Asbjörn Krag jätti siis huoneensa.
Kuitenkin oli tärkeätä tietää minkä laatuinen oli mainitun hotellin käytävä.
Se on sangen pitkä ja kapeat ovet molemmille sivuille. Tämä on toisessa kerroksessa, sieltä johtavat leveät portaat ensimäiseen. Juuri näiden portaiden vieressä on käytävässä kuin jääkirnu, hakattu nurkka josta samaten eräs ovi johtaa vierashuoneeseen. Ne henkilöt, jotka tulevat tämän oven kautta eivät voi nähdä mitä käytävässä tapahtuu. Sitävastoin voivat ne, jotka kulkevat käytävää pitkin, kovin hyvin kuulla jokaisen sanan, joka tässä pienessä käytävän poikkeuksessa sanotaan.
Juuri kun Asbjörn Krag jätti huoneensa kuuli hän ääntä sieltä.
Hän tunsi professorin äänen, mutta se tuntui hänestä kuin olisi se kuulunut rohkeammalta ja karskimmalta kuin juhlasalissa. Sitävastoin ei hän enää puhunut vanhaa englantilais-norjalaista mongerrustaan. Hän puhui täydellisesti puhdasta norjaa katkonaisella trondhjemin murteella, mikä suuressa määrin kummastutti salapoliisia.
Salaperäinen professori puhui jonkun kanssa jota ei Krag voinut nähdä ja ei aavistanut kuka se oli.
Seuraavat repliikit vaihdettiin, kaikki Asbjörn Kragin seisoessa ja kuunnellessa käytävässä hiljaa kuin rotta.
Musiikkiprofessori sanoi:
— Hän ei tietenkään aavista mitään. Se oli vain eräs ilmaisu hänen uteliaisuudestaan. Näin hänen kasvoistaan, ettei hän aavistanut mitään.
Tähän vastasi tuntematon: