Kristianialaissalapoliisi näytti tässä hetkessä kovin hämmästyneeltä.
Hän luuli ystävänsä laskevan leikkiä. Mutta leikkiä ei hän laskenut.
Nähdessään virkaveljensä hämmästyneen katseen, uudisti hän vielä kerran
mitä hän oli sanonut.
— Se ei tunnu minusta juuri olevan erittäin vaikeata, sanoi hän, joko huippulakki on punanen eli vaikea eli sininen, tulee asia kai olemaan yksinkertainen määrätä värit.
— Kyliä, niin luulisi, sanoi Vold, mutta taikailveilijäkin on asettanut erään ehdon.
— Erään ehdon, no, antaa kuulua. Otaksuttavasti on ehto siinä että ne jotka haluavat arvata tulevat seisomaan kasvot pois käännettyinä eli suletuin silmin.
— Ei, kaukana siitä. Se tullaan arvaamaan kadulla.
— Kadulla?
— Juuri niin. Taikailveilijä ratsastaa kello 4 aamulla sirkustoveriensa johdattamana läpi kaupungin pääkatua. Se, joka voi sanoa minkä värinen on hänen huippulakkinsa, huutaa vaan:
Taikailveilijä, lakkisi on valkea eli punanen taikka minkä värinen se nyt voi olla.
— Silloin on kai vaan yksi selitys, sanoi Asbjörn Krag, ilveilijä ratsastaa läpi kaupungin paljain päin.
— Ei, hän on eritoten sanonut ratsastavansa lakki päässä. Jokainen saa luvan koettaa. Ei edes tarvitse olla kadulla voi istua omassa huoneessa arvaamassa. Se on vaan ehtona että avaa ikkunan ja huutaa hänelle tunnuksen.