Hän oli kadonnut hotellista.
Hänen aivonsa työskentelivät korkeapaineella ja äkkiä kiisi salamannopea ajatus hänen päässään.
Kiiruusti puristi hän konsulin kättä jäähyväisiksi ja läksi sitten nopein askelin suoraa tietä Grand hotelliin.
Salapoliisi oli tullut ajatelleeksi kahta ominaisuutta jotka olivat ominaisia Leo Carstenille: osittain hänen hämmästystä herättävää valepukeutumiskykyään, osittain hänen melkein ainoaa laatua olevaa rohkeuttaan. Oli tapahtunut ennen, että rikolliset joita ajettiin takaa, aivan rauhallisesti olivat istuutuneet niin asianomaisen nenän eteen, että heitä oli vaikea löytää. Olipa pyhä Thomas Busch lausunut kerran, ettei hän milloinkaan tuntenut itseään niin turvalliseksi kuin silloin, kun hän valepuvussa saapui poliisiasemalle. Asia oli ainekin tutkimisen arvoinen.
Ei yhtäkään junaa ja venettä ollut saapunut salapoliisin jätettyä hotellin. Jos siis joku uusi matkustaja oli tällä ajalla äkkiä pistäytynyt johonkin kaupungin hotelliin tai pensionaattiin, olisi ehkä syytä nähdä tätä.
Portieri istui yksinään juhlasalin vieressä olevassa pienessä huoneessa ja luki lehteä kun Asbjörn Krag astui sisään.
— No, alotti salapoliisi tervehdittyään, olen kuullut oivallisen mr.
Burnsin kadonneen.
— Ah niin, vastasi portieri salaperäisin katsein, oletteko kuulleet milloinkaan niin kummallista. Kumpahan hänelle ei vaan olisi tapahtunut mitään onnettomuutta.
Krag nauroi.
— Kummallinen mies siinä suhteessa joka sitä ennen jättää rahoja pöydälle suorittaakseen laskunsa… Asbjörn Krag oli tällä ajalla silmäillyt matkustajataulun nimiä, löytämättä kuitenkaan sitä mitä hän etsi. Hän tunsi pettyneensä mutta kysyi kuitenkin varmuuden vuoksi.