Sitten taas juttelimme ja laskimme keskenämme leikkiä, ja ennen auringon laskua olimme jo niin läheisiä kuin olisimme olleet lapsuuden ystäviä. Oli kuin olisimme sopineet, että yhdymme tässä autiossa laaksossa ja nyt olleet iloiset, kun todellakin tapasimme siellä toisemme.
Tibetiläisten tyytyväisyys olikin helposti ymmärrettävä. Hehän eivät olleet vielä tämän saman päivän noustessa aavistaneet saavansa ennen iltaa näin oivaa saalista. Heidän tehtävänsä onnellinen suoritus tuottaisi heille pelkkiä etuja. He saisivat kuvernööriltä kiitokset ja arvonylennykset. Mutta minäkin otin jakamattomaan iloon osaa. Vapauteni oli tosin lopussa, mutta itse asiassa olikin se ollut pelkkää, hermoja tavattomasti rasittavaa vankeutta. Vasta nyt tunsin olevani täysin vapaa, enkä enää kuten vanki omassa teltissäni. Minun ei enää tarvinnut asua Abdul Kerimin teltin viheliäisessä salakammiossa. Tibetiläiset nauroivat sydämellisesti minun risaiselle, rasvaiselle, nokiselle, karkeasta harmaasta säkkikankaasta tehdylle puvulleni, jossa minä näytin rangaistusvangilta, tai parhaassa tapauksessa kapusiinilaiselta kerjäläismunkilta. Heistä oli käsitettävää, että olin moisessa asussa onnistunut pääsemään koko Bongban läpi huomaamatta. Miten miellyttävää oli nyt, kun sai koko puvun tuleen viskata ja panna ylleen uuden, siistin tibetiläisen puvun; ei tarvinnut työkalujaan ja papereitaan kätkeä riisisäkkiin, ei tarvinnut pesemisen asemesta joka aamu kasvojansa maalata! Heti iltasella, kun olimme uusista ystävistämme eronneet, täytyi Gulamin tuoda minulle vadillinen kuumaa vettä. Ja nyt alkoi teltissäni perinpohjainen peseytyminen, kiireestä kantapäähän asti — ja vedestä kyllä näki, miten tarpeellinen se oli! Neljästi piti Gulamin tuoda uutta kuumaa vettä, ennen kuin tunsin olevani jotakuinkin puhdas. Sitte leikkasin muhamettilaispartani ihoa myöten ja kaduin vilpittömästi, että olin partaveitseni pois viskannut. Toiselta puolen iloitsinkin, etten ehtinyt muutamia tunteja sitten tulikuolemaan tuomittuja tavaroitani polttaa.
Rindor pyysi saada lainata yhden telteistämme, koska hänen omat tavaransa saapuisivat vasta huomenna. Paitsi Pemba Tseringiä, tunsin edelliseltä vuodelta kaksi muutakin. He olivat tuiki ystävällisiä ja muistuttivat minulle, miten jalomielinen olin ollut heitä kohtaan juomaraha-asiassa. Heidän joukossaan oli myös eräs vanha ryppynaamainen ukko, joka lakkaamatta poltti kiinalaista piippuansa. Hänen nimensä oli Kamba Tsenam ja hänen teltissänsä olimme muutamia päiviä sitten olleet vähällä ilmitulla.
Kolmaskymmeneskolmas luku.
Seitsemännen kerran Transhimalajan yli.
Huhtikuun 25. p:nä ratsasti yhdistynyt joukko Tshomo-utshongin itäpuolella olevan Radak-nimisen laakson suuhun. Molemmin puolin minua ratsasti kuusi tibetiläistä ja sen johdosta muistutti joukkomme vankien kuljetusta. Mutta nyt ei minun tarvinnut enää jonkun teltin ohi kulkiessamme laskeutua alas hevosen seljästä.
Kahdella lyhyellä päivämatkalla ennätimme Kule-la-solan yli siihen laaksoon, jossa on Semoku suuren karavaanitien varrella. Siellä oli muutamia sinne tänne pystytettyjä telttejä. Kuvernööri ja hänen virkaveljensä asuivat pienessä kivitalossa. Tibetissä on nimittäin jokaista korkeampaa virkaa hoitamassa kaksi miestä. Niinpä esim. Gartokissa hallitsee kaksi garpunia eli varakuningasta; sen järjestelmän tarkotuksena on se, että toinen pitää toistaan silmällä ja antaa ilmi, jos tämä tekisi itsensä konnantekoihin syypääksi. Saka-dsongissa kumminkin näkyi toinen käskynhaltija olevan arvoltaan virkaveljeään ylempi; ainakin hän johti asiain käsittelyä sillä tavalla, kuin olisi hänellä suuremmat valtuudet kuin toisella.
Heti kun olimme saaneet leirimme valmiiksi, tuli Rindor kahden saattajan keralla telttiini ilmottamaan minulle, että käskynhaltija odotti minua asemahuoneessa. Vastasin, että tulkoon kuvernööri minun luokseni telttiini, jos hänellä oli minulle jotain asiaa. Ei kulunutkaan kauvan, kun jo miesjoukko lähestyi. Menin heitä vastaan, pyysin astumaan telttiin ja istuutumaan mikäli sijoja riitti, painuin itse sänkyyni, ja nyt oli minun edessäni kolme herraa, nimittäin Saka-dsongin pun eli kuvernööri Dortshe Tsuän, hänen virkaveljensä Ngavang ja 18-vuotias poikansa Oang Gjä. Telttiaukon edessä tungeskeli kirjava joukko palvelijoita, paimentolaisia ja sotamiehiä.
"Toivon, että matkanne on ollut onnellinen ja että ette ole liian paljon kylmästä kärsineet", alkoi Dortshe Tsuän.
"Oi, kylmä on kyllä ollut! Olen menettänyt karavaanini, vaatteemme ovat risoina ja ruokavaramme lopussa. Mutta, kuten näette, emme ole siitä huolissamme."