Tällä tavoin ja jatkamalla puhelua toisista tauluista onnistui molempien herrojen saada seurue toiseen mielialaan. Kenraali unohti mielellään tapahtuman, ja hetkisen kuluttua herrat olivat jälleen kokoontuneet pöydän ympärille kenraalin tupakkahuoneeseen. Rosenkrantz oli antanut taloudenhoitajattarelle viittauksen, ja höyryävä totivesi, maaseudun oivallinen seurajuoma, tuli sisään. Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta keskustelu kävi nyt jokseenkin hitaasti. Kenraali esitti kyllä silloin tällöin jonkun jutun, mutta tapahtui, että hän hajamielisenä pysähtyi keskelle kertomustaan, ja hänen silmiinsä, tuuheiden kulmakarvojen alle, tuli etsivä, melkein säikähtynyt ilme. Seurue läksi aikaisin pois, ja jo yhdentoista ajoissa Asbjörn Krag ja paroni saattoivat nousta portaita omiin huoneisiinsa. Ennen vuoteelle-menoaan he keskustelivat takkavalkean ääressä luutnantin salongissa.
— Minä olin ajatellut, sanoi paroni, että teidän päivänne täällä kartanossa olisivat täynnä siunauksellista rauhaa ja ikävystymistä, mutta nyt alan uskoa erehtyneeni perinpohjin. Täällä eletään todellakin kaikenmoista. Kiinnitittekö huomiota kenraaliin?
— Niin, minä en luullut, että vanha soturi ottaisi tapahtuman tältä kannalta. Hän pelkäsi todellakin, ainakin tunsi hän itsensä erittäin liikutetuksi, se on selvä.
— Näin on usein vanhojen ruudinhaistajain laita, vastasi paroni. — He eivät pelkää ainoatakaan elävää olentoa, mutta heti kun he kohtaavat jotakin salaperäistä ja kamalaa, nousee heidän tukkansa pystyyn. Eikä tule myöskään unohtaa, että tilanomistajan kuolema tapahtui kamalissa olosuhteissa. Itsemurhan herättämä kauhistus huomataan perheissä kauan jälkeenpäin, vuosikausia — ja kun siitä vielä saa muistutuksen näin huomattavalla tavalla —
Paroni silitti kädellään otsaansa.
— Rakas Krag, sanoi hän, emmeköhän muitta mutkitta lakkaa uskomasta silmiämme ja korviamme? Minä olen muutama päivä sitten nähnyt kenraalin veljen ilmielävänä, ja tänä iltana tulee tällainen sattuma. Suoraan sanoen, oliko se sattuma?
— Ei, jos tahdomme olla rehellisiä.
Rosenkrantz säpsähti hieman.
— Minä en ole taikauskoinen, sanoi hän.
— On tarpeetonta vakuuttaa sitä niin monta kertaa, vastasi salapoliisi.