama kuin Buptsang-tsangpo. Jesuiitat, jotka 200 vuotta sitten Pekingissä oleskellessaan olivat Kiinan keisarilta Kang-hilta saaneet toimekseen koko Kiinan valtakunnan kartan laatimisen, hankkivat siis kiinalaisista ja tibetiläisistä lähteistä tarkat tiedot tästäkin kätketystä seudusta.
Viime päivinä olivat molemmat jakimme olleet niin voimattomat ja kipeäjalkaiset, että meidän piti päästä niistä eroon vaikka millä hinnalla. Viivyimme sen vuoksi yhden päivän Bupjungissa ja vaihdoimme jakit yhdeksään lampaaseen, jotka saivat jakien kuormat kantaaksensa. Nyt oli meillä jälleen 31 lammasta ja muutamia vuohia.
13. päivänä saavuimme vuoren juurelle, josta lähti varsinainen polku itse solaan. Täällä oli neljä telttiä, joiden asukkaat olivat pelkkiä vaimoja ja lapsia. Miehet olivat kaksi päivää sitten lähteneet gova Tseptenin teltille. Tämä päällikkö on velvollinen hankkimaan määrätyn luvun miehiä ja jakeja, joiden täytyy noin kolmeksi kuukaudeksi sijoittua tasamille ja kuljettaa ilmaiseksi kaikki devashungin lähetykset. Se on jonkunlainen rintamapalvelus, joka suoritetaan ei ainoastaan Lhasan ja Ladakin välisellä, vaan kaikilla suuremmilla Tibetin valtateillä. Tietysti tämä kehno järjestelmä rasittaa aikalailla paimentolaisia, joiden täytyy odotusajaksi jättää vaimonsa ja lapsensa. Jos joku tahtoo siitä vapautua, on hänen hankittava sijainen, maksettava sille, annettava ruokavarat ja jakit. Viime vuonna, kun me Shigatsesta lähtien vuokratuilla kuormaeläimillä matkustimme, käytimme mekin köyhien paimentolaisten palvelusta, mutta minä maksoin heille kunnollisesti ja annoin vielä oivat juomarahat.
18,2 astetta kylmän yön jälkeen ratsastimme huhtikuun 14. p:nä ylös solaan. Kuormapolku kulki joskus kukkuloiden yli, joskus niiden välitse, ja me samosimme erään puron poikitse, joka laskee Samje-lalta saamansa vedet Buptsang-tsangpoon. Kiinteä kivi oli tapaamattomissa, mutta kaikki mura ja lohkareet olivat graniittia; vain harvoin tapasi jonkun porfyyrikappaleen. Solassa pidettiin tavallinen lepohetki havaintojen tekemistä ja kiehumamittarin tarkastamista varten. Lunpo-gangrin yli avautuva näköala oli juhlallisempi kuin koskaan ennen; nyt oli sen huippu aivan lähellä. Pohjoisluoteessa hävisi räikeästi kuvastuva Buptsang-tsangpon laakso etäisyyteen. Mutta kaakosta ei näkynyt mitään muuta kuin lakea harju, joka sai minut epäilemään, ettemme vieläkään olleet todellisessa vedenjakaja-solassa. Olimmekin kulkeneet karavaanin jäljestä vasta jonkun matkaa, kun näimme erään kaakosta juoksevan puron, joka vielä kuului Buptsang-tsangpon vesistöön. Sen rannalla, jossa mekin pysähdyimme, leiriytyi eräs karavaani, johon kuului kahdeksan miestä ja 350 jakia. Se vei suolaa Saka-dsongiin, johon siitä oli vielä kuusi päivämatkaa. Ihmiset eivät jaksaneet käsittää, miksi me, ladakilaiset kauppiaat, olimme valinneet moisen tien, ja kyselivät lakkaamatta, miten olimme tänne joutuneet. Me latelimme heille tavallista kesäistä villakauppajuttuamme ja he vain valittivat, etteivät voineet jakeinensa meitä palvella, he kun olivat valtion tavarankuljetusten takia valtatiehen sidotut. Kyselin itseltäni, eivätkö he ehkä Saka-dsongin käskynhaltijalle ilmottaisi paluumatkalla tavanneensa ladakilaisen seurueen, ja eikö siitä ehkä koituisi minulle vahinkoa. Kenties olisi parasta olla Saka-dsongiin menemättä.
