— Nauratteko? kysyi Rosenkrantz kauhistuneena.
— Minä vain hymyilen, vastasi Krag. — Tässä talossa on todellakin hauska kummitus; se muuttaa muotoaan kuin kameleontti. Toisena yönä se ilmestyy kalpean, harmaapartaisen, jahtipukuisen miehen hahmossa, toisena se kuljeskelee varkaana lumikinoksissa, kolmantena se on nainen.
— Nainen! huudahti Rosenkrantz.
— Älkää puhuko niin kovaa, sanoi Krag. — Ei ole tarpeen, että herätämme ketään nukkuvia.
Hän viittasi alas ja nyökäytti päätään.
— Niin, se on nainen, sanoi hän.
Luutnantti siristi silmiään. Haamu tuli pihamaalle, ja luutnantti saattoi nyt myöskin nähdä, että se todellakin oli nainen. Olento pysähtyi hetkiseksi ja katseli ympärilleen, ikäänkuin pelkäisi kohdata ketään, ja hiipi sitten edelleen varjossa pitkin puutarhan aitausta. Kun hän ilmestyi jälleen siniseen kuutamoon, näkivät he hänet ainoastaan silmänräpäyksen. Senjälkeen hän katosi heidän näkyvistään talonseinän taakse.
Luutnantti Rosenkrantz aikoi kiireesti jättää tähystyspaikan, mutta
Asbjörn Krag pidätti häntä.
— Mihin aiotte mennä? kysyi hän tuimasti.
— Menen alas. Tahdon nähdä kuka se on.