— Minä en muuten ymmärrä, huomautti Krag, mitä iloa saattoi olla näillä konnilla tästä taideteoksesta. He voivat mahdollisesti myydä sen museoon, silloin heidät heti huomataan, ja en usko myöskään kenenkään yksityisen uskaltavan kainostelematta ostaa varastettua tavaraa.
— Silloin täydellisesti erehdytte, sanoi konsuli.
— Olen vakuutettu siitä että nämä varkaat, jotka nyt ovat toimineet, ovat suunnitelleet mitä viekkaimmalla tavalla.
Ajatelkaamme sitä mahdollisuutta, että he joku aika sitten ovat kääntyneet jonkun rikkaan kerääjän puoleen, monimiljonäärin, sillä se voi olla tietysti vaan monimiljonääri, joka on kehottanut ostamaan niin kalliita taideteoksia. Mutta mitä te ajattelette.
Konsulin sanoissa monimiljonääristä oli Asbjörn Krag peräytynyt ja hämmästyksen ja yllätyksen piirre levisi hänen kasvoilleen. Eräs ajatus oli juolahtanut hänen aivoissaan.
— Ei mitään, vastasi hän vain. Olkaa hyvä ja jatkakaa, herra konsuli.
— Siis minä toistan vieläkin kerran että me voimme otaksua erään roistoista kääntyneen jonkun ulkolaisen rikkaan miehen puoleen.
He ovat tietysti itse sanoneet saaneensa vihiä kovin hienosta afääristä.
Fredrikshaldissa on eräs mies, jolla on taulu jonka hän mielellään myy huonojen raha-asiain vuoksi.
Olisi epäedullista norjalaisen luotolle jos tulisi tietoon, että hän on pakotettu myymään kauneimman ja kuuluisimman taideteoksen. Mutta koska hän joka tapauksessa on pakotettu myymään sen, vaatii hän — väittivät roistot sen tapahtuvaksi, suurimmassa salaisuudessa.