"Mutta Teidän täytyy ensin hankkia minulle kaikki ruokavarat mitä kahdeksi kuukaudeksi tarvitsemme, samoin uudet jalkineet, puvut, tupakkaa, hevosia, muuleja ja jakeja."
"Varsin mielelläni! Laittakaa vain luettelo kaikesta mitä tarvitsette!"
Se oli heti tehty. Jauhoja, tsambaa, teetä, sokeria, japanilaisia savukkeita, — joita oli sanottu täältä saavan — kaikkea oli tuotettava Tsongkasta, jonne lähetettiin jo tänään ratsastajia. Viikon kuluttua piti kaiken sieltä tilatun olla teltissäni. Loput voitaisiin hankkia Saka-dsongista. Illansuussa olin ritarillisen ystäväni pun Dorishe Tsuänin luona pitemmällä vastavierailulla ja myöhään illalla uhrasin Lien darinille kirjottamani kirjeen liekeille. Mielestäni oli nyt paras odottaa — mutta ei vain mitään kiinalaista sekaantumista meidän ruotsalais-tibetiläiseen politiikkaamme!
Iltasella ajettiin sotilasvartion hevoset ja muulit asemahuoneelle. Meidän olisi pitänyt ryhtyä samoihin varokeinoihin, sillä yöllä karkasivat sudet hevostemme kimppuun. Rusko, jonka 14 päivää sitten olimme ostaneet 100 rupiilla, pantiin yöksi liekaan, jottei olisi päässyt karkaamaan. Kun ei se siis voinut pakenemalla pelastua, keskittivät sudet hyökkäyksensä siihen, söivät sen kokonaan suihinsa ja veivät pään muassaan. Ainakaan ei sitä aamulla ollut jokseenkin puhtaaksi kalutun luurangon lähettyvillä.
Huhtikuun 29. p:nä laskeusimme yhdessä alas Semoku-joen laaksoa; joki laskee yliseen Brahmaputraan. Käännyimme sekä virrasta, että tasamista oikealle ja nousimme nyt laaksoa myöten ylös. Toukokuun 1. p:n vietimme kulkemalla Lamlung-lan solan yli. Tähän solaan nouseminen on vaikeata, mutta palkkioksi avautuu sen 5,118 metrin korkuisesta satulasta ihana näköala valkoiselle vuori-ulapalle. Tsomo-utshongin seitsemän vallitsevaa huippua näkyvät nyt, muodostaen tiheän ryhmän. Keskimäinen niistä on hyvin säännöllinen keila ja aivan alas asti liituvalkea; toiset ovat suurimmaksi osaksi mustia kallioita ja kallionkärkiä, joiden välistä näkyy pieniä sinikimalteisia jäätiköitä. Päävuoren pituussuunta on sama kuin Lunpo-gangrin, jonka jatkoa se on.
Namtshenin laaksossa muodosti yhteinen leirimme kokonaisen pikku kylän, sillä kaikki seudun päälliköt olivat kutsutut neuvotteluun. Tänne toivat myös Rindor ja Pemba Tsering kaikki Saka-dsongista tilaamani tavarat. Viivyimme siellä kaksi päivää. Ilma oli raaka ja kolea, kylmä laskeutui vieläkin 18,2 asteeseen. Keväästä ei siis vielä voinut puhua.
Namtshenin leirissä ostin runsaan varaston riisiä, jauhoja, ohria ja tsambaa, sokeria, steariinikynttilöitä ja saippuata sekä 500 savuketta. Kaikki ne tavarat oli Tsongkasta tuotu. Eräs rikas Ngutu-niminen kauppias, jolla oli 50 hevosta ja jakia, möi meille kaksi muulia ja yhden hevosen, samoin vuohen ja kangasta uusiksi puvuiksi meille kaikille, lisäksi saappaita ja päähineitä. Abdul Kerim ryhtyi joutuin työhön, leikkaamaan punaisesta lhasalaiskankaasta minulle uutta mitä hienointa pukua. Päässä oli minulla kiinalainen silkkimyssy, jonka ympäri käärin punaisen turbaanin; jalassani oli kiinalaiset silkkisaappaat ja vyöllä siro miekka. Istuessani maitovalkean oriini selässä kirjavapeitteisessä satulassa näytin minä todellakin tässä naamiopuvussani arvokkaalta tibetiläiseltä.
Myöskin tänne oli kutsuttuna koolle suuri kokous, joka pidettiin Dorishe Tsuänin teltissä ja jossa oli ratkaistavana kysymys minun paluutiestäni. Dorishe Tsuän painosti, että minun oli välttämätön lähteä Samje-lan kautta kotimatkalle; minä vastasin taas, etten aikoisi lähteä minkään muun, kuin jonkun Samje-lan itäpuolisen solan kautta, Silloin kääntyi hän toisten läsnäolevien paimentolaisten puoleen, jotka tietysti oli edeltäpäin opetettu, ja kaikki vakuuttivat, että Tshang-tangiin pääsisi ainoastaan Samje-lan kautta. Olimme kuitenkin kuulleet hevosten ajajien Gäbuk-lalla kertovan, että Kamba Tsenamin teltiltä menisi tie suoraan pohjoista kohti vuoriston yli. Mutta siihen vastasivat paimentolaiset, joiden piti meille jakeja vuokrata, että se tie oli muka niin huono, että me sitä myöten kulkien pääsisimme Tarok-tsolle vasta kolmen kuukauden kuluttua. Samalla ilmottivat he, etteivät antaisi sille tielle jakejansa, sen kivisissä solissa uuvuksiin ajettaviksi. Silloin tarjouduin jakit ostamaan, mutta ei kukaan suostunut niitä myymään. Kun Dorishe Tsuän oli ilmottanut, että sen, joka kulkee Sakasta Bongbaan, täytyy Buptössä, ylisen Buptsang-tsangpon varrella vaihtaa sekä miehistöä että kuormaeläimiä, tein minä sen ehdotuksen, että ja'an karavaanini kahteen osastoon, annan Abdul Kerimin viedä toisen puolen Samje-lan yli ja itse toisen osan kanssa kuljen sill'aikaa itäisemmän solan kautta. Yhtyisimme taas Buptsang-tsangpon alisen juoksun varrella. Ngutu, hauska mongolilaissyntyinen herra, piti minun puoltani ja sanoi, että hänelle olisi aivan samantekevää, minkä solan kautta minä itse kuljin, kunhan vain karavaanin pääjoukko menisi Samje-lan kautta. Mutta Dorishe Tsuän oli yhä taipumaton ja yritti nyt pelotella minua sillä, että kertoi kymmenestä hyvin aseestetusta rosvosta, jotka muka asustivat sen vuoriston pohjoisosassa, jonka yli halusin kulkea.
"Jos seutu on niin vaarallinen", tokaisin minä, "niin olette Te velvollinen antamaan kymmenen sotamiestä minulle suojelusväeksi."
"Sotamiehet ovat Saka-dsongin linnoitusväkeä, eikä niitä voida mihinkään muuhun tarkotukseen käyttää."