"Kun olette kaikki koolla, alkaa tarkastus ja kyllä silloin jokainen yksityinen tarkastetaan ihoa myöten! Sen tehtyämme tarkastamme koko kuormastonne sisältä ja ulkoa ja tyhjennämme jokaisen säkkinne, jonka löydämme telteistänne! Jos emme tässäkään tarkastuksessa löydä mitään europalaiselle haiskahtavaa, niin tarvitsee teidän enää vain antaa kirjallinen selitys, ettei joukossanne ole ketään valepukuista europalaista, ja se todistus on teidän vahvistettava sinetillänne. Kun se on tehty, saatte te jo varhain huomisaamuna mennä minne haluatte, ja me käännymme takaisin."
Tämän kertomuksen kuultuani oli asia minulle selvä. Tein nopeasti päätökseni ja aijoin sen panna heti toimeen. Ensiksi kutienkin hiivin salaista tietä myöten karavaaninjohtajan telttiin. Siellä olivat ympärilläni muut mieheni paitsi kolme ulkona vahdissa olevaa, joiden piti viipymättä ilmottaa, jos tibetiläiset palaisivat.
"Mitä on tehtävä?" kysyin Abdul Kerimiltä.
"Sen tietää sahib itse parhaiten; minun mielestäni on asemamme epätoivoinen", vastasi kelpo mies, joka oli jo niin usein meidät pinteestä pelastanut.
"Mitä sinä, Lobsang, ajattelet?"
"Ei ole viisasta antaa heille selitystä", vastasi hän hyvin murheellisen näköisenä.
"Sahib", ehdotteli Kutus, "jos ne antavat meidän olla yöhän asti rauhassa, voin minä sahibin kanssa taas livahtaa vuoristoon, kuten silloin, kun Tsongpun tashi oli kintereillämme. Tarkastuksen jälkeen voimme taas alempana yhtyä karavaaniin. Sahibin paperit jaksan minä kantaa; europalaiset tavarat voimme haudata telttiin."
"Ne tietävät, että meitä on kolmetoista", huomautti Gulam
Olosuhteiden pakottamina olimme me valejuttuja kertoen kulkeneet koko Tibetin halki. Mutta antaa Abdul Kerimin minun tähteni vahvistaa väärä todistus sinetillänsä, se oli toki minun maantieteelliselle moraalilleni liian karkeata, minä en voinut sitä sallia. Mitähän tulleekin, siitä huolimatta olimme me vielä melko hyvässä asemassa. Olimme sydän-Tibetissä. Ensi askel olisi se, että meidät karkotettaisiin maasta, ja minä saavuttaisin siinäkin jotain, lähetettäisiin minut ruununkyydillä mitä tietä tahansa. Kieltäytyisin jyrkästi Ladakiin palaamasta, mutta menisin kernaasti Nepalin tai vielä mieluummin Gyangtsen kautta Intiaan.
"Ei", lausuin miehilleni, oikaisten itseni, "minä antaudun itse tibetiläisille."