Huhtikuun 15. päivänä oli ennen muuta päästävä joku matka jakikaravaanin edelle. Lähdin lampaineni ennen kuin he alkoivat eläimiään kuormittaa ja pääsin aikanani Samje-lan solapyramiidille, josta kohosi viiritanko. Vaikka jakikaravaanin väki voisin meidät nähdä koko matkalla leiristä lähtien, täytyi minun kumminkin mitata solan korkeus, maksoi mitä maksoi, ja välimatkakin oli niin pitkä, etteivät he voineet erottaa, mitä minä puuhailin. Merkittyäni kiehumispisteen, joka osotti 5,527 metrin korkeutta, piirustin vielä näköalankin. Idässä ja kaakossa oli laaja vuorimaailma, joka osaksi kuului eteläpuolella kohoavan Lunpo-gangrin vuorijonoon, osaksi taas Nien-tshen-tang-laan, joka oli pohjoispuolellamme. Olimme siis aivan vedenjakajalla, kahden jättiläismäisen, Transhimalajan ryhmään kuuluvan vuorijonon välissä. Ja tämä sola, Samje-la, on hydrografisissa ja orografisissa suhteissa korkein ja suuriarvoisin, mitä sola yleensä voi Aasiassa olla; se nimittäin erottaa toisistaan pohjoisen umpiylängön ja eteläisen äärettömän valtameren vedet. Se on siis samanarvoinen kuin Sela-la, Tshangla-Pod-la ja Angden-la, sekä paljoa tärkeämpi kuin Tseti-latshen-la, joka on ainoastaan Induksen ja Satledshin vedenjakaja, tai Dshukti-la, joka erottaa Induksen molempien haarajokien vedet toisistaan. Samje-lalla olin nyt saavuttanut halujeni suurimman päämäärän; olin noussut Tseti-latshen-lan ja Angden-lan välisen Transhimalajan yli ja vallottanut vielä yhden paikan lisää tällä jättiläismäisellä vuorijonolla, joka on pohjoisessa suurten intialaisten jokien vedenjakajana. Olin onnistunut osottamaan sen tosiseikan, että Transhimalaja jatkuu vielä Angden-la'sta länteen päin katkeamatta 490 kilometriä.
Tavattoman mieltäkiinnittävä oli myös se huomio, että Angden-la ja Samje-la, vaikka ne vedenjakajina ovatkin aivan yhtä tärkeitä, eivät ole ollenkaan samassa vuorijonossa. Angden-la on sen vuorijonon läntisessä jatkossa, joka kohoaa Tengri-norin etelärannalla ja on tunnettu Nien-tshen-tang-lan nimellä; Samje-la taas on eräässä tämän vuorijonon ja Lunpo-gangrin välisessä pitkittäislaaksossa. Nyt voin ainiaaksi vetää suuren mustan ristin niiden jatkuvien, katkeamattomien vuorijonojen yli, joita Hodgson ja Saunders ovat kirjotuspöytänsä ääressä rakennelleet ja joiden pitäisi heidän väitteensä mukaan kulkea ylemmän Brahmaputran pohjoispuolella. Täällä aloin myös miettiä, mikä nimi olisi täst'edes annettava tälle suunnattoman suurelle vuoristolle, joka kulkee samansuuntaisesti Himalajan kanssa. Nimi Lunpo-gangri oli ainakin yhtä oikeutettu kuin Nien-tshen-tang-la, mutta kumminkin olivat molemmat sopimattomat, ne kun tarkottivat ainoastaan määrättyä, kokonaisen vuoriston vuorijonoa, joten niillä oli vain paikallisnimen oikeutus. Silloin iski mieleeni ikäänkuin salama — "Transhimalaja on se nimi, jonka panen tälle jättiläismäiselle vuoristolle".
Vielä ajatellessani sitä suurta voittoa, jonka olin tänä päivänä saavuttanut ilman omaa ansiotani, johti Lobsang minut taas nykyiseen asemaan, ilmottaen, että jakien musta jono liikkui ylös solaa kohti. Nousimme silloin ja astuimme jalkaisin alas rinnettä, jota kulkua haittaavat graniittilohkareet ja mura peittivät. Maasta kumpuavat lähteet kokoontuivat pian puroksi. Erityisellä mielihyvällä katselin minä sen kirkasta, notkeata hyppelyä lohkareiden välitse ja kuuntelin sen surunvoittoista lorinaa. Sävel oli tavallinen; juuri äsken olin kuullut Buptsang-tsangpon purojen sitä laulavan. Ja kuitenkin luulin kuulevani pohjaäänenä veden soittoa, joka herätti minussa uutta ikävöimistä. Buptsang-tsangpon laineet ovat tuomitut ikuiseen häviöön Tarok-tson ja Tabie-tsakan järvissä, missä ne haihtuvat ja leviävät taas kaikkien taivaan tuulten mukana. Mutta puro, jonka rantaa pitkin nyt kuljemme, laski Tshaktak-tsangpoon ja Brahmaputraan, ja sen päämääränä on Intian valtameri, jonka suolaisten aaltojen ylitse kulkee tie minunkin kotimaahani!
Olimme juuri saaneet telttimme kuntoon, kun jakit jo lähestyivät tiheissä joukoissa, viheltelevien ja laulavien ajajiensa seuraamina. Nämä tekivät pienen mutkan, ettei tarvitsisi liian likeltä ohitsemme kulkea. Pelkäsivätkö he meitä, vaiko jo epäilivät? Mitähän he Saka-dsongissa meistä kertoisivat? Olivatko he miehen kämmenen kokoinen pilvi, josta purkautuisi aikanansa rajuilma iskien pieneen karavaaniini, joka nyt oli toisen kerran kulkenut kielletyn maan läpi ilman lupaa?